Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset

    Helsingin muotiviikot luopuu nahasta –

    Helsingin muotiviikot luopuu nahasta – "Mieluummin annamme alustan vaihtoehtoisille uusille innovaatioille"


    Nahkavaatteita tai -asusteita ei nähdä ensi vuonna catwalkilla Helsingin muotiviikoilla. Kestävään kehitykseen keskittyvä Helsinki Fashion Week -muotitapahtuma ilmoittaa, ettei se aio enää jatkossa esitellä nahkatuoteita. – Teimme...

    Nahkavaatteita tai -asusteita ei nähdä ensi vuonna catwalkilla Helsingin muotiviikoilla. Kestävään kehitykseen keskittyvä Helsinki Fashion Week -muotitapahtuma ilmoittaa, ettei se aio enää jatkossa esitellä nahkatuoteita.

    – Teimme päätöksen, että me mieluummin annamme alustan vaihtoehtoisille uusille innovaatioille ja teknologian kehitykselle, HFW:n perustaja Evelyn Mora perustelee.

    Innoitus päätökseen tuli amerikkalaisen eläinsuojelujärjestö Petan viestistä, jossa muotiviikkoja pyydettiin luopumaan eläinperäisistä nahkatuotteista. Moran mukaan nahan kieltäminen on luonnollista jatkoa muotiviikkojen visiolle.

    Toisaalta päätös luopua nahasta ei aiheuta suurta muutosta tapahtumassa. Kuukausi sitten kolmatta kertaa järjestetyillä muotiviikoilla ei esitelty yhtäkään nahkavaatetta. Muutama asuste ja kenkäpari oli valmistettu nahasta.

    Mora uskookin, että materiaali-innovaatioiden myötä eläinperäisestä nahasta on tulossa turhaa. Helsingin muotiviikkojen tarkoitus onkin muotiluomusten esittelyn lisäksi tukea teknologisten innovaatioiden kehitystä ja eri alojen välistä yhteistyötä. Tänä vuonna tapahtuma teki yhteistyötä Teknologian tutkimuskeskus VTT:n kanssa.

    Ystävällinen yhteydenotto radikaalilta järjestöltä

    Radikaaleista toimintatavoista tunnettu Peta jakaa mielipiteitä, myös eläinsuojelupiireissä. Peta vastustaa kategorisesti kaikkia eläinkokeita, mutta samalla se lopettaa suurimman osan löytöeläintalojensa eläimistä.

    Kolme vuotta sitten järjestö nosti Yhdysvalloissa tekijänoikeuskanteen selfien ottaneen makakiapinan puolesta. Petan mukaan myös eläimillä pitäisi olla tekijänoikeussuoja. Järjestö katsoo Pokémon-pelin suosivan eläinrääkkäystä.

    Mora sanoo eläinsuojelujärjestön yhteydenoton olleen ystävällinen ja kohtelias. Petan tempauksiin Mora ei ota kantaa.

    – Me haluamme vaikuttaa positiivisesti, että kuluttajilla on tarpeeksi informaatiota. Me promoamme asioita, joilla on tulevaisuudessa merkitystä, Mora sanoo.

    Helsingin muotiviikkojen perustaja painottaa heti perään, ettei tapahtuma tuomitse nahkatuotteita. Päätöksellä halutaan aloittaa keskustelua.

    Tähän menessä palaute on Moran mukaan ollut positiivista, myös nahkavaatteita suunnittelevilta yrityksiltä.

    "Mikään ei ole täysin mustavalkoista"

    Ylijäämänahasta laukkuja valmistava suomalaisyritys Lovia ymmärtää Helsingin muotiviikkojen päätöksen luopua kaikista nahkatuotteista. Lovian toimitusjohtaja Anna Lehtola pitää hyvänä, että asiasta keskustellaan. Samalla hän peräänkuuluttaa moninaisia perusteluja ja ajattelua.

    – Mikään ei ole täysin mustavalkoista. Me pyrimme omilla toimillamme aina siihen, että mahdollisimman vähän tuotetaan mitään, mikä aiheuttaa luonnolle tai eläimille haittaa, Lehtola sanoo.

    Ylijäämänahan lisäksi Lovia käyttää tuotteissaan hirvennahkaa, jota kertyy hirvikannan kontrollimetsästyksen seurauksena. Muussa tapauksessa nahat päätyisivät maakuoppiin.

    Neljä vuotta sitten perustettu muotiyritys julkaisi ensimmäisen kaupallisen mallistonsa viime vuoden alussa. Tulevaisuudessa myös Lovian suunnitelmissa on nahasta luopuminen. Tämä tapahtuu sitten, kun ylijäämä nahkaa ei enää ole saatavilla.

    Tämä on kuitenkin muotimaailmaa suurempi kysymys. Tekonahka ei yritystä kiinnosta.

    – Nahalle on aika vähän korvaavia vaihtoehtoja, jotka eivät jollain muulla tavalla haittaisi luontoa, Lehtola huomauttaa.

    Anna Abreun suosio hiipui ja keikkanauhat kuulostivat surkeilta:

    Anna Abreun suosio hiipui ja keikkanauhat kuulostivat surkeilta: "Päätin, että alan treenata törkeesti. Nyt musta tulee paras"


    – En ole tehnyt anttituiskuja, Anna Abreu sanoo kipakasti. Laulaja vaihtoi viime vuoden lopulla artistinimensä pelkäksi Abreuksi. Se vaikutti uudelta tulemiselta. Ensimmäinen uusi kappale Soo Soo kertoi seksistä ja esitteli aiempaa räväkämmän...

    – En ole tehnyt anttituiskuja, Anna Abreu sanoo kipakasti.

    Laulaja vaihtoi viime vuoden lopulla artistinimensä pelkäksi Abreuksi. Se vaikutti uudelta tulemiselta. Ensimmäinen uusi kappale Soo Soo kertoi seksistä ja esitteli aiempaa räväkämmän laulajan.

    Monelle tuli mieleen Antti Tuisku, joka loi nahkansa uudelleen muutama vuosi sitten.

    – Räväkkä on niin ärsyttävä sana. Haluan osoittaa olevani tyyppi, joka voi vähän ärsyttää ja silti tehdä laadukasta musiikkia.

    Anna Abreu, 28 vuotta, puhuu yllättävän itsevarmasti. Kauaksi on tultu siitä, kun teini-ikäinen laulaja hurmasi Idols-kisassa 12 vuotta sitten.

    – En voi edes sanoa, että olin silloin artisti. Alamäkien kautta olen kasvattanut itselleni tosi vahvan itsetunnon.

    “Alamäet tekevät artistin”

    Uran alku oli Anna Abreulle räjähdysmäinen. Yli kymmenen vuotta sitten Idols-kisasta syntyi vielä tähtiä ja näin kävi myös toiseksi sijoittuneelle Abreulle.

    – Muistan, kun oltiin jossain keikalla ja siellä ihmiset itkivät ja pyörtyilivät. He juoksivat meidän bussin perässä ja hakkasivat bussia.

    Vasta 16-vuotias tyttö joutui sellaiseen pyöritykseen, missä oli vaikea pysyä mukana. Samalla kun ympärillä oli suunnaton hype, piti yrittää osata elää myös arkea.

    Abreu kokee nyt, että oli musiikkimaailman pyörityksessä naiivi tyttö, josta kaikki halusivat hyötyä jollakin tavalla.

    – Se oli niin sumuista aikaa. Jännitin keikkoja ja kaikkea, mitä tein. Samaan aikaan en miettinyt mitään, mitä teen. Se oli tosi epävarmaa aikaa. Ah, onneksi se on ohi, Abreu huokaa.

    – Ei saa tyytyä siihen, että nyt kaikki diggaa, koska se voi loppua milloin vaan. Minulla on todisteet siitä. Kaikki voi loppua, jos et anna kaikkeasi, sanoo urallaan romahduksen kokenut Anna Abreu.Pekka Tynell / Yle

    Anna Abreun levyjä myytiin ensimmäisinä vuosina kymmeniä tuhansia. Tälle vuosikymmenelle siirryttäessä suosio alkoi hiipua. Hän joutui esiintymään keikoilla, joille saapui vain kourallinen yleisöä.

    Laulaja romahti täysin, kun kuunteli keikkanauhojaan. Hän koki olevansa laulajana aivan paska.

    Artisti koki riittämättömyyden tunnetta. Hän ei mielestään ollut tarpeeksi hyvä verrattuna siihen, minkälaista suosiota oli saanut osakseen.

    Abreu piehtaroi tuskissaan muutaman päivän. Sen jälkeen hän päätti, että joko hän lopettaa tai sitten alkaa armoton treenaaminen.

    – Päätin, että alan treenata törkeesti. Nyt musta tulee paras. Se ajatus pitää olla päässä, vaikka se ei olisikaan totta.

    Laulaja kokee nyt, että juuri nuo hetket ovat koulineet hänestä paremman artistin.

    – Alamäet tekevät artistista artistin. Jos joudut esiintymään vähemmälle porukalle tai joudut kyseenalaistamaan omaa tekemistäsi, niin silloin kehittyy kaikista eniten varsinkin esiintyjänä. Silloin joutuu antamaan itsestään aika paljon.

    – Tämä on urallani uusi alku ja ei ole. Olen koko ajan rakentanut itseäni siellä taustalla, mutta nyt uskallan olla avoimesti oma itseni, Abreu-nimellä nykyisin esiintyvä Anna Abreu sanoo.Pekka Tynell / YleTytöttelylle stoppi

    Haastattelua varten Anna Abreu on laittanut päälleen vaaleanpunaisen röyhelöpaidan. Sama paita sopii myös Flow-festareille, jonne hän on menossa myöhemmin. Vaikka kaverit pukeutuvat hipsterifestareille viimeisen päälle coolisti, laulajan mukaan hänestä on ok olla “basic bitch”.

    Vaikka Abreu on ollut julkisuudessa vuosikausia, hän saa edelleen kommentteja pituudestaan. Hän on hieman yli 150 cm pitkä.

    Laulaja on kasvanut henkisesti niin paljon, ettei anna pienuudella veistelyn pilata fiiliksiään.

    – Olen elämäni aikana saanut osani päähän taputtelusta. Nyt tuntuu, että se on vähenemään päin. Ehkä itsevarmuuteni on sitä luokkaa, että se ei anna enää tilaa sellaiselle.

    Pienenä naisena hän on kokenut paljon myös tytöttelyä. Sitä sattuu välillä edelleen, mutta sitäkään laulaja ei ota vastaan kuten ennen.

    – Olen elämäni aikana saanut osani päähän taputtelusta. Nyt itsevarmuuteni on sitä luokkaa, että se ei anna enää tilaa sellaiselle.Pekka Tynell / Yle

    Abreu on kokenut jopa seksuaalista häirintää. Laulaja painottaa, että sitä ei ole koskaan tullut musiikkibisneksen sisältä kuten levy-yhtiöiden henkilöiltä.

    Iholle käyvät ihmiset keikoilla.

    – Voisin väittää, että Suomessa ei ole hirveän montaa naisartistia, joka semmoista ei olisi kokenut. Julkisuudessa olevia kohtaan ihmiset kokevat erilaisia oikeuksia. Itse en ole kokenut mitään niin vakavaa, että olisin traumatisoitunut. Onneksi on näin. Kaikki eivät ole niin onnekkaita.

    Oikea Abreu

    Asko Kallonen nousee seisomaan Warner Musicin kokoushuoneessa. Anna Abreu on juuri esitellyt levy-yhtiössä tuoretta musiikkiaan, jota hän on tehnyt uuden tuottajansa Tido Nguyenin kanssa.

    Kallonen halaa muusikoita ja sanoo, että hänen rukouksiinsa on vastattu. Hän toteaa Abreulle, että vihdoinkin musiikista tulee esiin artistin persoona.

    – Mä tunnistan tuon ihmisen, joka on täällä palavereissa heittämässä kikkeliskokkelis-läppää. Se on se, mitä on etsitty vuosia, Kallonen kehuu.

    Anna Abreu julkaisi vuosia musiikkia englanniksi. Kotimaassa pärjää kuitenkin parhaiten suomenkielisellä musiikilla. Niinpä Abreu siirtyi laulamaan suomeksi muutama vuosi sitten.

    Musiikista ei kuitenkaan huokunut täysin artistin oma ääni. Laulaja päätti luopua konseptista nimeltä Anna Abreu ja siirtyi käyttämään pelkkää sukunimeään Abreu. Se oli hänelle henkilökohtainen vapautuminen vanhasta kaavasta.

    – Huomasin, että kaikilla oli oma kuvitelmansa siitä, minkälainen tyyppi mä olen. Ehkä se on helppoa, kun on ollut 16-vuotiaasta asti tässä ja paljon televisiossa kuten Vain elämää -sarjassa. Tuntuu välillä, että ihmiset luulevat, että he tuntevat minut.

    – Olen aina pelännyt, että ärsytän ihmisiä. Sen takia ympärilleni kehittyi kuori ja haastatteluissa minusta ei saanut mitään irti. Tajusin, että persoonani peittely alkoi kääntyä minua vastaan.Pekka Tynell / Yle

    Samalla Abreu päätti karistaa pois omia pelkojaan. Hän on aina pelännyt, että vahvana persoonana hän ärsyttää ihmisiä.

    – Olen todella kiltti, mutta minussa on sarkastista huumoria, höpötän paljon ja vien varmasti paljon tilaa. Kun mä näin, että se ärsyttää ihmisiä, niin mä pelkäsin tuoda niitä piirteitä esiin.

    Laulaja tajusi, että persoonan peittely alkoi kääntyä häntä itseään vastaan.

    – Pelkäsin, että näytän tyrkyltä ja toivoin, ettei kukaan löydä minusta mitään pahaa sanottavaa. Sittenhän siitä tulee blaah-kamaa. Jos sä pelkäät kaikkea, susta tulee vaan tyhjä kuori, joka miellyttää kaikkia.

    Konkari nautiskelee

    Artisti Abreu katsoo tyytyväisenä kännykästään Spotifyn Suomen Top50-listaa. Hänen lattarirytminen kappaleensa Yhden elämän juttu on juuri viettänyt pari viikkoa listan kärjessä.

    Se on Anna Abreulle ensimmäinen listaykkönen suoratoistopalveluiden aikaan. Uuden sivun kääntäminen artistiuralla kannatti.

    28-vuotias laulaja osaa iloita saavutuksesta, vaikka on suomalaisella musiikkikentällä jo melkoinen konkari. Emma-palkittu laulaja ei oikein tajua sitä itsekään.

    – Kuuntelin juuri Anna Puun haastattelua, jossa hän sanoi viettävänsä ensi vuonna 10-vuotistaiteilijajuhlaansa. Olen ajatellut, että hän on ollut täällä aina ja ikuisesti. En mä ole voinut tehdä pidempään musaa kuin Anna Puu, mutta kyllä mä olen, Abreu nauraa.

    – Mielestäni paras biisi on sellainen, joka tanssittaa ja itkettää samaan aikaan. Asko Kallonen on sanonut, että olen maailman positiivisin negatiivinen ihminen, Abreu nauraa.Pekka Tynell / Yle

    Kesän keikkakiireiden jälkeen laulaja pitää hieman taukoa ja lähtee lomalle Portugaliin. Sitten hän palaa musiikin pariin. Uusi albumi ilmestyy, kun se tuntuu valmiilta.

    – Nyt ajattelin vain nauttia elämästä. Onko se ok vastaus?

    Huippusuosittu dekkaristi Donna Leon pitää suomalaisia maailman viimeisenä rehellisenä kansana – kotimaastaan Yhdysvalloista hänellä ei ole hyvää sanottavaa

    Huippusuosittu dekkaristi Donna Leon pitää suomalaisia maailman viimeisenä rehellisenä kansana – kotimaastaan Yhdysvalloista hänellä ei ole hyvää sanottavaa


    Hän on täällä taas. Amerikkalaisdekkaristi Donna Leon kävelee Turun jokirantaa ja ihmettelee ahneita lokkeja. – Lentäviä rottia, hän sanoo pilke silmäkulmassa. Viereisessä Akatemiatalossa harjoittelee italialainen barokkiorkesteri Il Pomo...

    Hän on täällä taas. Amerikkalaisdekkaristi Donna Leon kävelee Turun jokirantaa ja ihmettelee ahneita lokkeja.

    – Lentäviä rottia, hän sanoo pilke silmäkulmassa.

    Viereisessä Akatemiatalossa harjoittelee italialainen barokkiorkesteri Il Pomo d’Oro, jota amerikkalaiskirjailija rahoittaa ja jonka kanssa hän matkustaa. Kokoonpano soittaa Turun musiikkijuhlilla keskiviikkona.

    Leon tunnetaan parhaiten hänen luomastaan italalialaispoliisi Guido Brunettista, joka on ratkonut rikoksia jo 25 suomennetussa romaanissa. Dekkarit sijoittuvat Venetsiaan, jossa kirjailija asui yli 30 vuotta, kunnes sai turisteista tarpeekseen.

    – Kaupunkiin tulee 33 miljoonaa kävijää vuosittain. Joku laski, että se tarkoittaa 69 000 turistia päivässä.

    Kirjailijaa suututtaa: Venetsiasta on tullut asuinkelvoton sen 55 000 asukkaalle.

    – Siellä on sietämätöntä. Se ei ole enää sama kaupunki, jossa vietin onnellisia vuosikymmeniä. Muutos on ollut tuhoisa.

    Leonilta ei heru ymmärrystä risteilylaivoilla saapuville päiväturisteille. He viettävät maissa neljä tuntia, kuvaavat asioita, joita eivät katso, ottavat loputtomia selfieitä ja tuhoavat siinä sivussa paikallisten elämän.

    – Miksi kukaan tekee niin? Miksi kukaan tulee Venetsiaan neljäksi tunniksi, Leon kysyy.

    Turismi rikkoo kaupungit

    Leonin mielestä turismi on kirous. Hän muistuttaa, että sama massailmiö on käynnissä myös Barcelonassa, Dubrovnikissa ja Carcassonnessa.

    – Kyse ei ole vain siitä, että näissä paikoissa olisi liikaa ihmisiä. Kyse on siitä, että kaupunkien rakenne muuttuu. Yritäpä ostaa nappeja tai vetoketjuja Venetsiassa. Se ei onnistu, koska turistit eivät tarvitse niitä. Jos haluat hankkia alusvaatteita, joudut ostamaan ne Hermeksen liikkeestä, jossa saat maksaa 150 euroa rintaliiveistä.

    Erityisen huolissaan Leon on Venetsian vanhuksista. Heille omassa kaupungissa asumisesta on tullut yhtä kärsimystä. Leon kertoo antavansa aplodit kaikille, jotka päättävät olla menemättä Venetsiaan.

    Muutama vuosi sitten Leon muutti pieneen kylään Sveitsissä, jossa asuu nykyisin suurimman osan vuodesta.

    – Siellä on 300 ihmistä ja 300 lehmää. Kaikki on luonnostaan kaunista, myös lehmät. Voin tehdä kuuden tunnin kävelylenkkejä vuorilla ilman, että tapaan ensimmäistäkään ihmistä, Leon sanoo.

    Barokkiorkesteri Il Pomo D'Oro -orkesteri soittaa Turussa muun muassa Monteverdiä.Pekka Tynell / YleJuomavesi tekee kaheliksi?

    Kotimaastaan Yhdysvalloista Leon muutti Eurooppaan jo 1960-luvulla.

    – Praise the lord, herralle ylistys, Leon huudahtaa ja ristii kätensä kohti taivasta.

    Kirjailija ei säästele sanojaan, kun hän puhuu Amerikasta.

    – Yhdysvalloista on tullut pelottavalla tavalla erilainen paikka kuin se, jossa minun sukupolveni kasvatettiin optimismiin, Leon sanoo.

    – Se on nykyisin maa, jossa 60 000 minunkaltaistani keskiluokkaista ihmistä kuolee opioidien yliannostukseen, koska lääkärit määräävät heille lääkkeitä, joita he eivät tarvitse. Se on maa, jossa kaikilla on ase. Väkivallasta on tullut kansallissairaus.

    Leonin mukaan maan poliittinen tilanne lähenee mielipuolista.

    – Syy ja seuraus, järkeily. Niiden päälle syljetään. Keskustelu on naurettavaa ja suuri osa valtaapitävistä kuulostaa idiooteilta. Vaikuttaa ihan siltä, että juomaveteen on laitettu jotain, joka on tehnyt ihmisistä kaheleita.

    Siinä vaiheessa, kun Donald Trump valittiin presidentiksi, Leon kertoo lopettaneensa kaikkien muiden paitsi venetsialaisen paikallislehden lukemisen.

    – Ensimmäinen reaktioni oli, että jos hän jättää ympäristön rauhaan, pidän suuni kiinni.

    Me olemme sikoja!

    Ympäristökysymykset ovat dekkaristin mielestä aikamme polttavin ongelma. Sen rinnalla kaikki muu kalpenee. Leon kertoo matkastaan, jonka hän aloitti Zürichistä saapuakseen Helsinkiin.

    – Olisin yhtä hyvin voinut kulkea läpi Malin tai jonkun pohjoisafrikkalaisen kuivuuden näännyttämän maan: viheliäisiä, ruskeiksi kuivuneita viljapeltoja, vuorenrinteillä ikivihantia puita, joissa oli kuolleita lehtiä. Se oli Sveitsi! Leon kuiskaa järkyttyneenä ja muistuttaa, että Ruotsissakin palaa.

    Leonin mielestä jatkuva kuluttaminen, tuhlaaminen ja saastuttaminen pitää lopettaa. Muuten käy huonosti. Nyt me elämme kirjailijan sanoin kuin siat.

    – Tytöt ja pojat. Talo palaa jo. On ihan turha murehtia, toimivatko lukot vai eivät. Kohta meillä ei enää ole taloa, johon palata.

    Enrico Onofri on il Pomo d'Oron kapellimestari.Pekka Tynell / YleOoppera ja dekkari – kuin kaksi marjaa

    Puhutaan välillä valoisammista aiheista. Leonilla on kirjoittamisen lisäksi toinenkin intohimo ja se on barokkimusiikki. Eniten hänen korvaansa miellyttää ajan vokaalimusiikki, joka vaatii laulajaltaan äänen notkeutta ja tekniikkaa.

    – Kun ensimmäisen kerran kuulin barokkimusiikkia, pidin heti sen ketteryydestä, rytmistä ja hilpeydestä. Se on onnellista musiikkia.

    Leon löytää yhtäläisyyksiä barokkioopperan ja perinteisen dekkarin välillä. Molemmat sisältävät petoksia, kavaluutta, väkivaltaa ja päättyvät kohtaukseen, jossa kaikki kokoontuvat yhteen ja syyllinen kaivetaan esiin.

    – Lopussa on lieto fine, onnellinen loppu. Hyvät ja pahat tyypit, joskus jopa kuolleet nousevat ja laulavat, tral-lal-laa. Maailma on hyvä paikka.

    Samalla tavalla perinteisessä salapoliisiromaanissa etsivä kokoaa ihmiset takan ympärille ja selittää, kuka oli murhaaja.

    – Siinä on selkeä lopetus. Paha paljastetaan ja kitketään pois. Modernit rikosromaanit eivät ole samanlaisia. Pahan lähde kyllä saadaan selville, mutta samalla paljastuu, ettei pahaa pysty voittamaan.

    Asiat eivät ole yksinkertaisia. Leonin mielestä liikkeellä ovat nykyisin niin isot voimat, että yksilön on vaikea pärjätä niitä vastaan. Ja tätä myös moderni rikoskirjallisuus käsittelee.

    – Se ei ole enää se malesialainen puutarhanhoitaja, joka puukotti lordin kirjastossa. Syyllinen on iso bisnes, öljy- ja kemikaali-yhtiöt. Miten kukaan voi taistella firmaa vastaan, jonka omaisuus lasketaan miljardeissa, Leon kysyy.

    Amerikkalaisdekkaristi ennustaa, että tulevaisuudessa julkaistaan yhä enemmän kirjoja ekologiasta ja ekoterrorismista. – Toivottomuus saa ihmiset turvautumaan väkivaltaan, Donna Leon sanoo.Pekka Tynell / YleSeuraavaksi veden arvoitus

    Guido Brunetti ei selvästi pääse eläkkeelle vielä pitkään aikaan. Leonin mukaan sarjasta on kolme valmista kirjaa julkaisematta Suomessa. Ja neljäs on idean asteella. Sen keskiössä on vesi.

    – Vesi on tulevaisuudessa geopoliittisesti ja taloudellisesti paljon merkittävämpi kuin nykyisin. Mehän olemme niitä sikoja, me kulutamme liikaa.

    Leon on utelias. Häntä kiinnostaa, miten kukaan voi väittää omistavansa veden, joka soljuu taivaalta alas omia aikojaan.

    – Otan siitä selvää, hän sanoo.

    Me vaatimattomasti ystävälliset

    Suomalaisia Leon kehuu vuolaasti. Me olemme suoria ja ystävällisiä, mutta vaatimattomalla tavalla. Ja se rehellisyys. Leon kertoo suorastaan järkyttyneensä viime Suomen vierailullaan, kun hän havaitsi, miten joku oli jättänyt tietokoneensa ravintolan narikkaan.

    – Minä ajattelen, että tietokone, joka jätetään lojumaan, varastetaan 4,5 sekunnissa. Te taas ajattelette, että kukaan ei varasta sitä, koska se kuuluu jollekin toiselle, Leon ihmettelee.

    Leonista on ihailtavaa, että suomalaiset eivät ole ainoastaan rehellisiä, vaan olettavat pokkana, että kaikki muutkin ovat.

    – Olette varmasti viimeinen paikka maailmassa, jossa asiat ovat näin.

    Il Pomo d'Oro konsertoi Turun Akatemiatalossa 15.8. osana Turun musiikkijuhlia.

    Venäjän tunnetuin lastenkirjailija Eduard Uspenski on kuollut

    Venäjän tunnetuin lastenkirjailija Eduard Uspenski on kuollut


    Lastenkirjallisuuden klassikkojen Fedja-sedän ja krokotiili Genan luoja Eduard Uspenski on kuollut 80-vuotiaana Moskovassa. Kirjailijan kuoleman vahvisti tiistaina hänen tyttärensä Irina uutistoimisto Tassille. Rakastetun lastenkirjailijan kuolemasta...

    Lastenkirjallisuuden klassikkojen Fedja-sedän ja krokotiili Genan luoja Eduard Uspenski on kuollut 80-vuotiaana Moskovassa.

    Kirjailijan kuoleman vahvisti tiistaina hänen tyttärensä Irina uutistoimisto Tassille. Rakastetun lastenkirjailijan kuolemasta ovat kertoneet myös monet muut venäläisviestimet.

    Eduard Uspenski syntyi 22. joulukuuta 1937. Hän valmistui lentokoneinsinööriksi Moskovassa 1961, mutta alkoi jo opiskeluaikoinaan kirjoittaa kertomuksia sekä aikuisille että lapsille. Vuonna 1964 hän jäi vapaaksi kirjailijaksi.

    Uspenski on tullut tunnetuksi satiirisesta tyylistään, joka on naurattanut niin lapsia kuin aikuisiakin. Hänen tunnetuimpia hahmojaan ovat Fedja-setä ja krokotiili Gena.

    Uspenskin kirjoja on käännetty lukuisille kielille, mutta Suomessa hänen kirjansa ovat saaneet erityisen suuren suosion. Vuonna 1975 suomeksi julkaistu teos Fedja-setä, kissa ja koira löytyy yhä monen tuon aikakauden lapsen kirjahyllystä ja kirjaa luetaan uusille sukupolville. Fedja-sedän seikkailuja on nähty myös teattereiden ohjelmistoissa ja kuultu kuunnelmina.

    Neuvostoliiton kulttuuri-ilmapiirissä Uspenskin satiiriset lastenkirjat eivät olleet toivottuja. Teokset koettiin järjestelmälle vaarallisiksi, eikä kirjailija saanut julkaista uutta tuotantoaan 1970-luvun puolivälin ja 1980-luvun lopun välisenä aikana.

    Eduard Uspenski vieraili useaan otteeseen Suomessa. Hänestä julkaistiin vuonna 2008 elämäkerta Eetu. Matkoja Eduard Uspenskin maailmaan (Tammi), jonka kirjoitti hänen pitkäaikainen ystävänsä kirjailija Hannu Mäkelä.

    Oscareiden katsojamäärät romahtivat, joten uusi palkinto jaetaan suositulle elokuvalle –

    Oscareiden katsojamäärät romahtivat, joten uusi palkinto jaetaan suositulle elokuvalle – "Elokuvabisnes kuoli"


    Mission Impossible - Falloutissa elokuvan tähti Tom Cruise kiipeää köyttä pitkin helikopteriin, mukiloi sen lentäjän ja pian kopteri jo kieppuu kohti vuorenseinää. Ja vuoden sisällä saattaa voittaa tästä Oscar-palkinnon. Yli 90-vuotiaalla...

    Mission Impossible - Falloutissa elokuvan tähti Tom Cruise kiipeää köyttä pitkin helikopteriin, mukiloi sen lentäjän ja pian kopteri jo kieppuu kohti vuorenseinää. Ja vuoden sisällä saattaa voittaa tästä Oscar-palkinnon.

    Yli 90-vuotiaalla Oscar-gaalalla ei mene kovin hyvin. Katsojien määrä on romahtanut Yhdysvalloissa lähes viidesosan edellisvuodesta. Nuorten katsojien keskuudessa tilanne on vielä pahempi.

    Elokuvan suurin palkintogaala on jo hetken taistellut yleisön tylsistymistä vastaan.

    Oscareita jakavan Yhdysvaltain elokuva-akatemian ratkaisuehdotus on uusi palkinto “suositulle elokuvalle". Päätöksestä kerrottiin viime viikolla.

    Tästä tiedosta Cruisenkin voi kuvitella olevan innoissaan. Mission Impossible -elokuvien tuottajana hän olisi myös pokkaamassa pystiä.

    Palkinnon tarkemmat kriteerit tullaan kertomaan myöhemmin. Vielä jää nähtäväksi, miten suosio määritellään.

    Elokuvalehti Variety on uutisoinut, että päätöksen taustalla on Disney-ABC:n painostus. Gaalaa esittää Yhdysvalloissa ABC-kanava, joka sopimuksen mukaan esittää Oscar-gaalan aina vuoteen 2028 asti. Varietyn jutun mukaan juuri Disney-ABC:lta tulivat ehdotukset lähetysajan supistamisesta ja "paras kassamenestys" -kategoriasta. Disney-ABC on lobannut niiden puolesta vuosia.

    Suositun elokuvan palkinnon lisäksi palkintojenjaon pituus typistetään kolmeen tuntiin. Se tarkoittaa, että osa vähemmän yleisöä kiinnostavista palkinnoista jaetaan mainoskatkojen aikana. Nämä palkintojen jaot esitetään myöhemmin lähetyksessä leikattuina versioina. Jää myös nähtäväksi, tarkoittaako tämä vaikkapa ulkomaalaisten elokuvien palkintoa.

    Päätös on herättänyt vinoilua. Oscar-voittaja The Big Shortin (2015) ohjannut Adam McKay ehdotti toiseksi uudeksi kategoriaksi "parasta takaperin tehtyä volttia veistä väistettäessä".

    "Elokuvabisnes kuoli tänään", sanoi yhdysvaltalainen näyttelijä Rob Lowe. Kuollutta jäävät Lowen mukaan suremaan muun muassa jatko-osat.

    Elokuvakriitikko Amy Nicholson näki päätöksessä yhtymäkohtia 6. luokalla käytävään kilpailuun suosiosta.

    "On jo olemassa palkinto suosituille elokuville. Sitä kutsutaan 'rahaksi'", kirjoittaa toimittaja Mark Harris.

    Suomessa hieman samanhenkinen, vaikkakin tietenkin huomattavasti pienemmän kokoluokan muutos nähtiin 1998, kun Jusseihin otettiin palkintolajiksi yleisön määrittämä yleisö-Jussi. Sen voitti ensin Kummeli Kultakuume. Tänä vuonna palkinnon sai Tuntematon sotilas.

    Spandex-sankarit gaalan kannattelijoiksi

    Yhdysvalloissa tavoitteena on ilmeisesti saada gaalan penkeille istumaan Disneyn Black Pantherin ja muiden kassamenestysten tähtiä. Se ei olisi ollut aivan mahdotonta edellisilläkään kriteereillä: elokuvaa on ennakkoon povattu tänä vuonna Oscar-ehdokkaaksi.

    Osin tieto uudesta palkinnosta on herättänyt närää sen takia, että sen ajateltiin olevan karhunpalvelus esimerkiksi Black Pantherille. Aidon Oscarin sijaan sillä olisi tyytyminen vain suosikki-Oscarin kaltaiseen tsemppipalkintoon. Akatemia on jälkikäteen tiedottanut, että suosikki-Oscarista kisaava elokuva voi olla myös ehdolla parhaan elokuvan Oscarin saajaksi.

    Markkinointivalttina tunnettu palkintotilaisuus ei ole syljeskellyt tuottoisten elokuvien päälle, vaikkei sitä niistä tunnetakaan. Parhaan elokuvan Oscar-ehdokkaina ovat olleet esimerkiksi kaikki Taru Sormusten Herrasta -elokuvat ja Titanic (1997). Esimerkiksi viime vuoden voittajan The Shape of Waterin kassamenestys on näihin miljardiluokan elokuviin verrattuna kohtalaista. Elokuva on tähän mennessä tuottanut maailmanlaajuisesti vajaat 170 miljoonaa euroa.

    Supersankarielokuvat eivät ole pärjänneet kummoisesti kisassa: viimeksi ehdolla parhaan käsikirjoituksen voittajaksi oli Marvelin Wolverinesta kertova Logan (2017), jota ennen ehdokkuuksia sai vuoden 2004 animaatioelokuva The Incredibles.

    Isoimpia supersankarielokuvia kutsutaan tentpole-elokuviksi, eli suomennettuna teltan kannatin -elokuviksi. Termillä tarkoitetaan sitä, että ne kannattelevat muitakin elokuvia ja oheistuotteita: esimerkiksi Black Pantherin fanit käyvät katsomassa muutkin elokuvat, joissa sankari esiintyy. Nähtäväksi jää, onnistuuko supersankareilta yhden palkintotilaisuuden kannattelu.

    Muutoksista kerrottiin toimitusjohtajan Dawn Hudsonin lähettämässä kirjeessä.

    Lue lisää:

    Elokuvaohjaaja Juho Kuosmanen: Oscarin metsästys oli surullista ja järkyttävää

    Näin suomalainen elokuva voittaa Oscarin – elokuvatuottajan kuusi vinkkiä

    Venäjän keisarin ainutlaatuinen lomapaikka pelastui – Kansallismuseo huolehtii nyt maailman ainoasta Venäjän ulkopuolella säilyneestä keisariperheen asunnosta

    Venäjän keisarin ainutlaatuinen lomapaikka pelastui – Kansallismuseo huolehtii nyt maailman ainoasta Venäjän ulkopuolella säilyneestä keisariperheen asunnosta


    Tästä on kyseLanginkosken keisarillinen kalastusmaja Kotkassa rakennettiin Venäjän keisari Aleksanteri III:n perheen lomapaikaksi vuonna 1889.Kalastusmaja on ollut vuosikymmeniä museona. Kuluvan vuoden keväällä se liitettiin Kansallismuseon...

    Tästä on kyseLanginkosken keisarillinen kalastusmaja Kotkassa rakennettiin Venäjän keisari Aleksanteri III:n perheen lomapaikaksi vuonna 1889.Kalastusmaja on ollut vuosikymmeniä museona. Kuluvan vuoden keväällä se liitettiin Kansallismuseon ylläpitämien kohteiden joukkoon.Kansallismuseon tavoite oli saada museo saumattomasti avattua. Tänä vuonna kävijöitä on ollut jo 8 000.

    Seurasaari, Hämeen linna, Olavinlinna ja Tamminiemi. Hvitträsk, Louhisaari, Kansallismuseo Helsingissä ja Suomen Merimuseo Kotkassa.

    Langinkosken keisarillinen kalastusmaja Kotkassa on päässyt tunnettujen historiakohteiden seuraan nyt, kun sen toiminnasta vastaa Kansallismuseo.

    Elokuisena perjantaina punertava hirsirakennus – historiallinen keisarillinen kalastusmaja – nousee muita suurempana esiin puistikosta. Sen taakse jää esimerkiksi alueen keisaria edeltäneestä historiasta kielivä pieni ortodoksinen kappeli eli tsasouna.

    Niin ikään punertavaan sävyyn maalatut pienet sillat johdattavat alueeseen tutustuvia vieraita suuresta koskesta haarautuneiden vesiuomien yli. Langinkoskessa kuohuvan Kymijoen pauhun yli kuulee lähinnä kansainvälisten vieraiden puheensorinaa - venäjää, saksaa, englantia.

    – Tänäkin aamuna on ulkomaalaisia enemmän. Suomalaisten loma-aika alkaa olla ohi, mutta esimerkiksi Keski-Euroopassa se on vielä vauhdissa, Silja Korkeamäki kertoo. Hänet valittiin keväällä vastaavaksi oppaaksi Langinkoskelle.

    Kansallismuseo pitää ensimmäistä kesää Langinkosken keisarillista kalastusmajaa auki museovieraille.Miina Sillanpää / Yle KotkaAinoa Venäjän ulkopuolella säilynyt keisariperheen asunto

    Venäjän keisarin Aleksanteri III:n perheen lomanviettopaikkana tunnettu kalastusmaja on ollut museona 1950-luvulta saakka. Vuoteen 2017 asti museota ylläpiti paikallinen yhdistys, Langinkoskiseura.

    Kalastusmaja on rakennettu vuonna 1889. Keisari Aleksanteri III ja keisarinna Maria Feodorovna vierailivat Langinkoskella kesällä 1887 ja ihastuivat paikkaan. Keisaripari rakennutti kosken äärelle kalastusmajan, josta Langinkoski tunnetaan.

    Suomen itsenäistyttyä kalastusmaja siirtyi valtion omistukseen. Langinkoskiseura hoiti majaa 1920-luvulta lähtien.

    Kalastusmajan kauden avajaisia vietettiin tänä vuonna kesäkuun alussa.Miina Sillanpää / Yle

    Viime talvena alueen omistava Metsähallitus oli nostamassa alueen vuokraa siten, että se ylitti yhdistyksen kipukynnyksen. Seuralla ei ollut varaa maksaa korkeampaa vuokraa ja museo oli vaarassa pysyä kiinni.

    Museovirasto neuvotteli Metsähallituksen kanssa keskinäisen vuokrasopimuksen. Museotoiminnan ylläpitäjäksi tuli Kansallismuseo.

    Museoviraston mukaan Langinkoski on osa Suomen valtiollista historiaa ja valtakunnallisesti merkittävä kulttuuriympäristö, ja sopi siten osaksi Museoviraston ja Kansallismuseon toimintaa. Kalastusmaja on myös ainoa Venäjän ulkopuolella säilynyt keisariperheen asunto.

    Kalastusmajan ympäristön hoidosta vastaa edelleen Metsähallitus.

    Leveämmät hartiat

    Museomestari Ari Vihreäluoto myy lippuja ja opastaa vieraita Langinkoskella jo neljättä kesää. Työnantaja vaihtui keväällä. Se näkyy resursseissa.

    – Työkavereita on enemmän. Ennen ei ollut yhtään, nyt neljä tai kolme. Pystymme pienryhmäopastuksiin ihan non-stoppina. Entisenä aikana ei pystynyt, kun olin yksin töissä ja myin lippuja. Opastuksia pystyi tekemään vain satunnaisesti, Vihreäluoto kertoo.

    Vihreäluodon mukaan opastetut kierrokset ovat tärkeitä, jotta käynnistä kalastusmajalla saa enemmän irti. Opastettuja kierroksia onkin vedetty tänä kesänä noin 250 kertaa. Lipun ostaneita kävijöitä on tänä kesänä käynyt tähän mennessä 8 000. Viime vuosina kävijämäärä on ollut reilun 10 000 luokkaa kesässä.

    – Saattaa olla, että ehkä hieman enemmän tulee tänä vuonna kävijöitä. Ilmat ovat tietysti olleet hieman erilaiset kuin viime vuonna. Kun ilmat on hyvät, niin ihmiset lähtevät liikkeelle, Vihreäluoto sanoo.

    Hirsisen kalastusmajan lisäksi Langinkosken alueella on muita pienempiä rakennuksia, kuten kalastajien asumuksia ja ortodoksinen kappeli eli tsasouna.Miina Sillanpää / Yle

    Täysin vertailukelpoisia lukuja kävijämääristä ei saada, sillä tänä vuonna museo avattiin vasta kesäkuun alussa. Aikaisempina vuosina kesäkausi on alkanut jo toukokuussa. Kausi on kesken, ja museo on avoinna syyskuun loppuun saakka.

    Myös Langinkosken kahvila on ollut kesän avoinna. Jo pitkään Kahvila Keisarinnaa kalastusmajan paikoitusalueen läheisyydessä pitänyt yrittäjä on ottanut hoitaakseen toisen kahvilan entisessä vartijantalossa.

    – Tietysti Langinkoski on nyt jo näkynyt Kansallismuseon markkinoinnissa ja museokortti-markkinoinnissa. Sosiaalisen median kanavia on otettu enemmän käyttöön, Silja Korkeamäki kertoo.

    Aivan aluksi Kansallismuseon tavoite on ollut, että ovet museoon saadaan ylipäätään pidettyä auki. Jatkossa museosta halutaan tehdä entistä tunnetumpi.

    – Jatkossa pyritään saamaan ainakin enemmän tapahtumatoimintaa Langinkoskelle, Korkeamäki jatkaa.

    Langinkoskella on tänä kesänä käynyt jo 8000 lipun ostanutta vierasta. Museo on avoinna syyskuun loppuun.Miina Sillanpää / Yle

    Erotatko näitä piirustuksia valokuvasta? Akke Saari piirsi Trumpin ja Patrik Laineen – katso tulos nopeutetulta videolta


    Keväällä sai julkisuutta erittäin taidokas NHL-tähti Patrik Laineesta tehty fotorealistinen piirrosmuotokuva ja sen tekijä Akke Saari. 24-vuotiaan Saaren töitä on jo pitkään hehkutettu lähes valokuvamaisen tarkoiksi. Saari on jatkanut...

    Keväällä sai julkisuutta erittäin taidokas NHL-tähti Patrik Laineesta tehty fotorealistinen piirrosmuotokuva ja sen tekijä Akke Saari.

    24-vuotiaan Saaren töitä on jo pitkään hehkutettu lähes valokuvamaisen tarkoiksi. Saari on jatkanut töidensä julkaisemista esimerkiksi sosiaalisessa mediassa ja tullut entistä tunnetummaksi.

    – Yritän piirtää mahdollisimman tarkasti valokuvasta paperille värikynillä. Toivottavasti tulee ihan näköisiä piirustuksia, Saari sanoi Aamu-tv:n haastattelussa.

    Patrik Laineen piirtäminen vei Saaren Turkuun viikko sitten tapaamaan urheilutähteä..

    – Annoin hänelle tämän piirustuksen ja kovasti tykkäsi ja sanoi, että parta näytti ihan yhtä rumalta, mitä on oikeastikin.

    Saaren mukaan piirustus huutokaupataan jossain vaiheessa Suomessa tai Kanadassa. Kaikki rahat menevät hyväntekeväisyyteen.

    Patrik Laineen tapaaminen saattaa poikia Saarelle lisää työtä, koska paikalla olleet muut NHL-tähdet olivat Saaren mukaan kiinnostuneita teoksesta.

    Trumpiin 44 tuntia

    Käytännössä Saari katsoo tietokoneen kuvarudulta mallia ja alkaa hahmotella kuvaa ensin lyijykynillä. Sen jälkeen, kun viivat ovat valmiina, hän alkaa lisätä vahavärikynillä eloa teokseen.

    Alun perin innostus muotokuvien piirtämiseen syntyi siitä, kun Saari näki ihmisten teoksia Youtubessa. Siitä syntyi ajatus kokeilla piirtämistä itsekin.

    Saari piirtää paljon muotokuvia urheilijoista ja myös megajulkkiksista. Hänen mukaansa yksi onnistuneimmista töistä on muotokuva jalkapalloilija Zlatan Ibrahimovicista. Saari on myös piirtänyt muotokuvia valtionpäämiehistä kuten esimerkiksi Yhdysvaltain presidentistä Donald Trumpista ja Suomen presidentistä Sauli Niinistöstä.

    Yhden muotokuvan tekemiseen menee noin 30 tuntia. Kestoon vaikuttaa esimerkiksi se, miten paljon ihmisellä on hiuksia tai ryppyjä. Esimerkiksi Trumpin piirtäminen oli haastavaa ihonvärin ja hiusten takia.

    – Taisi mennä 44 tuntia Trumpiin.

    Nyt Saarella on työn alla Yhdysvaltain entinen presidentti Barack Obama.

    Saari opiskelee graafista suunnittelua ja hänen urasuunnitelmansa ovat vielä auki mutta liittyvät mitä todennäköisimmin kuvittamiseen tai piirtämiseen.

    Suomalaisten tv-sarjojen nousukiito yltyy: “Meidät tullaan hakemaan kotoa, meille soitetaan, että olisiko mitään, näyttäkää”

    Suomalaisten tv-sarjojen nousukiito yltyy: “Meidät tullaan hakemaan kotoa, meille soitetaan, että olisiko mitään, näyttäkää”


    Kun Aleksi Bardy aloitteli uraansa sarjojen käsikirjoittajana 1990-luvulla, suomalainen tv-draama oli kovin toisenlaista kuin nykyään. Tavoitteena oli tehdä kaikille kelpaavaa, mahdollisimman vähän ärsyttävää – ja mahdollisimman halvalla. –...

    Kun Aleksi Bardy aloitteli uraansa sarjojen käsikirjoittajana 1990-luvulla, suomalainen tv-draama oli kovin toisenlaista kuin nykyään. Tavoitteena oli tehdä kaikille kelpaavaa, mahdollisimman vähän ärsyttävää – ja mahdollisimman halvalla.

    – Yhtä sarjaa tehdessä en saanut kirjoittaa kolmatta hahmoa, jolla olisi ollut repliikkejä. Siihen ei ollut rahaa. Silloin päätin suuntautua elokuvaan, jossa vapaus oli korkeampaa, sanoo Bardy, joka on pitkistä leffoista tunnetun Helsinki-filmin toimitusjohtaja.

    Nyt asetelma on kääntynyt ympäri: Tv-draama elää ennenkuulumatonta nousukiitoa ja elokuva on altavastaajan asemassa.

    – Tv-draaman kysyntä on hurjaa, sellaista ei juurikaan tapahdu elokuvan puolella. Meidät tullaan hakemaan kotoa, meille soitetaan, että olisiko mitään, näyttäkää, Bardy kuvailee.

    Perinteiset elokuvatuotantoyhtiöt ovat maailmalla siirtyneet jo jokin aika sitten tv-sarjamarkkinoille. Nyt sama ilmiö on rantautunut Suomeen. Aleksi Bardyn Helsinki-filmissä on kehitteillä useampia tv-draamoja, samoin Making Moviesissa ja Matila Röhr Productionissa (MRP).

    – Suomessa suuri muutos alkoi noin kaksi vuotta sitten. Kotimaassa tv-draamojen tuotantojen volyymi on noussut varmasti 400 prosenttia viiden vuoden takaisesta, sanoo Making Moviesin toimitusjohtaja Kai Nordberg.

    Mika Orasmaa ottaa lähikuvaa näyttelijä Ville Virtasesta Sorjosen ensimmäisellä tuotantokaudella.Fisher King ProductionSyyttäkää suoratoistopalveluita

    Tv-sarjojen kultakauden ovat saaneet aikaiseksi suoratoistopalvelut, digitaalinen jakelu ja kanavien määrän kasvu. HBO:t, Netflixit ja C Moret taistelevat tilaajista ja aseena on sisältö.

    – Tilanne on sama kuin teleoperaattoreilla oli aikanaan, kun ne hakivat markkinoita. Sama isojako on käynnissä nyt video on demand -puolella. Digitaaliset jakelijat saavat asiakkaita vain tarjoamalla jotain poikkeuksellista. Ne etsivät alkuperäissarjoja, joita ei voi nähdä muualla. Tämä on superonni tv- ja elokuvatuotantoyhtiöille, Nordberg kuvaa.

    Onni on potkaissut myös muun muassa suomalaissarjoja Karppi ja Sorjonen. Molemmat ovat päätyneet ulkomaille. Sorjosta on tähän mennessä esitetty jo 180 maassa. Karppi myytiin maailmanlaajuisesti Netflix-palveluun, jossa se saa kansainvälisen ensi-iltansa 23. elokuuta.

    Suomalaisten sarjojen vientiä ei rajoita enää edes kieli. Marko Röhr uskoo, että Sillan ja Vallan linnakkeen kaltaiset pohjoismaiset menestyssarjat ovat raivanneet tietä suomalaisille.

    – Maailmalla on totuttu katsomaan ihmeellisiä kieliä, ruotsia, tanskaa, norjaa ja islantia. Kaksi–kolme vuotta sitten tuli sellainen tunne, että me voimme olla seuraavat, MRP:n toimitusjohtaja sanoo.

    Leikkaaja Simon Bergman ja toimitusjohtaja Aleksi Bardy viimeistelevät Aktivisti-sarjaa Helsinki-filmin studiolla.Antti Lähteenmäki / YleSarjatuotanto on miljardibisnes

    Röhrin mukaan elokuvan rahoitus on ollut pitkään pysähtynyttä. Samaan aikaan sarjamuotoiseen tuotantoon on ilmaantunut enemmän vaihtoehtoisia rahoitusmalleja. Se näkyy myös MRP:ssä, jossa kuvataan ensi vuonna jo kolmea tv-draamaa yhtä aikaa.

    – Sarjatuotanto ylittää tänä ja ensi vuonna 50 prosenttia meidän liikevaihdosta. Kasvu tulee kokonaan sarjapuolelta, Röhr ennustaa.

    Jälkituotannossa on Kaikki synnit -sarja, joka nähdään myöhemmin Elisa viihteellä. Se on rikosdraama, joka sijoittuu lestadiolaisyhteisöön. Myös Kaikki synnit tähtää kansainvälisille markkinoille.

    – Eurooppalaisen draaman markkinat ovat satojen miljoonien luokaa. Maailmanlaajuisesti puhutaan miljardeista. Sellaisilla markkinoilla promillellakin alkaa olla merkitystä suomalaiselle tuotantoyhtiölle, Marko Röhr sanoo.

    Sorjonen-tv-sarja on nähty jo 180 maassa.Kalle LaukkanenRahoittajia on, käsikirjoittajia ei

    Television nousukiidon ovat huomanneet myös rahoittajat. Suomessakin toimii jo pääomasijoittajia, jotka laittavat eurot sisältöön ja tv-sarjojen tuotantoon. Nordbergin mielestä jaettavaa on edelleen.

    – Tämä on nouseva ala ja riskiraha hakeutuu aloille, joilla on kasvua. Globaaleilla tv-sarjamarkkinoilla erityisesti reuna-alueet kasvavat. Suomi on hyvin poikkeuksellinen maa. Kun me tuotamme omannäköistämme draamaa, sille löytyy markkinoita vielä paljon nykyistä enemmän, Nordberg uskoo.

    Mutta riittääkö suomalaisten nousukiitoon enää tekijöitä? Nyt sekä elokuvien että tv-sarjojen tuottajat kilpailevat samoista ammattilaisista, ja heistä alkaa olla pulaa.

    – Meillä oli vaihe, jolloin mediakouluja oli joka puolella. Se oli pikkuisen liian aikaisin. Silloin havahduttiin, että eihän näille ihmisille ole töitä, vedetään tätä alaspäin. Nyt markkinat ovat laajentuneet, Marko Röhr sanoo.

    Erityisen iso pula on käsikirjoittajista. Se alkaa olla tuotannoissa pullonkaula, johon Kai Norbergin mielestä pitäisi reagoida jo koulutuspoliittisesti.

    – Käsikirjoittajien koulutuspaikkojen määrää Aalto-yliopistossa pitäisi nostaa radikaalisti, Nordberg toteaa.

    Oskar Pöysti esittää tulevassa Aktivistit-minisarjassa Eugen Schaumannia. Sarjan ohjaa Lauri Maijala (takana vasemmalla). Aktivistit nähdään alkuvuodesta 2019 Yle TV 1:llä.Aleksi Bardy / Helsinki-filmi OyEnää ei kelpaa pahvikulissi

    Kilpailua siis on ja siitä hyötyvät katsojat. Myös perinteinen lineaarinen televisio on joutunut vastaamaan suoratoistopalvelujen tarjontaan, ja Aleksi Bardyn mielestä se on vain hyvä asia.

    – Ennen television logiikka perustui siihen, että taajuuksia ja kanavia oli vähän. Ihmiset voitiin pakottaa katsomaan tylsää ja yhdentekevää ohjelmaa. Voittaja oli se, joka pystyi olemaan ärsyttämättä ketään. Nyt vaarallisempaa kuin se, että joku suuttuu, on se, että juttu on keskiharmaa.

    Bardyn mielestä suoratoistopalvelut ovat uudistaneet tv-kerrontaa, pakottaneet perinteisen television muuttumaan mukana ja etsimään kunnianhimoisempia ratkaisuja.

    – Kun täytyy kilpailla ja kun yleisö muuttuu vaativammaksi, se pahvikulissi, joka vielä muutama vuosi sitten kelpasi, alkaa näyttää siltä, mitä se on, eli pahvikulissilta. Nyt haetaan korkeampaa taiteellista laatua. Televisio on tullut lähemmäs elokuvaa, Bardy sanoo.

    Helsinki-filmillä on parhaillaan jälkituotannossa Aktivistit. Lauri Maijalan ohjaama ja Erik Söderblomin kirjoittama minisarja kertoo vuoden 1905 tapahtumista Suomessa. Keskiössä ovat itsenäisyysaktivistit, Eugen Schauman ja uusi tulkinta Bobrikovin murhasta.

    Sofia Karppi (Pihla Viitala) ja Sakari Nurmi (Lauri Tilkanen) Karppi-sarjan viimeisessä osassa.Dionysos FilmsMiten käy kotimaisen elokuvan?

    Kun paukut – tekijät ja rahat – laitetaan yhä useammin tv-sarjoihin, näivettyykö kotimainen elokuva?

    – Vaara on, että elokuva on sijaiskärsijä ainakin buumissa. Tällä hetkellä elokuva on altavastaaja, mutta balanssi löytyy, Marko Röhr sanoo.

    Kai Nordberg muistuttaa, että elokuvalippujen myyntimäärät eivät ole radikaalissa laskussa.

    – Viime vuosi oli Suomessa erittäin hyvä elokuvavuosi ja niitä on ollut monta peräkkäin. Jatkossa tulee sekatuotteita. Tehdään pitkä elokuva, josta tehdään tv-sarja, josta tehdään spin offeja. Elokuva ei ole enää selkeästi yksi tuote, vaan sitä monistetaan eri jakelukanaviin, Nordberg uskoo.

    Aleksi Bardy ei näe, että kotimainen elokuva olisi uhattuna.

    – Television renessanssi, suuri kukoistuskausi vain tukee elokuvaa. Taidemuodot ovat lähellä toisiaan ja ristiinjuoksua tapahtuu paljon. Se tarkoittaa hyvää molemmille.

    Kaikki kolme tuottajaa uskovat, että suomalaisen televisiodraaman kansainvälistä huippumenestystä ei ole vielä nähty. Sorjonen ja Karppi ovat vasta alkua ja parhaat vuodet ovat edessä.

    Maailmalla monet arvostetut näyttelijät ovat siirtyneet tekemään televisiosarjoja. – Amerikassa myös näyttelijöiden palkat ovat tv-sarjoissa paljon kovemmat kuin leffoissa. Suurimmat starat kuittaavat suurimmat liksat huippusarjoissa, sanoo Making Moviesin toimitusjohtaja Kai Nordberg.Antti Lähteenmäki / Yle

    Katso Yle Areenasta:

    Karppi

    Sorjonen

    Jutussa mainituista tv-sarjoista Karppi, Sorjonen ja Aktivistit ovat tuotettu yhteistyössä Ylen kanssa.

    Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri soittaa kaikki Beethovenin sinfoniat

    Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri soittaa kaikki Beethovenin sinfoniat


    Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri esittää syksyllä alkavassa konserttisarjassaan kaikki Ludwig van Beethovenin yhdeksän sinfoniaa. Konserttisarja saadaan päätökseen syksyllä 2020. Vuonna 2020 juhlitaan Beethovenin 250-vuotissyntymäpäivää ja...

    Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri esittää syksyllä alkavassa konserttisarjassaan kaikki Ludwig van Beethovenin yhdeksän sinfoniaa. Konserttisarja saadaan päätökseen syksyllä 2020. Vuonna 2020 juhlitaan Beethovenin 250-vuotissyntymäpäivää ja Kokkolan 400-vuotisjuhlavuotta.

    Konserttisarja huipentuu syksyllä 2020 ensimmäistä kertaa Kokkolassa kuultavaan Beethovenin yhdeksänteen sinfonian eli Oodiin ilolle. Se esitetään yhdessä Tapiola Sinfoniettan kanssa.

    Konserttisarjaan liittyy myös luentosarja, jossa tuodaan esiin muun muassa musiikin ja taidehistorian sekä yleisen historian ilmiöitä sekä psykologian näkökulma Beethovenin (1770–1827) tuotantoon ja persoonaan.

    Beethoven-sarja käynnistyy Kokkolan Snellman-salissa perjantaina 28.9. jolloin Sakari Oramon johtamassa konsertissa 1. sinfonian lisäksi kuullaan Beethovenin Coriolanus-alkusoitto sekä Hans Gálin sarja alttoviululle ja orkesterille.

    Sukulaismiehen elämä päättyi niskalaukaukseen - Suomen kuuluisimmasta aseistakieltäytyjästä vaiettiin perhepiirissä

    Sukulaismiehen elämä päättyi niskalaukaukseen - Suomen kuuluisimmasta aseistakieltäytyjästä vaiettiin perhepiirissä


    PORVOO Kuvanveistäjä Jarmo Vellosen ateljee on täynnä romua. Siltä ainakin ensin vaikuttaa. Erään pöydän kulmalla on matala, pahvinen laatikko, jonka etuseinän saa irti. Sen takaa paljastuu pienoismalli metsästä, jonne Suomen tunnetuin...

    PORVOO Kuvanveistäjä Jarmo Vellosen ateljee on täynnä romua. Siltä ainakin ensin vaikuttaa.

    Erään pöydän kulmalla on matala, pahvinen laatikko, jonka etuseinän saa irti. Sen takaa paljastuu pienoismalli metsästä, jonne Suomen tunnetuin aseistakieltäytyjä Arndt Pekurinen teloitettiin Suomussalmen rintamalla vuonna 1941.

    Valmiit alumiiniset puunrungot seisovat vielä sikin sokin Vellosen ateljeessa ennen kuin ne kuljetetaan helsinkiläisgallerian kellaritilaan. Rungot ovat osa tekeillä olevaa taideteosta.

    Suomen kuuluisin aseistakieltäytyjä oli Vellosen isoäidin isän veljen lapsenlapsi.

    Suvussa hänestä ei puhuttu Vellosen kuullen sanaakaan.

    Arndt Pekurinen serkkuineenKansan ArkistoEi armeijalle

    Vuonna 1905 syntynyt Pekurinen kasvoi torpparin suurperheessä Juvalla.

    Häntä on kuvattu sosiaalisesti vahvaksi lapseksi, joka tuli toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa.

    1920-luvun alussa Pekurinen lähti veljensä kanssa Kotkaan, sillä vanhemmilla ei ollut varaa lähettää poikaa oppikouluun. Satamasta sai töitä.

    Vuonna 1924 edessä oli asepalvelus, mutta Pekurinen jätti kutsunnat väliin.

    Hän oli tehnyt päätöksen olla menemättä armeijaan eettisen vakaumuksensa takia. Pekurinen ei hyväksynyt tappamista, eikä halunnut palvella millään tavalla sotalaitosta.

    Elämä soljui eteenpäin, kunnes nykyisen suojelupoliisin varhainen edeltäjä, Etsivä keskuspoliisi, kiinnostui Pekurisesta.

    Jarmo Vellonen tekee kunniaa Arndt Pekurisen vakaumukselle.Jari Kovalainen / YlePoliisit perässä

    1920-luvun lopulla Pekurinen oli nostettu Suomen antimilitaristisen liiton puheenjohtajaksi. Hän oli muuttanut työn perässä Helsinkiin ja tutustunut Rauhanliiton puheenjohtajaan Felix Iverseniin, ja myöhemmin Aarne Selinheimoon, joka oli perustanut Rauhanliittoa radikaalimman Antimilitaristisen liiton.

    Sen tavoitteena oli asevelvollisuuden lakkauttaminen.

    Pekurinen oli innostunut jo nuorena Arvid Järnefeltin ja Leo Tolstoin rauhanaatetta kannattavista teoksista, ja Selinheimosta tuli hänen tärkein aatteellinen tukijansa.

    Antimilitaristinen liitto kiinnosti Etsivää keskuspoliisia, ja kiinnostus kasvoi, kun poliisi sai selville, että liiton uusi puheenjohtaja pakoili kutsuntoja.

    Loppuvuodesta 1929 poliisi pidätti Pekurisen, joka vietiin väkisin suorittamaan asepalvelustaan Helsingin Santahaminaan. Siellä hän kieltäytyi kaikesta yhteistyöstä Suomen armeijan kanssa, eikä suostunut pukeutumaan sotilaspukuun.

    Armeijassa epäiltiin, että Pekurinen on mielisairas.

    – Hän on ollut hyvin määrätietoinen ja rohkea kaveri, kuvanveistäjä Vellonen toteaa.

    Suomen antimilitaristisen liiton kokous vuonna 1923.Kansan ArkistoTukea ulkomailta

    Santahaminassa asepalveluksesta kieltäytynyt Pekurinen ilmoitti aloittavansa nälkälakon. Hän kertoi odottavansa niin kauan, kunnes saisi oikeuden suorittaa aseettoman palveluksen siviilivaatteissa.

    Suomen silloinen asevelvollisuuslaki salli siviilipalveluksen vain uskonnollisista syistä, ja silloinkin se piti suorittaa varuskunnassa sotilasasussa.

    Sotaoikeus oli eri mieltä Pekurisen kanssa.

    Hän sai kolme kuukautta vankeutta niskuroinnista.

    Pekurisen tuomio laukaisi kansainvälisen operaation. Antimilitaristisen liiton perustaja Selinheimo alkoi kampanjoida Pekurisen puolesta, ja pian nimekäs, kansainvälinen ryhmä alkoi painostaa silloista puolustusministeriä Juho Niukkasta Pekurisen vapauttamiseksi.

    Ministerin kimpussa olivat muun muassa fyysikko Albert Einstein, ranskalainen vasemmistokirjailija Henri Barbusse, englantilaiskirjailija H.G. Wells sekä Britannian parlamentin jäseniä.

    Hankkeen seurauksena syntyi Lex Pekurisen nimellä tunnettu lakimuutos, jonka mukaan siviilipalveluksen saattoi suorittaa myös eettisistä syistä armeijan ulkopuolella.

    Laki hyväksyttiin yksimielisesti eduskunnassa keväällä 1931.

    Sitä ennen Pekurisen ensimmäistä tuomiota jatkettiin kaksi kertaa, ja hän ehti istua vankilassa yli kaksi vuotta.

    Kuvanveistäjä Vellonen uskoo, että ulkomailta Pekuriselle tullut tuki oli liikaa Suomen armeijalle, ja vaino jatkui. Pekurinen joutui lisäksi Lapuan liikkeen pahoinpitelemäksi.

    Jarmo Vellosen audiovisuaalisen installaation näyttämönä on alumiininen metsä.Jari Kovalainen / YleLaukaus metsässä

    Vellonen seisoo metallisten puunrunkojen keskellä ateljeessaan Porvoossa.

    Arndt Pekurinen teloitettiin metsään jatkosodassa.

    Talvisodan sytyttyä hänet määrättiin yli kahdeksi vuodeksi vankilaan, sillä aseistakieltäytyjät vapautettiin lain mukaan asepalveluksesta vain rauhan aikana.

    Marraskuussa 1941 hänet passitettiin eturintamalle. Siirto oli rangaistus vuosia jatkuneesta valtiovallan uhmaamisesta, mutta Pekurinen kieltäytyi yhä aseista.

    Vasta kolmas sotilas suostui teloittamaan hänet sen jälkeen, kun upseeri oli antanut siihen käskyn.

    Pekurista koskevista kirjoituksista käy ilmi, että hän tiesi, mihin siirto eturintamalle johtaa.

    Ylen Elävässä Arkistossa Pekurisen leski puolestaan kertoo, miten hänelle valehdeltiin miehen kaatuneen sodassa.

    Pekurinen haudattiin teloituspaikalle.

    Kuvanveistäjä Jarmo Vellosen kunnianosoitus Pekuriselle ja hänen vakaumukselleen tulee esille Laterna Magica -galleriaan Helsingissä.

    ARNDT ELÄÄ -installaatio avautuu 24. elokuuta.

    Analyysi: Seksuaalisesta häirinnästä teatterialalla on tiedetty jo 20 vuotta – se ei vain ole johtanut juuri mihinkään

    Analyysi: Seksuaalisesta häirinnästä teatterialalla on tiedetty jo 20 vuotta – se ei vain ole johtanut juuri mihinkään


    – Se oli varoittamattomia syöksyjä pukuhuoneeseen, tissien puristelua, pilluni puheeksiottamista ikään kuin normaalina keskustelunaiheena. Ne olivat tunnettuja, arvostettuja tyyppejä, jotka tällaista tekivät. Viisikymppinen teatterintutkija,...

    – Se oli varoittamattomia syöksyjä pukuhuoneeseen, tissien puristelua, pilluni puheeksiottamista ikään kuin normaalina keskustelunaiheena. Ne olivat tunnettuja, arvostettuja tyyppejä, jotka tällaista tekivät.

    Viisikymppinen teatterintutkija, käsikirjoittaja ja ohjaaja Helena Kallio muisteli torstaina Tampereen Teatterikesän tapahtumassa uransa alkuaikoja nuorena näyttelijänä.

    Moni saman ikäpolven nainen yleisössä hymähteli kokemuksen jakamisen merkiksi. Todellakin #metoo.

    Yleistä vai erityistä – Seksuaalinen häirintä teatterialalla -seminaarin useissa puheenvuoroissa kävi ilmi, miten vaikeaa asioihin on ollut puuttua. On ollut pelko roolien loppumisesta, leimautumisesta hankalaksi ihmiseksi, nuoren ihmisen epävarmuutta siitä, mikä on normaalia työkulttuuria, mikä ei.

    Perinteeseen on kuulunut, että pitää sietää limaisia vitsejä, pitää sietää jatkuvia henkisiä ja fyysisiä rajaloukkauksia.

    Nyt kaikki muuttuu. Siltä ainakin vaikuttaa sen tomeruuden perusteella, jolla teatteriala on viime syksynä leimahtaneen #metoo -keskustelun myötä ilmiöön tarttunut. Seksuaalista häirintää suomalaisella teatterialalla ruopataan nyt syvältä ja tosissaan.

    Maaliskuussa teatterialan järjestöt jyrähtivät yhteisessä kannanotossaan nollatoleranssia häirinnälle. Vaikka lausunto hautautui Ylen julkaiseman, elokuvaohjaaja Aku Louhimiehen epäasialliset työtavat paljastavan artikkelin alle, se on johtanut toimenpiteisiin.

    Työterveyslaitoksella on käynnissä Floor is yours -tutkimus, joka käsittelee paitsi seksuaalista häirintää, myös laajemmin työturvallisuuskulttuuria esittävissä taiteissa. Teatterin tiedotuskeskuksella on työn alla oma laaja kyselynsä seksuaalisesta häirinnästä. Tuloksia on odotettavissa loppusyksystä.

    Kulttuuriministeri Sampo Terho asetti huhtikuussa selvityshenkilön kartoittamaan elokuva- ja teatterialan seksuaalista häirintää ja epäasiallista kohtelua, ja esittämään puuttumiskeinoja ongelmaan. Jaana Paanetojan työn pitäisi valmistua lähiviikkoina.

    Laitosteatterit ovat jo sitoutuneet tekemään tasa-arvosuunnitelman, joita seurataan, ja joihin osallistetaan koko henkilökunta. On ollut puhetta siitä, että häirintää ja muuta epäasiallista käytöstä koskevat pelisäännöt olisi viisasta käydä läpi jokaisen tuotannon alussa, koska väki vaihtuu.

    Hyvä, että selvitetään. Hyvä että kysytään. Hyvä, että otetaan asia esiin työpaikoilla.

    Mutta tiedon puute ei ole oikeasti ollut ongelma tähänkään asti. Kuten Helena Kallio Teatterikesän seminaarissa totesi, niin puhuttu on, tutkittu on. Ei vain ole kuultu, ei ole toimittu.

    Näyttelijäliiton selvityksistä tiedetään, että etenkin nuoret naiset ovat kokeneet ja kokevat yhä seksuaalista häirintää. On tiedossa, että seksuaalisuudeltaan tai sukupuolisuudeltaan jotain muuta kuin kaksijakoista heteronormatiivisuutta edustavat kokevat olevansa kaikkien saalista.

    Kallio maalasi esiin masentavan aikajanan. Hanna Helavuori käsitteli jo 20 vuotta sitten artikkelissaan ”Pitää itseään näytteillä julkisesti maksua vastaan. Nainen roolina näyttämöllä” sitä, miten seksiä, tai seksuaalista väkivaltaa esittävä nainen leimataan roolinsa kautta.

    Samoihin aikoihin Kallio itse tutki osana opintojaan näyttelijäntyön ruumiillisuutta. Haastatteluissa tulivat kysymättä esiin muun muassa ”lahnakäsikoskettelut”, haavoittavat raiskausharjoitteet, ja ohjaajien iltaöiset, asiattomat puhelut nuorten naisnäyttelijöiden kotiin.

    Viimeisten 20 vuoden aikana teatterialan seksuaalista häirintää on käsitelty useissa opinnäytetöissä, radio-ohjelmissa ja lehtiartikkeleissa.

    Seitsemän vuotta sitten Näyttelijäliitto selvitti häirintää jäsenkyselyllä. Teatterikesän seminaarissa liiton toiminnanjohtaja Elina Kuusikko muisteli ajatelleensa, että tulokset ovat niin järkyttäviä, että käsissä on suoranainen pommi. Puolet vastanneista naisnäyttelijöistä kertoi seksuaalisen häirinnän kokemuksista, puolet kaikista vastanneista kertoi todistaneensa kollegan kokemia häirintätilanteita.

    Selvitys ei kiinnostanut oikeastaan ketään. Se ei johtanut oikeastaan yhtään mihinkään, totesi Kuusikko seminaarissa.

    Kun #metoo-kampanja roihahti liekkeihin, tehtiin viimeisin kysely. Näyttelijäliitto toteutti sen hirveällä kiireellä STT:n toiveesta viime vuoden lokakuussa. Vastausaikaa oli alle kolme vuorokautta. Silti vastauksia avoimiin kysymyksiin tuli lähes 150. Niistä 120:ssä kerrottiin seksuaalisen häirinnän kokemuksista ja seksuaalirikoksista, jopa raiskauksista.

    Monet tapauksista olivat tuoreita. Moni vastanneista ei ollut kertonut kokemuksistaan kenellekään. Monet niistä, jotka olivat kertoneet, sanoivat, että kertomisesta ei ollut seurannut mitään.

    Mikä on nyt toisin? Miksi aiempi selvittely, puhuminen ja tutkiminen ei ole johtanut muutokseen? Johtaako nytkään?

    Käykö kuten esimerkiksi raiskauskokemuksestaan Kilari-näytelmän tehnyt Amanda Palo pelkää, ja #metoon nostattama aalto jää hetken muoti-ilmiöksi?

    Teatterikesän seminaarissa ilmapiiri tulevien muutosten suhteen oli yhtä aikaa toiveikas ja turhautunut.

    Turhautumista aiheutti muun muassa se, että kovatasoisesta sisällöstä ja erinomaisista alustajista huolimatta rahoista, rooleista ja johtamispolitiikasta päättävillä miehillä oli seminaarin aikaan muita kiireitä. Panelistiksi paikalle kutsuttu Tampereen Työväen Teatterin tuleva johtaja Otso Kautto sai edustaa sekä valtaa että sukupuoltaan varsin yksin.

    Turhautumista aiheutti myös se, että selvitykset ja toimintaohjelmat eivät muuta tunkkaisia käsityksiä sukupuolista ja niiden ominaisuuksista, ne eivät muuta valtasuhteita, eivät teattereiden ohjelmistoja, eivätkä kulttuuriin syvälle kirjoitettuja, epätasa-arvoa ruokkivia rakenteita.

    Toiveikkuutta edustaa nuori polvi. Sekä Tampereen yliopiston Näyttelijäntyön laitoksella että Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa turvallinen ilmapiiri, omien rajojen asettaminen, ja toisten rajojen kunnioittaminen on ollut osa opetusta jo pitkään.

    Harjoituksissa on käytössä turvasana, jota voi käyttää paitsi harjoituksessa mukana oleva, niin myös sivusta seuraava. Häirintään tai muuhun väärällä tavalla rajoja rikkovaan käytökseen puuttuminen ei ole vain kokijan asia. Puuttuminen on koko yhteisön vastuulla.

    Näyttelijäntyön koulutuksessa käsitellään myös sitä, millaista ihmiskuvaa teatteri ylläpitää; onko esimerkiksi nainen väistämättä uhri, onko mies potentiaalinen väkivallan tekijä. Teatterikoulussa Anna Paavilaisen Play rape on esitetty jo useamman kerran kaikille opiskelijoille.

    Monelle tulevalle teatteriammattilaiselle on selvää, että kapeat käsitykset sukupuolesta ovat vahingollisia kaikille. Myös Teatterikesän seminaarin lukuisissa asiantuntijapuheenvuoroissa todettiin, että toksinen maskuliinisuus ajaa erityisesti naiset ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ahtaalle, mutta kaventaa murheellisesti myös nuorten miesten olemisen tilaa.

    Vahvuutta, kovuutta ja valtaa painottavan miehisyyden korostaminen teatterissa – ja muuallakin yhteiskunnassa – karsii sitä herkkyyttä, jota tarvitaan muun muassa toisen rajojen tunnistamiseen ja kunnioittamiseen.

    Helena Kallio sanoi seminaarissa kuulleensa toistuvasti näyttelijäksi opiskelevilta nuorilta miehiltä, että he eivät halua olla vanhan liiton miehiä. Hän kertoi esimerkin nuoresta pojasta, joka kävi oksentamassa jouduttuaan esittämään toistuvasti raiskausharjoituksessa hyökkääjää.

    Nätyn teatterityön professori Pauliina Hulkko mainitsi, että yhä useammin tulee tilanteita, jossa nuoret miehet haluavat kieltäytyä roolista, joka ylläpitää tunkkaisia sukupuolirooleja. He eivät tahdo esittää kusipäitä, eivätkä ylläpitää kulttuuria, jossa esimerkiksi sovinistiselle käytökselle on tilaa, sanoi Hulkko.

    Jos häirintää hyssyttelevä kulttuuri ei muutu, on nuorten törmäys työelämän todellisuuden kanssa kivulias.

    Vastuu on nyt niillä joilla on valta, ja joilla on puheet.

    "Sitä niittää mitä kylvää, sitä saa mitä tilaa" – Sananlaskut muuttavat muotoaan, eikä kovinkaan moni tiedä siteeraavansa Raamattua sanontaa sutkauttaessaan


    "Moni kakku päältä kaunis" on toteamus, joka sopii erinäisiin tilanteisiin, joissa asiat eivät ehkä ole ihan sitä, miltä ne pintapuolisesti näyttävät. Tämän sananlaskun voi heittää toteavaan tyyliin, ehkä kokemuksen rintaäänellä ja...

    "Moni kakku päältä kaunis" on toteamus, joka sopii erinäisiin tilanteisiin, joissa asiat eivät ehkä ole ihan sitä, miltä ne pintapuolisesti näyttävät.

    Tämän sananlaskun voi heittää toteavaan tyyliin, ehkä kokemuksen rintaäänellä ja syvällä huokauksella höystettynä. Moni ei kuitenkaan tiedä sanontaa sutkauttaessaan, että se juontaa juurensa aina Kalevalaan saakka, jonka Kullervosta kertovassa runossa riimitellään tähän tapaan:

    "Moni on kakku päältä kaunis, kuorelta kovin sileä, vaan on silkkoa sisässä, akanoita alla kuoren."

    Kaikki nykyajan ihmiset eivät ole perillä siitä, että Kalevalan kolmasneljättä runossa kakku tarkoittaa leipää, ja silkko on hätäravintona käytettyä pettuleipää. Silti sanonta toimii lyhennetyssä nykymuodossaan.

    Onkohan tämä kakku niin hyvää kuin miltä se näyttää?Kalle Niskala / Yle

    Sananlaskut muuttavat muotoaan, kun puhekieli lyhenee netissä ja tekstiviesteissä, mutta pysyvät silti tiukasti osana ihmisten arkikieltä.

    Kasvatustieteiden tohtori ja filosofian maisteri Liisa Granbom-Herranen on tutkinut Salon Seudun Sanomien tekstiviestipalstalle lähetettyjä mielipidekirjoituksia. Toimitus sai viiden vuoden aikana noin 70 000 viestiä. Aineistosta yli kymmenesosassa oli sananlaskuja tai viitteitä niihin.

    Leipä aiheutti harmia Kullervolle, autot Sepille

    Granbom-Herranen väittelee filosofian tohtoriksi ensi viikolla Turun yliopistossa. Hänen mukaansa sananlaskua ei voi käyttää väärin. Tilanne ja ihmisen kokemustausta luovat sananlaskulle merkityksen, joka voi muuttua.

    – Ei ole olemassa oikeaa tai väärää tietoa, kun puhutaan ihmisten arkielämän kokemuksista.

    Esimerkiksi nimimerkki Sepin Salon Seudun Sanomiin lähettämässä viestissä Kalevalan Kullervon harmitus huonosta leivästä on kääntynyt huoleksi nykyajan autojen laadusta.

    "Moni kakku päältä kaunis. Autot ruostuvat muovikuorien alla. Mistä nykyisten muoviautojen korin kunnon voi tietää? Nimim. Sepi.”

    Pettulastuista jauhettua purua. Pettuleipää eli petäjäistä syötiin hätäravintona kuolonvuosien aikana 1690-luvulla, nälkävuosien aikana 1860-luvulla ja vuoden 1918 sisällissodan aikana.Jarkko Riikonen / YleRaamattu vaikuttaa edelleen arkikieleen

    "Sehän on kuin heittäisi helmiä sioille!"

    Näin usein puuskahdetaan närkästyneesti, kun joku saa jotain, jota pidetään hänelle liian hyvänä, koska tämä ei osaa sitä arvostaa.

    Mutta kuinka moni tietää samalla siteeraavansa Raamattua?

    Matteuksen 7. luvun 6. jakeessa todetaan näin:

    "Älkää antako koirille sitä, mikä on pyhää, älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen, etteivät ne tallaa niitä jalkoihinsa ja käy teidän kimppuunne ja raatele teitä."

    Granbom-Herrasen mukaan Raamatun sanonnat jättivät suomalaisten mieliin voimakkaan jäljen kristinuskon levittyä.

    – Raamattu oli aluksi suullista perinnettä Suomessa, koska lukutaito oli harvinaista. Kun Raamatusta kuultiin usein saarnastuolista, niin tällaiset puheet jäivät ihmisten mieliin.

    Noin 250 vuotta vanha Raamattu.YLE / Katja Oittinen

    Raamatullista perua on myös tämä sananlasku:

    "Mitä kylvää, sitä niittää."

    Galatalaiskirjeessä 6:7 asia esitetään näin:

    "Älkää pettäkö itseänne! Jumala ei salli itseään pilkattavan. Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää."

    Nykyään jokseenkin vastaavassa merkityksessä voi kuulla myös sanottavan modernin version, jossa ei näy jälkeäkään uskosta tai Raamatusta:

    "Sitä saa, mitä tilaa".

    Näitä raamatullisia sanontoja käytetään yhä myös Salon Seudun Sanomien tekstiviestipalstalla erilaisissa asiayhteyksissä.

    "Ei mitään kuria, eikä vastuuta mistään, korjaammeko nyt sitä satoa, jonka kylväjä oli vapaakasvatus. Nimim. Kelmi."

    "Se oli kivaa kun saatiin uusi lukio, joka opella oma kannettava ja paljon muita hienouksia. Taidetta 90000 eurolla. Nyt säästetään. Nimim. Sitä saa mitä tilaa."

    "Missään maakunnassa en ole saanut niin hyvää ja ystävällistä terveydenhoitoa kun Salossa ja Halikossa! Sitä niittää, mitä kylvää. Hyvä Salolaiset! Nimim. Kiitos!!"

    Sananlasku vei kuolemanpelon lapselta

    Samalla sananlaskulla voi siis olla niin myönteinen kuin kielteinenkin merkitys riippuen siitä, missä tilanteessa se sanotaan. Yhtä lailla sananlaskun sanoja voi ymmärtää sen eri tavalla kuin kuulija. Esimerkiksi lapset voivat tulkita sananlaskut omalla tavallaan.

    Kun Granbom-Herranen väitteli kasvatustieteiden tohtoriksi Jyväskylän yliopistossa vuonna 2008, hän tutki väitöskirjassaan kasvatuspuheessa esiintyvien sananlaskujen merkitystä. Sitä varten hän keräsi ihmisiltä sananlaskuihin liittyviä muistoja.

    Eräs ihminen kertoi lapsena 1900-luvun alkupuolella kuulleensa aikuisten puheissa käytetyn sanonnan:

    "Hyvät lapset varhain kuolee."

    Lapselle tämä olikin yllättäen hyvä uutinen, Granbom-Herranen kertoo.

    – Meidän ymmärryksemme mukaan se on lapselle aika pahasti sanottu, mutta lapselle tuli helpottunut olo, koska hänelle ei oltu koskaan sanottu, että hän on hyvä, niin hänen ei tarvinnut pelätä kuolevansa varhain.

    13-vuotias Elmo nappasi SM-kultaa satojen taikureiden edessä – tähtää nyt ammattitaikuriksi

    13-vuotias Elmo nappasi SM-kultaa satojen taikureiden edessä – tähtää nyt ammattitaikuriksi


    Liinat, pallot ja kortit viuhuivat lavalla taikureiden hyppysissä. 5-vuotias Elmo Huovila oli saapunut perheensä kanssa huvipuistoon katsomaan taikanäytöstä. Hän ei ollut koskaan aiemmin nähnyt vastaavaa. Taikuus imaisi hänet hetkessä...

    Liinat, pallot ja kortit viuhuivat lavalla taikureiden hyppysissä. 5-vuotias Elmo Huovila oli saapunut perheensä kanssa huvipuistoon katsomaan taikanäytöstä. Hän ei ollut koskaan aiemmin nähnyt vastaavaa.

    Taikuus imaisi hänet hetkessä maailmaansa.

    – Minua kiinnosti se mysteeri, kun en tiennyt miten temput tehdään. Halusin selvittää sen, Huovila kertoo.

    Pian kouvolalaispoika sai vanhemmiltaan lahjaksi lasten taikasetin. Siitä hetkestä alkoi armoton harjoittelu, joka jatkuu edelleen.

    Takana satoja esiintymisiä

    Nyt 13-vuotiaan Elmo Huovilan päivät täyttyvät taikuudesta. Hän kehittää uusia temppuja ja hioo tekniikkaansa lähes koko ajan, ainoastaan koulupäivien ajan on pidettävä taukoa. Korttipakka kulkee mukana joka paikkaan.

    – Harjoittelen yleensä itsekseni. Kun temppu alkaa olla melkein valmis, näytän sen perheelle ja kavereille. He kertovat rehellisen mielipiteen. Jos temppu ei miellytä, kehitän sitä lisää.

    Koeyleisö pääsee nauttimaan kokeneen esiintyjän näytöksestä, sillä Huovila on kiertänyt 6-vuotiaasta saakka esiintymässä sadoilla syntymäpäivillä, yritysten tilaisuuksissa ja yleisötapahtumissa.

    – Taikuudessa parasta on nimenomaan yleisön reaktioiden näkeminen. Esiintyminen ei jännitä enää niin paljon, kun on kokemusta.

    Hiljattain kuitenkin jännitti.

    Kultaa ensi yrittämällä

    Huovila koki uransa tähän mennessä mieleenpainuneimman hetken hienäkuun lopussa, kun hän osallistui elämänsä ensimmäisiin kilpailuihin Kouvolan Taikapäivillä.

    Musiikin rytmittämä liinaesitys jännitti Huovilaa tavallista enemmän, sillä yleisössä istui 150 taikuria.

    – Tosi harvoin tulee esiinnyttyä muille taikureille. Se on erilaista, koska taikurit tietävät melkein kaikki temput. Siinä pitää keksiä jotain uutta, joka hämmästyttää.

    Huovila onnistui tavoitteessaan ilmeisen hyvin, sillä hän nappasi kultaa näyttämötaikuuden juniorisarjassa.

    – Siinä palkittiin kova harjoittelu, sillä olin työstänyt esitystäni pitkään. Ihmiset näyttivät tykkäävän, Huovila toteaa.

    Huovilan ensimmäinen pokaali etsii vielä arvoistaan paikkaa kotoa.Juulia Tillaeus / Yle

    Taikureille järjestetään Suomessa kilpailuja vuosittain. Huovila aikoo alkaa kilpailla aktiivisesti, ja hänen ajatuksensa ovat jo seuraavissa kilpailuissa.

    Kortit kiehtovat

    Elmo Huovilalla on taikaharrastusta takanaan jo kahdeksan vuotta. Repertuaariin on tullut mukaan entistä vaativampia temppuja. Yhteensä niitä alkaa olla jo satoja.

    – Uusia ideoita tulee kaikkialta, melkein joka päivä. Osan niistä pystyy toteuttamaan, osaa ei.

    Eniten nuori taikuri nauttii korttitemppujen tekemisestä.

    – Korttitaikuudessa on niin paljon erilaisia mahdollisuuksia, ja korttitemppuja on lukematon määrä. Siinä pystyy aina oppimaan jotain uutta.

    Elmo Huovila keräilee korttipakkoja. Niitä on kertynyt jemmaan jo satoja.Juulia Tillaeus / Yle

    Korttien lisäksi Huovila tekee temppuja esimerkiksi liinoilla ja kolikoilla. Samanlaisia varusteita käytti myös Suomen tunnetuin, hiljattain edesmennyt taikuri Solmu Mäkelä.

    – Solmu on ollut varmaan Suomen jokaiselle taikurille suuri esikuva. Hän oli yksi suomalaisen taikuuden uranuurtajista, Huovila toteaa.

    Mäkelän lisäksi Huovila ihailee useita taikureita, kuten Jokeri Pokeri Box -taikashow'sta tunnettua Simo Aaltoa ja Kouvolan Taikapäivien järjestäjää Markku Purhoa. Esikuviensa tapaan Huovila haluaisi tehdä taikuudesta itselleen ammatin.

    – Haluaisin tehdä paljon keikkoja ympäri maailmaa. Se vaatii kärsivällisyyttä ja paljon harjoittelua, Huovila sanoo.

    Nuori taikuri ammentaa esikuviltaan inspiraatiota omiin temppuihinsa. Kokeneet taikurit ovat tukeneet Huovilaa tämän polulla.

    – Menin jo pienenä kysymään ammattilaisilta miten jotain temppuja tehdään, ja he auttoivat ja opettivat hyvin avoimesti. Taikurit kertovat salaisuuksiaan, mutta enimmäkseen muille taikureille. Maallikoille niitä ei kerrota, koska se veisi illuusion pois.

    Flow saa taas kerran kehuja ulkomaalaisilta toimittajilta –

    Flow saa taas kerran kehuja ulkomaalaisilta toimittajilta – "Alamme ottaa Briteissä oppia tämänkaltaisista festivaaleista"


    Joukko ulkomaalaisia toimittajia saapuu Helsingin Teurastamolle brunssille. Kello on päivällä hieman yli kaksitoista. Helsinkiläinen Flow vetää tänä vuonna lähes kaksi ja puolisataa toimittajaa eri puolilta maailmaa. Kaukaisimmat vieraat tulevat...

    Joukko ulkomaalaisia toimittajia saapuu Helsingin Teurastamolle brunssille. Kello on päivällä hieman yli kaksitoista.

    Helsinkiläinen Flow vetää tänä vuonna lähes kaksi ja puolisataa toimittajaa eri puolilta maailmaa.

    Kaukaisimmat vieraat tulevat Kaukoidästä, Etelä-Amerikasta ja Afrikan eteläkärjestä.

    Flow käyttää Euroopassa pr-toimistoja, jotka markkinoivat tapahtumaa sopiville medioille. Ja jos kaikki menee putkeen, mediat lähettävät toimittajia Helsinkiin, ja usein pr-toimiston yhteyshenkilö seuraa mukana.

    Flow’lla on pr-toimistot Britanniassa, Ranskassa, Saksassa ja Venäjällä.

    Myös ulkoministeriö maksaa toimittajia Helsinkiin. Tänä vuonna Flow’hun on tuotu jonkin verran some-vaikuttajia, joiden merkitys tapahtumalle on kasvussa.

    Lisa Verrico on brittiläisen The Sunday Times -lehden toimittaja.Berislav Jurišić / Yle“Kestävä kehitys kiinnostaa”

    Arvostetun brittiläisen The Sunday Times -lehden toimittaja Lisa Verrico kehuu vuolaasti Flow’ta. Hän on ensi kertaa Suomessa. Tänne hänet on houkutellut Flow’n maine kestävän kehityksen festivaalina.

    Britanniassa ympäristön huomioon ottaminen vastaavissa tapahtumissa on vielä lapsenkengissä. Verrico kertoo kirjoittaneensa paljon eurooppalaisista musiikkifestivaaleista.

    – Minua kiinnostaa, miten Helsingissä tehdään kaupunkifestivaali ja mikä tekee siitä erityisen, Verrico sanoo.

    Briteissä musiikkifestivaalit tehdään useimmiten saman kaavan mukaan.

    – Etsitään puisto ja pannaan lava pystyyn, Verrico toteaa.

    Helsingissä kaikki on hänen mukaansa toisin. Brittitoimittaja hehkuttaa Flow’n tunnelmaa, filosofiaa ja tapahtuman visuaalista ilmettä.

    – Kestävän kehityksen periaatteet ovat nousseet festivaalien asialistan kärkeen Euroopassa. Uskon, että alamme ottaa Briteissä oppia Flow’n kaltaisista festivaaleista, Verrico sanoo.

    Flow ei Verricon mukaan ole vielä varsin tunnettu Briteissä, mutta tilanne kohenee kaiken aikaa.

    – Kun Flow’lla on Kendrick Lamarin kaltaisia nimiä esiintyjäkaartissa, se herättää ilman muuta kiinnostusta myös Briteissä.

    Sen sijaan Helsinki tunnetaan Isossa-Britanniassa muodikkaana kohteena.

    - Ja on selvää, että Flow auttaa siinä, Verrico toteaa.

    Sergey Yakovlev tekee Moskovassa miesten lifestyle-lehteä.Berislav Jurišić / Yle"Paras tapahtuma Moskovan lähellä"

    Venäjän Esquire -lehden toimituspäällikkö Sergey Yakovlev on Flow’ssa kolmatta kertaa, eikä vierailu jää tähän.

    Hän uskoo tulevansa tapahtumaan taas ensi vuonna.

    – Kun kävin täällä ensi kertaa kolme vuotta sitten, päätin, että kirjoitan tapahtumasta Venäjällä. Pidin Flow’ta todella kiinnostavana, Yakovlev sanoo.

    Venäläistoimittajan mukaan Flow on enemmän kuin musiikkifestivaali. Hän kehuu tapahtuman ilmapiiriä.

    – Se on luova ja ystävällinen paikka kenelle tahansa, joka on kiinnostunut taiteesta, musiikista tai vaikka arkkitehtuurista, Yakovlev toteaa.

    Hän pitää myös Flow’n ja Moskovan välimatkasta. Helsinkiin lentää reilussa puolessatoista tunnissa.

    – Flow on paras lähin ulkomainen tapahtuma, Yakovlev kehuu.

    Hän etsii festivaalilta aiheita lehteensä. Flow’ssa voi Yakovlevin mukaan haistella uusia trendejä.

    – Ne ovat tärkeitä meille, koska haluamme olla aina vain eurooppalaisempia.

    Moskovassa miesten lifestyle-lehteä tekevä Yakovlev kertoo, että kaupungin oma festivaalikulttuuri kehittyy koko ajan. Siksi Flow on merkittävä kohde monelle venäläiselle, jotka ovat mukana Moskovan festivaaliskenessä.

    - Uskon, että löydämme täältä jonkinlaisen erilaisten asioiden luovan yhdistelmän, jota voimme käyttää Moskovassa.

    NME:n toimittaja Thomas Smith on ensikertalainen Flow'ssa.Berislav Jurišić / Yle“Terveellistä ruokaa, mahtavia tyyppejä”

    Perinteikkään brittiläisen musiikkilehden New Musical Expressin (NME) toimittaja Thomas Smith huokuu hyväntuulisuutta. Flow’n festivaaliorganisaatio on käyttänyt hänet perjantaina saunassa, ja mies on kävellyt yöllä lämpimässä säässä Suvilahdesta Helsingin keskustaan.

    Hän kertoo tulleensa hotelliinsa kahdelta aamuyöllä.

    Flow’sta mieleen on jäänyt Alman konsertti.

    – Oli upeaa nähdä hänet faniensa keskellä, Smith sanoo.

    Hänelle Flow on merkinnyt ystävällisiä ihmisiä ja hyvää ruokaa.

    – Se ei ole mikään selviö muualla, jossa festivaaleilla törmää räyhääviin joukkoihin ja huonoon sapuskaan.

    Brittitoimittaja on ensi kertaa Suomessa.

    – Uskon, että Flow’n suosio perustuu mainioon festivaalialueeseen ja siihen, että ihmisistä pidetään täällä huolta.

    Flow’ssa brittitoimittajan huomion on herättänyt muun muassa terveellinen ruoka. Ja tietysti kovan luokan artistit. Kilpailu on kovaa festivaalien kesken Euroopassa.

    – Festivaalit selviytyvät, jos ne rakentavat mahdollisimman monimuotoisen ohjelmiston, kuten Flow, Smith toteaa.

    Flow 2018 alkoi perjantaina.Berislav Jurišić / Yle
    Maailman lupaavin poptulokas norjalainen Sigrid:

    Maailman lupaavin poptulokas norjalainen Sigrid: "Rakastan Almaa!"


    Miten pienestä naisesta voi lähteä noin iso ääni. Tämä kliseinen sanonta tuli mieleen, kun katsoi norjalaislaulaja Sigridin keikkaa Flow Festivalilla. 21-vuotiaan laulajan live-esiintymisiä on hehkutettu kotimaassa ja ulkomailla. Eivätkä puheet...

    Miten pienestä naisesta voi lähteä noin iso ääni. Tämä kliseinen sanonta tuli mieleen, kun katsoi norjalaislaulaja Sigridin keikkaa Flow Festivalilla.

    21-vuotiaan laulajan live-esiintymisiä on hehkutettu kotimaassa ja ulkomailla. Eivätkä puheet olleet tuulesta temmattuja. Sigrid esiintyi energisesti pomppien samalla kun nelihenkinen bändi säesti taustalla taidokkaasti. Monipuolisuutta korostivat välillä kuullut herkemmät kappaleet.

    Haastatteluun saapuessa Sigrid on iloinen ja olemus on kuin nuorella koulutytöllä. Aivan ensimmäiseksi ei tule mieleen, että tässä on suuresti hehkutettu poptähti.

    Sigridillä on ollut kiireinen keikkakesä. Norjan lisäksi hän on esiintynyt ympäri Eurooppaa ja myös Pohjois-Amerikassa.

    – Oli minulla jopa viikko vapaata ja veljeni häät. Kesä on ollut mahtava ja Norjassakin on ollut ennätyshelteitä.

    Norjalaislaulaja Sigrid valittiin vuoden lupaavimmaksi uudeksi artistiksi BBC Sound of 2018 -listauksessa.Nelli Kenttä, YleXPianon äärestä BBC:n hehkuttamaksi

    Ålesundista kotoisin oleva Sigrid Sollbakk Raabe alkoi soitaa pianoa 7-vuotiaana. Musikaalisessa perheessä piano oli kodin sydän.

    Sigrid kirjoitti ensimmäisen kappaleensa 16-vuotiaana ja hänellä oli myös bändi siskonsa kanssa. Sala Says Mhyp -niminen yhtye oli nimetty heidän kuoleen kissansa Salan mukaan.

    Peruskoulun loputtua vanhemmat kannustivat Sigridiä jatkamaan musiikin parissa opintojen sijaan.

    – He sanoivat, että saattaisin katua sitä, jos en yrittäisi.

    Sigrid teki kappaleita kotonaan ja hän rakensi hiljalleen omaa tyyliään. Laulaja lähetti tuotoksiaan paikalliselle nuorisoradiokanavalle, jossa uusille artisteille annetaan mahdollisuus tuoda esille musiikkiaan. Sitä kautta hänet löydettiin.

    Norjalaisen hämmästykseksi hän alkoi saada huomiota myös ulkomailla. Todellinen jättipotti tuli tänä vuonna, kun hänet valittiin lupaavimmaksi uudeksi artistiksi BBC:n Sound of 2018 -listauksessa.

    – Se oli todella iso yllätys. Oletin, että pääsen viiden kärkeen ja olisin ollut tyytyväinen siihenkin. Kun aloin kirjoittaa musiikkia, tiesin sen mahdollisesta potentiaalista, mutta en koskaan uskonut, että päätyisin sillä myös Norjan ulkopuolelle.

    – Rakastan Almaa! Viime kesänä kiersimme paljon samoja festivaaleja ja olimme vierekkäisissä kopeissa backstagella, norjalaislaulaja Sigrid kertoo.Nelli Kenttä, YleX

    Sigrid myöntää, että tittelin tuoma maailmanlaajuinen huomio on tuonut mukanaan paineita.

    – Valehtelisin, jos sanoisin, etten koe paineita. Se tuntuu samalta kuin tekisi koulussa päättökokeita. Sitä haluaa todella tehdä parhaansa.

    "Alma tuo kotoisan olon"

    Samaisessa BBC:n listauksessa oli mukana myös Suomen poplupaus Alma, mutta hän ei yltänyt kärkikahinoihin saakka. Nuoret popparit ovat tulleet toisilleen tutuiksi, sillä he ovat kiertäneet esiintymässä lukuisilla samoilla festivaaleilla.

    – Rakastan Almaa! Viime kesänä kiersimme paljon samoja festivaaleja ja olimme vierekkäisissä kopeissa backstagella.

    Sigridin mukaan Alman näkeminen kiertuekiireiden keskellä tuntui kotoisalta.

    – Kiertueella ollessa kaipaan tuttuja ja turvallisia asioita, koska kaupungit ja paikat vaihtuvat koko ajan. Rutiineja on vaikea löytää. Se oli niin kotoisaa, kun tiesi, että Alma on samalla bäkkärillä. Hänen siskonsa ja koko bändi ovat todella mukavia. Emme ehtineet hengailla paljoa yhdessä, koska kaikki olivat niin kiireisiä, mutta se oli silti kivaa.

    Sigrid ja Alma esiintyivät perjantaina Flow Festivalilla lähes peräkkäin ja norjalainen toivoi ehtivänsä katsomaan suomalaisen keikkaa.

    Mäkihyppyä Lahdessa

    Norjalaislaulaja on vieraillut Suomessa aiemminkin. Kouluaikoina hän oli mukana vaihto-ohjelmassa, jolloin hänen luokkansa vierailivat Hollannissa ja Suomessa. Sigrid päätyi asumaan viikoksi lahtelaiseen perheeseen.

    – Vierailimme Sibelius-talossa ja kävimme jääkiekkomatsissa sekä hiihtokisoissa ja katsomassa mäkihyppyä. Se oli hauskaa!

    Sigridillä on kaksi unelmaa. Aivan ensimmäiseksi hän haluaa saada kissan. Toinen on se, ettei hän halua koskaan lakata kirjoittamasta musiikkia.Berislav Jurišić / Yle

    Sigrid pursuaa haastattelussa iloista energiaa, jota höystävät eloisasti viuhuvat kädet. Laulajalla on tulevaisuudelle kaksi unelmaa.

    – Ensimmäinen unelma on se, että haluan kissan. Rakastan kissoja ja meillä oli kissa 15 vuotta. Häntä ei voi tietenkään korvata mikään, koska hän oli paras kissa.

    – Toinen asia on se, että en koskaan lakkaa kirjoittamasta musiikkia. Haluan olla luova ja käyttää aivojani. Olen hyvin onnellinen, jos voin jatkaa tekemällä sitä.

    Amanda Palo toi todellisen raiskauskokemuksensa näyttämölle:

    Amanda Palo toi todellisen raiskauskokemuksensa näyttämölle: "Raiskauskuvasto on miesten rakentamaa väkivaltafantasiaa"


    ”Se ei ole sinun syysi. Se ei ole sinun häpeäsi. Tämä tapahtui sinulle, ja tämä korjataan.” Jotain sellaista Amanda Palo olisi halunnut kuulla, kun hänet kahdeksan vuotta sitten raiskattiin. Sen sijaan Palolta kyseltiin poliisikuulusteluissa,...

    ”Se ei ole sinun syysi. Se ei ole sinun häpeäsi. Tämä tapahtui sinulle, ja tämä korjataan.”

    Jotain sellaista Amanda Palo olisi halunnut kuulla, kun hänet kahdeksan vuotta sitten raiskattiin. Sen sijaan Palolta kyseltiin poliisikuulusteluissa, että olitkohan vähän kännissä.

    Palon isosisko Olga oli mukana, ja vaati paikalle toisen kuulustelijan. Vahinko oli kuitenkin jo tapahtunut. Miespoliisin tökerö utelu vahvisti häpeää ja syyllisyyttä, jota Palo tunsi jo valmiiksi – kuten seksuaalisen väkivallan uhrit aiheetta ja usein tuntevat.

    – Olin varmaan jo pienenä omaksunut ajatuksen, että jos jotain tällaista joskus tapahtuu, niin ehkä silloin on itse tehnyt jotain väärää.

    Ajatus siitä, että nainen on tavalla tai toisella itse aiheuttanut kokemansa seksuaalisen väkivallan, on Palon mielestä masentavan yleinen.

    – Vaikka sanotaan, että raiskaus on aina väärin, sen sanomisen lomassa annetaan ymmärtää, että jotain se nainen on tehnyt väärin, ollut väärässä paikassa, pukeutunut väärin, ollut kännissä tai jotain. Ne ovat aivan irrelevantteja asioita. Se, että olisit jotenkin osasyyllinen, syötetään sun mieleen. Se ajattelu tuntuu siirtyvän sukupolvelta toiselle.

    "Päätin, että en enää ole joku, jolle vain kävi näin"

    Amanda Palo voi tapahtuneen jälkeen vuosikausia huonosti, oli masentunut, sai paniikkihäiriöitä, nukkuminen oli vaikeaa.

    Perheen ja terapian avulla Palon pahoinvointi alkoi viimein purkautua. Sen myötä syntyi päätös ottaa raiskauskokemuksestaan niskalenkki.

    Syntyi monologinäytelmä Kilari, jossa Amanda Palo näyttelee itseään, ja jonka hänen siskonsa Olga Palo on ohjannut.

    – Päätin, että en enää halua olla joku, jolle vain kävi näin. Päätin, että en ole uhri, vaan toimija. Halusin elämäni takaisin, kun oli mennyt vuosia niin, että koin vain katsovani sitä sivusta.

    Sisko muisti kuulustelun tapahtumat, äiti tarkkaan puhelut, joita tyttärensä kanssa kävi raiskauksen jälkeen. Näytelmätekstissä käytettiin myös poliisin asiakirjoja ja lääkärinlausuntoja.

    Palon omat muistikuvat olivat hataria, sillä häpeä humisi tapahtumahetkellä korvissa. Häpeä ja ahdistus pakottivat myös torjumaan muistot pitkäksi aikaa. Palo ei ajatellut tapahtunutta, ei muistanut, eikä muistellut.

    – Kun kävin läpi tapahtumia siskoni kanssa, niin vähän aikaa vielä mietin, kuka tämä tyyppi on joka näitä juttuja puhuu? En tunnistanut sitä, että tämä on tapahtunut minulle. Ymmärsin vain sen pahan olon. Pahan olon syyn käsitin vasta, kun näin kaiken valmiina tekstinä.

    Palo kirjoitti Kilarin auttaakseen itseään, mutta oli toinenkin syy.

    Palo halusi tehdä esityksen, jollaisen näkeminen olisi voinut auttaa häntä kahdeksan vuotta sitten, ja jonka näkeminen voisi auttaa jotain vastaavaa kokenutta nyt.

    Palo halusi tehdä esityksen, jossa raiskauksen kuvauksella on jotain tekemistä todellisuuden kanssa.

    Amanda Palon mielestä teatterinjohtajien, käsikirjoittajien ja ohjaajien pitää huolehtia siitä, että näyttämöillä nähdään muitakin kuin miestarinoita.Samuli Laine / Tampereen Teatterikesä"Vanhaa toistava raiskauskuvasto ei auta uhria"

    Näyttämöllä ja elokuvissa raiskataan alvariinsa.

    Hyvin harva nuori naisnäyttelijä voi välttyä esittämästä seksuaalisen väkivallan uhria.

    Pari vuotta sitten Anna Paavilainen kyseenalaisti teatterin todellisuudelle vieraat seksuaalisen väkivallan kuvaukset Play Rape - näytelmällään.

    Amanda Palon Kilari tekee saman käsittelemällä todellista raiskauskokemusta ja ennen kaikkea sitä, mitä varsinaisen väkivallanteon jälkeen tapahtuu.

    – Jos olisin nuorena kuullut, nähnyt, tai lukenut tällaisen stoorin, jos edes jossain kuvastossa olisi ollut tällainen kertomus, se olisi varmasti auttanut. Mä haluan, että raiskauksista puhutaan sillä tavalla, jolla ne oikeasti usein menevät.

    Palo ei löydä itseään, eikä kokemustaan tavasta, jolla seksuaalista väkivaltaa tavallisesti esitetään.

    – Raiskauskuvasto, jota on vaikka televisiosarjoissa, on aika pitkälle miesten rakentamaa. Se toistaa samaa vanhaa, eikä auta uhreja yhtään.

    Palon mielestä teatterin ja elokuvien raiskauskuvaukset ovat aina väkivaltafantasiaa, vaikka muuta väitettäisiin.

    – En tietenkään väitä, että mun kokemukseni olisi yleismaailmallinen. Kuitenkin naisena, joka on kokenut raiskauksen, tiedän paremmin kuin joku mies, mitä se on. Tiedän paremmin, mikä se kaava on, ja mitä ne tunteet, joita silloin tuntee.

    Parhaillaan Tampereen Teatterikesässä vieraileva Kilari onkin ollut monelle tärkeä esitys. Erityisen voimaannuttava on näytelmän kohta, jossa poliisikuulustelusta esitetään toinen versio. Sellainen, missä näytetään, kuinka asia olisi hoidettu hyvin ja oikein.

    Siihen saa osallistua myös yleisö.

    – Halusimme Olgan kanssa, että emme ole vain reaktiivisia, vaan proaktiivisia. Halusimme puhua myös utopioista.

    Kaikki eivät Kilarista kuitenkaan ihastuneet.

    Kilari poiki vihapostia

    Amanda Palolle on sadellut Kilarin takia törkeää, raivokasta, naisvihaa kihisevää postia. Suuri osa raivoajista ei edes ole nähnyt esitystä. Lehtijuttu on hyvin riittänyt laukaisemaan kiihkeitä reaktioita.

    – Palautteesta 90 prosenttia on lämmintä ja hyvää. Sitten on se iso joukko palautetta, joka on häpäisevää, likaista ja rumaa. Joidenkin miesten kielenkäyttö mua kohtaan on kammottavaa.

    Netin kautta syydetty kuona aiheuttaa ensin häpeää ja surua. Sitten se muuttuu vihaksi ja epäymmärrykseksi, Palo kuvailee. Kolmas vaihe vihapostin kohtaamisessa on sen blokkaaminen.

    – On vain pakko yrittää siirtää se sivuun, ja esimerkiksi estää sitä lähettävät ihmiset esimerkiksi Facebookissa. Reagointi viesteihin ei vie mihinkään. Mun pitää keskittyä tähän mitä teen, eikä niihin yksilöihin, jotka haluavat lytätä mut.

    Palo arvelee, että yksi syy vihapostiin on empatian puute.

    – Se on maailmassa kauhean yleinen ilmiö. Ei nähdä omaa paikkaa pidemmälle, ja siltä omalta mestalta on hirveän helppo huudella. Varsinkin, jos mitkään rakenteelliset ongelmat eivät koske just sua.

    Kilarin vahva feministinen ääni myös ärsyttää monia. Nykyisistä valtarakenteista hyötyvä osa maailmaa huolestuu, kun joku nainen yrittää muuttaa asioita, Palo summaa.

    – Tietysti se aiheuttaa pelkoa, turhautumista ja vihaa. Entä, jos joudunkin luopumaan miellyttävistä etuoikeuksistani ja tavoistani, kuten naisille huutelusta ja naisten puristelusta ja sen sellaisesta?

    Teatterikesässä nähtiin Kilarin lisäksi toinenkin, tekijän omista seksuaalisen väkivallan kokemuksista syntynyt esitys, suomalais-egyptiläisen Samira Elagozin teos Cock, Cock.. Who's There?Samira Elagoz / Tampereen Teatterikesä"Pelkään, että #metoo on hetken hittijuttu"

    Jälkeenpäin Amanda Palo on ihmetellyt, miten hän ikinä uskalsi tehdä Kilarin.

    – Mä olen perusluonteeltani aika pelokas. En ehkä ajatellut aloittaessani, että tämä oikeasti tarkoittaa, että menen näyttämölle ja kerron kaikille kaiken.

    Apuna oli perhe ja ystävät, jotka kannustivat Paloa päivittäin. Sitten viime syksyn harjoituksiin ilmestyi avuksi juuri sillä hetkellä roihahtanut #metoo-liike.

    – Viimeinen varmistus Kilarin toteuttamiselle tuli kesken harjoituskauden. Metoo osoitti, että tämän aika on nyt.

    Maailmanlaajuinen #metoo on Palon mielestä poikinut nopeasti paljon hyvää. Näyttää siltä, että asiat ovat muuttuneet. Palo on kuitenkin huolissaan siitä, onko muutos pysyvä, tai riittävä.

    – Pelkään, että kyseessä on tämän hetken hittijuttu. Pahimmillaan käy niin että jengi pitää nyt mageena, että Kilarin kaltaisia juttuja tehdään, mutta sitten aalto taas kääntyy. Sitten palataan taas vanhoihin normeihin.

    Asiat eivät sitä paitsi muutu vain yksittäisten esitysten kautta, Palo huomauttaa. Hän haastaa teatterinjohtajat, käsikirjoittajat ja ohjaajat miettimään, ketä lavalle otetaan ja keiden tarinoita siellä kerrotaan.

    – Kaikilla pitäisi olla samaistumispintaa, ja meidän pitää nähdä erilaisia kohtaloita. Tähän asti on nähty miestarinoita, joissa naisen asema on ollut tietynlainen tai olematon.

    Laulaja Alma myöntää Bassoradiolle: kirjoittaa biisejä pop-tähti Miley Cyrukselle – Alman oma albumi pian valmis

    Laulaja Alma myöntää Bassoradiolle: kirjoittaa biisejä pop-tähti Miley Cyrukselle – Alman oma albumi pian valmis


    Laulaja Alman ympärillä on spekuloitu mahdollisesta yhteistyöstä yhdysvaltalaisen laulaja Miley Cyruksen kanssa. Huhut saivat vahvistuksen perjantaina Bassoradion haastattelussa, kun Alma myönsi kirjoittavansa biisejä laulajatähdelle. Miley Cyrus...

    Laulaja Alman ympärillä on spekuloitu mahdollisesta yhteistyöstä yhdysvaltalaisen laulaja Miley Cyruksen kanssa. Huhut saivat vahvistuksen perjantaina Bassoradion haastattelussa, kun Alma myönsi kirjoittavansa biisejä laulajatähdelle.

    Miley Cyrus tuli aikoinaan tunnetuksi Hannah Montana -televisiosarjasta. Myöhemmin hän on tehnyt uraa laulajana. 25-vuotias laulaja on julkaissut kuusi studioalbumia ja seitsemäs on tekeillä.

    Alma kertoo Bassoradion haastattelussa, että yhteistyö tuli toisaalta hyvään ja toisaalta huonoon aikaan.

    – On ollut siistiä, ihan uusi proggis, Alma sanoo.

    Oma albumi on kuitenkin vielä kesken. Levyä on tehty Los Angelesissa jo pitkään.

    Nähtäväksi jää, esiintyykö Miley Cyrus myös Alman levyllä.

    Uusi kappale julkaistaan syyskuussa. Haastattelussa Alma lupailee, että albumi julkaistaan piakkoin seuraavan biisijulkistuksen jälkeen.

    Alma ja Miley Cyrus ovat hyvissä väleissä, sillä kesäkuussa Alma julkaisi Instagramin tarinoissa videon, jossa he ottivat yhteiset tatuoinnit.

    Aiemmin Alma on tehnyt yhteistyötä myös muun muassa Tove Lon, Charlie XCX:n ja MØn kanssa.

    Alma esiintyy perjantaina kolmatta kertaa Flow Festivaleilla. Tähän asti laulajalta on julkaistu muutama oma kappale, kuten Karma ja Dye My Hair. Kokonaista albumia on Suomessa odotettu, sillä Alman jo julkaissut kappaleet ovat nousseet listahiteiksi. Myöskään Flow'ssa omien kappaleiden puute ei ole häirinnyt: keikat ovat olleet ääriään myöten täynnä.

    Suurilla kansainvälisillä festivaaleilla pian puolet naisesiintyjiä – Suomesta mukana ainoastaan Flow Festival:

    Suurilla kansainvälisillä festivaaleilla pian puolet naisesiintyjiä – Suomesta mukana ainoastaan Flow Festival: "Ei aivan ongelmatonta"


    Perjantaina käynnistyvän Flow Festivalin avauspäivän pääesiintyjät ovat tänä vuonna naisia. Lavalla nähdään amerikkalaiskonkarit Patti Smith ja Ms. Lauryn Hill. Flow Festivaalin artistikattaus on jo vuosien ajan ollut sukupuolijakaumaltaan...

    Perjantaina käynnistyvän Flow Festivalin avauspäivän pääesiintyjät ovat tänä vuonna naisia. Lavalla nähdään amerikkalaiskonkarit Patti Smith ja Ms. Lauryn Hill.

    Flow Festivaalin artistikattaus on jo vuosien ajan ollut sukupuolijakaumaltaan tasapuolisimmasta päästä Suomessa. Naisartisteja tai sekakokoonpanoissa esiintyviä bändejä on ollut miltei puolet.

    Se on ollut festarille suhteellisen helppoa, sillä monet laadukkaan elektronisen musiikin tekijöistä ovat nykyisin naisia.

    Nyt festivaali on lähtenyt mukaan Keychange-nimiseen hankkeeseen, jossa festivaalit sitoutuvat ottamaan esiintyjikseen saman verran miehiä ja naisia vuoteen 2022 mennessä.

    – Tämä on luonteva asia ja meille tärkeä teema jo vuosia. Olemme yrittäneet pitää artistien buukkaamisessa sukupuolijakaumaa balanssissa jo aika pitkään. Tämä sopii Flown arvoihin ja ideologiaan, sanoo festivaalin taiteellinen johtaja Tuomas Kallio.

    "Sukupuoli ei ole mikään genre"

    Sukupuolijakauman tasapuolisuutta ajava hanke on lähtöisin Britanniasta. Maan suurin musiikkia tukeva säätiö PRS Foundation on saanut mukaan jo yli sata festivaalia Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta.

    Mukana ovat muiden muassa Flown sisarfestivaali Way Out West Ruotsista, Tallinn Music Week Virosta sekä klassisen musiikin suurtapahtuma BBC Proms Britanniasta.

    Suomesta on mukana tässä vaiheessa ainoastaan Flow Festival.

    Tuomas Kallio pitää hanketta hyvänä tapana edistää tasa-arvoa festivaaleilla. Aivan ongelmaton numeraalinen 50-50-jako ei kuitenkaan ole.

    – Sukupuoli ei ole mikään genre. Sitä ei saa ajatella sillä tavalla. Jotkut artistit ovat jopa peruneet esiintymisensä, kun on alettu lokeroida sukupuolen mukaan.

    Kallion mielestä naisartistien näkyvyydestä festivaaleilla pitäisi käydä laajempaa yhteiskunnallista keskustelua.

    – Uskon, että yleisen keskustelun kautta asiasta tulee sosiaalisesti normi. Tulevaisuudessa se voi kääntyä niin, että jos asiaa ei tapahtumajärjestäjänä huomioi, sinusta tulee juntti.

    "Myös festivaalien taiteellinen johto miehistä"

    Musiikkifestivaaleilla miehet ovat enemmistö sekä lavalla että lavan takana. Tasa-arvostaan tunnetussa Suomessakin festivaalien taiteelliset johtajat ovat lähes aina miehiä.

    Festivaalien kattojärjestön Finland Festivalsin toiminnanjohtaja Kai Amberla sanoo, että naisten vähyys taiteellisessa johdossa voi näkyä myös naisten pienempänä osuutena myös esiintyjissä.

    Sinänsä Amberlan mukaan taiteessa ei ole tärkeää, onko päätöksiä tekemässä mies tai nainen, sillä festivaaleille halutaan huippuesiintyjät. Silti väistyvän taiteellisen johtajan tilalle nimitetään usein toinen mies.

    – En usko, että he sitä pahuuttaan tekevät. Voi olla kyse rakenteista, hyvä veli -verkostoista tai kyseessä voi olla myös laiskuus. Valitaan ilmeisiä tapauksia, eikä osata katsoa laajemmin ympäristöön.

    Sukupuolikiintiötä ajava Keychange-hanke on Kai Amberlan mukaan erittäin kannatettava. Tuomas Kallion tapaan häntäkin mietityttää, kuinka jakaumaa mitataan.

    Vaikka Flow Festival on ainoa suomalainen Keychange-hankkeessa mukana oleva festivaali, aiheesta on keskusteltu myös muilla festivaaleilla. Naiskiintiön toteutuminen voi silti olla ongelmallinen tietyille musiikkigenreille. Jazzmuuskoissa ei naisia kovin paljoa löydy, puhumattakaan metallimusiikista.

    Kai Amberlan mielestä naisesiintyjien tasa-arvon toteutumisen lisäksi pitäisi keskustella festivaalien monipuolisemmasta kulttuuriannista.

    – Tätä keskustelua voisi laajentaa siihen suuntaan, että minkä takia festivaaleilla on niin vahva Eurooppa-keskeisyys, vaikka maailma on globaali. Missä ovat aasialaiset tai afrikkalaiset taiteilijat? Elämmekö edelleen jossain menneisyyden kuplassa?

    Ylen Gösta Sundqvist -sarjalla jo lähes miljoona kuuntelukertaa

    Ylen Gösta Sundqvist -sarjalla jo lähes miljoona kuuntelukertaa


    Yle Areenan musiikillisesta draamasta Itkisitkö onnesta? Tarina Gösta Sundqvistista on tullut poikkeuksellinen ilmiö. Sarjaa on Areenassa startattu eli aloitettu kuuntelemaan tähän päivään mennessä jo 920 000 kertaa. Itkisitkö onnesta on reilu...

    Yle Areenan musiikillisesta draamasta Itkisitkö onnesta? Tarina Gösta Sundqvistista on tullut poikkeuksellinen ilmiö. Sarjaa on Areenassa startattu eli aloitettu kuuntelemaan tähän päivään mennessä jo 920 000 kertaa.

    Itkisitkö onnesta on reilu vuosi sitten uudistuneen Radio Areenan toistaiseksi isoin hitti. Ennen sitä satojen tuhansien starttien määrään on yltänyt Antti Holman Radio Sodoma -podcast-sarja.

    Sarjaa on voinut kuunnella myös Radio Suomesta, mutta tarkkoja radion kuuntelijalukuja heinäkuun osalta ei vielä ole saatavilla. Yle Areenassa sarja on ollut tarjolla myös suorana, mutta eniten sitä on kuunneltu tallenteena.

    – Mobiilikuuntelu on koko ajan kasvanut älypuhelimien myötä, ja tämähän tietysti näkyy myös Göstan kuuntelussa verrattuna läppäriltä tai esimerkiksi padilta kuunteluun, Yle Radion julkaisupäällikkö Marja Keskitalo sanoo.

    Keskitalon mukaan sarjan menestys kertoo audion uudesta tulemisesta. Kuuntelijat ovat myös löytäneet hyvin kuuntelijakuntansa säilyttäneen perinteisen radion rinnalle uuden käyttötavan: suoratoistoteleviosta tutun "bingetyksen" eli sarjojen ahmimisen.

    – Itkisitkö onnesta -sarjaa on kuunneltu Areenasta tavalla, joka joitakin vuosia sitten ei ollut vielä edes mahdollista, vaikka koko sarja kerralla, kun se radiosta tulee osa kerrallaan.

    Itkisitkö onnesta? Tarina Gösta Sundqvistista on Yle Draaman tuotantoa. Sarjan on tuottanut Pekka Ruohoranta ja ohjannut ja käsikirjoittanut Peter Lindholm.

    Lindholmille sarja oli uran ensimmäinen pitkä radiodraama. Pohjatyön tekemisen hän oli aloittanut kuitenkin jo viitisen vuotta sitten alkaessaan suunnitella Sundqvistista elokuvaa, joka on edelleen tekeillä, vaikka hanke onkin tauolla.

    Ohjaajalla on Itkisitkö onnesta -sarjan menestykselle yksinkertainen selitys.

    – Gösta Sundqvist on kiinnostava hahmo, joka koskettaa kansan syviä rivejä.

    Maailmanluokan harvinaisuus: Pietarin Katutaiteen museo on 11 hehtaaria jättiläisteoksia ja sijaitsee toimivalla tehdasalueella

    Maailmanluokan harvinaisuus: Pietarin Katutaiteen museo on 11 hehtaaria jättiläisteoksia ja sijaitsee toimivalla tehdasalueella


    Itä-Pietarin Krasnogvardeiskin piirin alueen esteettinen yleisilme on varsin kaukana kaupungin keskustan eleganssista ja historiallisten rakennusten ajattomasta kauneudesta. Täällä on pakokaasun täyttämiä kuusikaistaisia katuja, ankeaan...

    Itä-Pietarin Krasnogvardeiskin piirin alueen esteettinen yleisilme on varsin kaukana kaupungin keskustan eleganssista ja historiallisten rakennusten ajattomasta kauneudesta. Täällä on pakokaasun täyttämiä kuusikaistaisia katuja, ankeaan neuvostotyyliin rakennettuja harmaita kerrostaloja, kuution muotoisia teollisuusrakennuksia sekä joutomaata.

    Katutaiteen museon pysyvä näyttely sijaitsee toimivassa tehtaassa.Jussi Mankkinen / Yle

    Jos haluaa aivan erilaisen ja ehkä moderninkin katsauksen Pietarin kulttuurielämään, tänne kannattaa kuitenkin tulla. Pietarin Katutaiteen museota (Музей уличного искусства tai Музей стрит-арта) ryhdyttiin ideoimaan jo vuonna 2011, kun laminaatteihin ja muoveihin erikoistuneen paikallisen tehtaan hylätyssä työpajassa järjestettiin graffitibileet. Sittemmin Katutaiteen museosta on muodostunut edelleen toiminnassa olevan teollisuusalueen ja taidenäyttelyiden hybridi, joka on levittäytynyt peräti yhdentoista hehtaarin alueelle.

    – Alkuaikoina oli kaikenlaisia mutkia matkassa. Erityisen haasteellista oli löytää yhteinen kieli tehtaalla työskentelevien ihmisten kanssa. Vähitellen kaikki alkoi kuitenkin mennä parempaan suuntaan. Nyt työntekijät tukevat museon toimintaa ja esimerkiksi osallistuvat perheidensä kanssa tapahtumiimme, Katutaiteen museon kehitysjohtaja Tanja Pintšuk toteaa.

    Sisäänkäynti vaihtuvaan näyttelyyn. Näiden muraalien elinkaari on yksi vuosi.Jussi Mankkinen / YleSuurten mittasuhteiden taidetta

    Pietarin katutaiteen museolla on sekä pysyvä että aina keväisin vaihtuva näyttely. Pysyvä näyttely sijaitsee tehdasalueella, joka on edelleen toiminnassa. Sinne ei esimerkiksi pääse seikkailemaan yksin, vaan tutustuminen teoksiin toteutuu ekskursioiden muodossa oppaan johdolla. Mukana on yleensä myös vartija.

    Suurin osa pysyvän näyttelyn teoksista on maalattu paikan päällä, mutta poikkeuksiakin löytyy. Ehkä mielenkiintoisin tarina liittyy katutaiteilija Pasha 183:n Aljonka-maalaukseen, joka valmistui vuosikymmen sitten moskovalaisessa lähiössä sijaitsevaan puistoon. Teoksen mallina on ollut samannimisen, Neuvostoliitossa vuonna 1965 kehitetyn suklaalevyn ikoninen kuva onnellisesta ja tyytyväisestä neuvostolapsesta, joka uudessa kontekstissaan ironisoi kaupallisuutta.

    Pasha 183:n Aljonka odottaa restaurointia. Pasha 183 eli Pavel Pukhov tunnettiin Venäjän Banksyna. Hän kuoli vain 29-vuotiaana vuonna 2013.Jussi Mankkinen / Yle

    Betonilevylle maalattu, yli neljä tonnia painava, kuusi metriä leveä ja kolme metriä korkea Aljonka makasi vuosikausia sään ja vandalismin armoilla, kunnes se päätettiin pelastaa Katutaiteen museoon. Nyt haalistunutta teosta on ryhdytty restauroimaan, ja prosessista on tekeillä myös dokumenttifilmi.

    Timofei Radin valtava Kaikki mitä ymmärrän katutaiteesta-manifesti.Jussi Mankkinen / Yle

    Museon teoksiin kuuluu myös Timofei Radin valtaisan seinäpinta-alan peittävä Kaikki mitä ymmärrän katutaiteesta -manifesti, jossa kerrotaan muun muassa katutaiteen ja kaupungin suhteesta.

    – Suurin ero meidän ja Pietarin muiden museoiden välillä on se, että me olemme ulkoilmamuseo ja käytämme taulukankaana seinien pintaa ja kaikkia niitä elementtejä, joita tältä alueelta löytyy. Lisäksi harvassa museossa Venäjällä voi nähdä tällaisten mittasuhteiden taidetta ja näin isoja teoksia, Tanja Pintšuk painottaa.

    Galina Bleikhin ja Elena Serebryakovan "futurologinen" teos, jossa on hyödynnetty 3D-tietokonegrafiikkaa.Jussi Mankkinen / YleKatutaiteen ihmemaa

    Katutaiteen museon vaihtuvien näyttelyjen ulkoseinille maalatuilla teoksilla on elinaikaa yksi vuosi. Esimerkiksi viime syksynä yhdestä seinästä oli tehty Eremitaaši-museon julkisivu, mitä voi pitää myös kannanottona. Nyt tilalle on tullut hurjasti irvistävä jättiläismäinen musta käärme. Teosten elinkaari on siis varsin lyhyt.

    – Museon ulkopiha ja aukio muuttuvat vuosittain, koska se on oleellinen osa konseptiamme ja toimintatapaamme, Tanja Pintšuk tarkentaa.

    Italialaisen Luca Zamon Baba Yaga -teos. Baba Yaga on slaavilaiseen mytologiaan kuuluva noitamainen ja pelottava hahmo.Jussi Mankkinen / Yle

    Uusimman vaihtuvan näyttelyn nimi on Katutaiteen ihmemaa (Сказочная страна Стритартия). Sen tekemiseen on osallistunut 45 taiteilijaa ympäri maailman, ja se käsittelee myyttien ja todellisuuden rajapintoja.

    Näyttelyyn kuuluu myös kymmenmetrisiä installaatioita: yksi niistä on venäläisen taiteilijaryhmän tekemä Made in Cardboardia, joka kertoo kuvitteellisen maan vilpillisistä vaaleista, jotka voittaa tyranni.

    Cardboardia-teosta.Jussi Mankkinen / Yle

    Näyttelyiden lisäksi yksityisrahoitteisen museon tiloissa toimii residenssi ja siellä järjestetään katukulttuuria sivuavia teatteri-, musiikki- ja tanssitapahtumia. Esimerkiksi kesäkuun lopulla museossa näkyi ja kuului Intermission -festivaali, jonka ohjelmistossa oli kokeellista audiovisuaalista taidetta ja tanssia.

    – Meitä kiinnostaa katukulttuurin kokonaisvaltainen esiintuominen, ja nimenomaan siksi haluamme järjestää yleisöllemme tällaisia tapahtumia, Pintšuk sanoo.

    Bar Buron kyltti.Jussi Mankkinen / Yle

    Museosta löytyy myös baari ja sen tiloihin tullaan muutenkin hengailemaan. Näin on tehnyt kesäisenä torstaina myös pietarilainen Jevgenia ystävättärensä kanssa.

    – Tänä vuonna olen pitänyt etenkin siitä, että pihalle on laitettu keinuja, lepotuoleja ja aurinkokenttä. On ollut hienoa viettää aikaa ulkona ja pidän myös Bar Buro -kahvilasta, joka on tuolla sisällä.

    Katutaiteen museon ulkotilaa ja museoaukiota. Vielä alkuvuodesta tähän oli maalattu Eremitaaši-museon julkisivu.Jussi Mankkinen / YlePienimuotoisen katutaiteen kaupunki

    Vaikka Pietarissa sijaitsee alan museo, katutaiteen mekaksi ei kaupunkia voi sanoa. Venäjän toiseksi suurimman kaupungin keskusta kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin, joten katutaidetta ja graffiteja löytyy lähinnä suljetuilta sisäpihoilta tai muista yllättävistä paikoista. Tanja Pintšukin mukaan monet katutaiteilijat hyödyntävät myös kanavien reunamia, joita kaupungissa on paljon.

    – Pietarissa on hyvin kehittynyt pienimuotoisen katutaiteen verkosto. Jos kävelee kadulla ja tutkailee yksityiskohtia ja pikkujuttuja, saattaa löytää katutaidetta. Täällä on katutaidetta, mutta se ei pidä itsestään ääntä eikä se hypi silmille. Sitä pitää etsiä.

    Katutaidetta löytyy Pietarista yllättävistä paikoista. Tämä teos sijaitsee yksityisellä sisäpihalla.Jussi Mankkinen / Yle

    Tosin Pietarissakin on havahduttu katutaiteen ajankohtaisuuteen taidemuotona. Kaupungin järjestämillä festivaaleilla ja tarkoin rajatuilla alueilla erilaiset katutaideprojektit eivät enää ole mikään harvinaisuus.

    – Paikallinen hallinto on alkanut tiedostaa, että katutaidetta ja katutaiteilijoita voi hyödyntää erilaisissa tapahtumissa. He ovat myös alkaneet ymmärtää, että katutaide kiinnostaa etenkin nuoria, Tanja Pintšuk kertoo.

    Pintšukin mukaan kaupunki on tarjonnut museolle tiedotusapua ja toisaalta museolta on myös pyydetty taidemuodon tiimoilta neuvoja. Aina silloin tällöin museo on onnistunut saamaan Pietarin kaupungilta pienimuotoista rahallista tukeakin.

    Venäjä on täynnä paradokseja, ja Pietarin Katutaiteen museo on yksi niistä.

    – On tavallaan huvittavaa, että kaikista paikoista Venäjällä tällainen museo sijaitsee nimenomaan Pietarissa – kaupungissa jossa katutaiteeseen ei suhtauduta kovin positiivisesti, Tanja Pintšuk summaa.

    Melkein näkymätön graffiti Vasilinsaaren alueella.Jussi Mankkinen / Yle
    Suomalaistutkija pitää väitettä maailmankuulun ohjaajan natsimenneisyydestä huijauksena – uutuuselokuva esittää Ingmar Bergmanin Hitlerin ihailijana

    Suomalaistutkija pitää väitettä maailmankuulun ohjaajan natsimenneisyydestä huijauksena – uutuuselokuva esittää Ingmar Bergmanin Hitlerin ihailijana


    Yli 60 elokuvaa urallaan ohjannut Ingmar Bergman voitti Oscareita ja herätti mielenkiinnon värikkäällä yksityiselämällään. Mansikkapaikan ja Fannyn ja Alexanderin ohjaajan syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 100 vuotta, joten Bergman...

    Yli 60 elokuvaa urallaan ohjannut Ingmar Bergman voitti Oscareita ja herätti mielenkiinnon värikkäällä yksityiselämällään. Mansikkapaikan ja Fannyn ja Alexanderin ohjaajan syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 100 vuotta, joten Bergman itse on myös usean elokuvan aiheena.

    Nyt Suomen elokuvateattereihin saapuva Bergman: yksi vuosi, yksi elämä käsittelee ohjaaja-käsikirjoittajan uran merkkipaaluja, mutta myös erityisesti taiteilijan ristiriitaista ja pimeää puolta. Elokuva nostaa käsittelyyn esimerkiksi Bergmanin natsimenneisyyden. Dokumentissa kerrotaan, miten Bergman ihaili Hitleriä ja natsiaatetta täysi-ikäisestä lähes kolmekymppiseksi.

    Väite on epäluotettava, sillä se tulee taiteilijan omasta suusta, sanoo erikoistutkija Antti Alanen Kansallisesta audiovisuaalisesta instituutista.

    – Bergman on järjestelmällisesti väittänyt haastatteluissa ja muistelmissaan, että hän oli nuorena natsi. Minua se ihmetytti, koska se oli täysin ristiriidassa jo hänen ensimmäisten elokuviensa kanssa. Esimerkiksi Kiihko, hänen ensimmäinen käsikirjoituksensa, oli ehdottoman anti-autoritaarinen.

    Alanen on itse kysynyt natsiyhteydestä Bergmanin yhdeltä päänäyttelijältä Erland Josephsonilta, joka oli myös ohjaajan parhaita ystäviä jo lapsuudesta asti.

    – Hän sanoi, että natsiväite oli täyttä pötyä. Bergman oli hyvin perillä holokaustista ja hän vietti perheystävänä paljon aikaa Josephsonin kodissa. Josephsonien perheen isä oli juutalaisen seuran puheenjohtaja ja juutalaisten pakolaisten tärkeä auttaja.

    Alasen mukaan Bergman oli hyvin selvillä maailman politiikasta ja tapahtumista, mutta hän ei ollut itse poliittinen henkilö.

    – Hän demonisoi itsensä ja sai aikaan draamaa väittämällä olevansa natsi. Ehkä hän sai itsensäkin uskomaan väitteisiinsä. Kukaan ei ole kuitenkaan vahvistanut väitettä, että Bergman olisi ollut natsi.

    Bergman manipuloi näyttelijänsä uskomaan itseään vakavasti sairaaksi

    Tuore dokumentti käsittelee myös Bergmanin työmetodeja. Elokuva liittyy ajankohtaiseen keskusteluun elokuva-alan arvostettujen tekijöiden vallankäytöstä.

    Bergmanin kerrotaan esimerkiksi huijanneen näyttelijänsä uskomaan itseään vakavasti sairaaksi paremman roolisuorituksen toivossa.

    – Se yksityiskohta on totta, mutta poikkeuksellista. Hän edusti ruotsalaista, ohjauksen keskustelevaa koulukuntaa. Kaikki käytiin läpi yhdessä ja kaikkien piti olla motivoituneita omasta halustaan, ei komennosta, sanoo Alanen.

    Uutuuselokuva väittää Bergmanin manipuloineen näyttelijöitään.AB Svensk Filmindustri

    Bergmanin elokuvien aiheet olivat hyvin henkilökohtaisia. Hän käsitteli elokuvissaan esimerkiksi vaikeaa suhdetta vanhempiinsa. Teemoina esiin nousevat esimerkiksi uskon menetys ja rakkaus, joka muuttuu avioliittohelvetiksi.

    Elokuvantekijä käsitteli omia pettymyksiään, haaveitaan ja muistojaan elokuvissaan, kertoo elokuvatutkija Jaakko Seppälä Helsingin yliopistosta.

    – Sen lisäksi, että elokuvat olivat henkilökohtaisia, hän tuli osoittaneeksi, että elokuvat voivat olla itseilmaisua elokuvantekijälle. Käsittelemällä omaa elämäänsä elokuvissaan, Bergman teki omasta elämästään julkista omaisuutta, josta käytiin keskustelua.

    Seppälän mukaan Bergman oli edelläkävijä ja uuden eurooppalaisen taide-elokuvan kehittäjä. Bergman osoitti, että elokuva voi käsitellä vakavia aiheita ja elämän suuria kysymyksiä samalla tavalla kuin vaikkapa kirjallisuus tai teatteri.

    – Siinä vaiheessa, kun nuoret etsivät 50-luvun lopulla ja 60-luvun alussa uutta vaihtoehtoista elokuvaa, niin Bergman oli etunenässä kuvaamassa vieraantunutta nuorisoa ja uuden sukupolven kohtaamia ongelmia. Hän teki uudenlaista elokuvaa ulkona studioista. Hän lähti luontoon nuorien näyttelijöiden kanssa. Tämä puhutteli uutta yleisöä, jota vanha studioelokuva ei enää tavoittanut.

    Jasper Pääkkönen: Ohjaaja Spike Lee on puhunut yhteistyön mahdollisuudesta jatkossakin – video


    Pääkkösen mukaan BlacKkKlansman-elokuvan menestys Cannesin filmijuhlilla antoi esimakua tulevasta. Elokuva on saanut Yhdysvalloissa innostuneen vastaanoton. Pääkkönen esittää elokuvassa rasistisen Ku Klux Klan -järjestön aktiivia. Jasper...

    Pääkkösen mukaan BlacKkKlansman-elokuvan menestys Cannesin filmijuhlilla antoi esimakua tulevasta. Elokuva on saanut Yhdysvalloissa innostuneen vastaanoton. Pääkkönen esittää elokuvassa rasistisen Ku Klux Klan -järjestön aktiivia.

    Jasper Pääkkönen säteili punaisella matolla, mutta puhui maltillisesti omasta Hollywood-tähteydestään. Pääkkönen on ylpeä siitä, että hänen ensimmäinen varteenotettava roolinsa Hollywood-leffassa oli juuri Spike Leen elokuvassa. Pääkkösen mukaan Spike Lee on paitsi elokuvaohjaaja myös ihmisoikeustaistelija. Elokuva on saanut yhdysvaltalaiskriitikoilta neljä, joiltakin jopa viisi, tähteä.

    Lue lisää:

    Spike Leen leffan rasisti Jasper Pääkkönen: USA:ssa olin mustien koulukaverieni mukaan erilainen valkoinen, koska en ymmärrä ihonväriä

    Minkä värisiä alushousuja Wagner käytti? Entä mikä sokeutti Bachin? Kokeile, kuinka hyvin tunnet klassisen musiikin jättiläiset

    Minkä värisiä alushousuja Wagner käytti? Entä mikä sokeutti Bachin? Kokeile, kuinka hyvin tunnet klassisen musiikin jättiläiset


    Tampereen Sorsapuistossa raikaavat mitä erilaisimmat klassisen musiikin tulkinnat Tampere Filharmonian ilmaisessa puistokonsertissa perjantai-iltana. Keräsimme sen kunniaksi kirjailija Minna Lindgrenin avustuksella 13 kinkkistä kysymystä historian...

    Tampereen Sorsapuistossa raikaavat mitä erilaisimmat klassisen musiikin tulkinnat Tampere Filharmonian ilmaisessa puistokonsertissa perjantai-iltana.

    Keräsimme sen kunniaksi kirjailija Minna Lindgrenin avustuksella 13 kinkkistä kysymystä historian suurimpien säveltäjien oudoista tavoista ja sattumuksista.

    Testaa tietosi ja jaa tuloksesi aihetunnisteella #ylesäveltäjät.

    Lähteet: Kirjailija Minna Lindgren, classicfm.com

    Korjaus 11.8.2018 klo 9.15: Mozart tapasi Marie Antoinetten Itävallan hovissa, eikä Ranskan hovissa, kuten alkuperäisessä kysymyksessä sanottiin.

    Pikkutyttö etsi pakopaikkaa kodin kurjuudesta, löysi sen Muumilaaksosta –

    Pikkutyttö etsi pakopaikkaa kodin kurjuudesta, löysi sen Muumilaaksosta – "Siellä oli minulle perhe ja rakkautta"


    Sigrid Meulemans on kahdeksanvuotias ja häntä pelottaa. Koti ei ole turvasatama, vaan elämä täyttyy riitelystä. Kuri on kova. Yksinäinen tyttö etsii pakopaikkaa, kaukaista maata, jonne paeta. Sigrid katsoo siskonsa kanssa tv:tä kesäloman...

    Sigrid Meulemans on kahdeksanvuotias ja häntä pelottaa. Koti ei ole turvasatama, vaan elämä täyttyy riitelystä. Kuri on kova.

    Yksinäinen tyttö etsii pakopaikkaa, kaukaista maata, jonne paeta.

    Sigrid katsoo siskonsa kanssa tv:tä kesäloman tylsänä päivänä. Alkaa outo ohjelma, jossa on valkoisia otuksia. Ohjelmassa otukset istuttavat trooppisten kasvien siemeniä, joista kasvaa viidakko.

    Sigrid oli löytänyt henkisen kotiinsa, Muumilaakson.

    – Siellä oli kaikkea, mitä olin kaivannut: seikkailua ja ystävyyttä. Ennen kaikkea siellä oli minulle perhe ja rakkautta.

    Tuosta päivästä lähtien tyttö uppoutui Tove Janssonin luomaan satumaailmaan kuin noiduttuna. Hän katsoi Muumeja päivittäin ja haali jokaisen kirjan, jonka onnistui löytämään hänen äidinkielelleen käännettynä.

    Mitä enemmän hän tutustui Muumilaakson hahmoihin, sitä tärkeämpiä heistä tuli. Muumeista tuli hänen perheensä. Siitä on nyt kaksikymmentä vuotta.

    Muumien mystinen lumo

    Sigrid Meulemans ei ole kokemustensa kanssa yksin. Muumeissa on jokin ainutlaatuinen mauste, koostumus, joka rauhoittaa ja koskettaa. Erityisen Muumeista tekee se, että ne ovat valloittaneet eri sukupolvia aina 40-luvulta lähtien.

    Muumeista kirjan kirjoittaneella Jukka Laajarinteellä on hyvä käsitys siitä, miksi näin on. Laajarinteen mukaan Muumeissa on hyvin moni asia kohdallaan: kuvan ja sanan vuoropuhelu, leikkisyys yhdistyy vakaviin aiheisiin ja lapsenmielisyys syvällisyyteen.

    – Tove Jansson saa niin otukset kuin ympäristönkin elämään tavalla, jota tekisi mieleni nimittää neroudeksi.

    Muumeista vuonna 2010 pro gradu -tutkielman tehnyt Eija Pääkkönen muistuttaa, että Muumien tarina on ajaton.

    – Seikkailut, vaaralliset tilanteet, niistä selviytyminen ja onnelliset loput kiinnostavat aina. Lisäksi Muumien tarinat ovat hyvin moniulotteisia ja ne avautuvat eri tavoin eri-ikäisille.

    Muumimamman turvallinen syli

    Muumeihin ja Muumilaaksoon liitetään usein turvallisuuden tunne. Esimerkiksi rikkinäisessä kodissa eläneelle Sigrid Meulemansille juuri Muumilaakson tuoma turvallisuuden tunne oli tärkeää.

    – Onhan siellä kaikenlaisia uhkia: komeettoja ja tulvia, mutta niihin suhtaudutaan tyynesti ja lopulta kaikki päättyy onnellisesti.

    Tove Jansson käsittelee kauheimpiakin teemoja lempeän huumorin kautta, muistuttaa Jukka Laajarinne.

    Hänen mukaansa turvallisuuden tunne Muumilaaksossa on jännittävä paradoksi: uhkia riittää, mutta perheen sisäinen idylli, pakottomuus ja vapaus vievät lukijan varhaislapsuuden mökkitunnelmiin, jolloin kaikki kauhea oli vielä jossain muualla tai pelkkää kuvitelmaa.

    – Syntyisikö tuo turvallisuuden illuusio jotenkin Muumimamman alati rauhallisen persoonan vaikutuksesta.

    Muumimamma ja -pappa rakastavat jokaista heistä. Eija Pääkkönen

    Alati toistuvat katastrofit ja myllerrykset voisivat lannistaa Muumilaakson väen, huomauttaa Pääkkönen. Näin ei kuitenkaan käy koskaan, ja muumiperhe onnistuu aina kääntämään vastoinkäymiset voitoksi. Muumit luottavat siihen, että kaikki kääntyy lopulta paremmaksi.

    – Vaaratilanteet lujittavat yhteisöä ja selviytyminen tekee siitä vahvemman ja turvallisemman.

    Eija Pääkkösellä on käsitys siitä, miksi Muumit toimivat erityisen hyvin Meulemansin kaltaisille ihmisille, turvattomien kotien lapsille. Muumilaakson lapset ovat kaikki hyvin erilaisia, mutta heidät hyväksytään omina itsenään.

    – Muumimamma ja -pappa rakastavat jokaista heistä. He eivät ole täydellisiä aikuisia, mutta pyrkivät olemaan turvallisia ja hyviä vanhempia.

    Oodi vapaudelle

    Entä mitkä ovat Muumien moraaliset kivijalat?

    Muumit ammentavat arvonsa pohjoismaisista arvoista, muistuttaa muumihahmojen käyttöoikeuksia myyvän ja hallinnoivan Moomin Charactersin toimitusjohtaja Roleff Kråkström.

    Muumit ovat alkujaan taideteos, kuvitettua kirjallisuutta, jonka viitekehyksenä toimii toisesta maailmansodasta selvinneiden tuska.

    – Muumien keskeisiä arvoja ovat seksuaalisuuden hyväksyntä, avoimuus, vapaus ja rakkaus.

    Juuri vapauden ajatus oli Meulemansille merkittävin ja silmiä avaava oivallus, jonka Muumit hänelle tarjosivat.

    – Se oli jotain uutta ja virkistävää. Pyrin elämään vapautta tavoitellen vielä tänäkin päivänä.

    Muumipappa ja Muumimamma edustavat monelle turvallisia aikuisia – he eivät ole täydellisiä, mutta heihin voi luottaa.Moomin Characters™

    Vapaus ja vastuu herättävät muumiväen keskuudessa perimmäisiä kysymyksiä, Jukka Laajarinne toteaa. Muumiyhteisössä kaikki saavat tehdä mitä huvittaa, ja mitään ei ole pakko tehdä. Kuitenkin toisista ja itsestään koetaan vastuuta.

    Se tuottaa myös ahdistusta, koska yksi jos toinenkin jotuu miettimään rooliaan yhteisössä.

    – Yksi jos toinenkin joutuu miettimään, kuka on ja kuka voisi olla.

    Tove Janssonin luomassa maailmassa filosofiset ajatukset ponnahtavat esiin taajaan. Laajarinne osoittaa kirjassaan Muumit ja olemisen arvoitus Muumi-tarinoista yhtäläisyyksiä suurten filosofien ajatuksiin.

    – Kierkegaardin, Heideggerin ja Sartren analyysit ahdistuksesta ovat varsin samankaltaisia kuin Janssonin. Novelli Kevätlaulu taas on osin Sartren Inhon päälle kirjoitettu.

    Satojen miljoonien eurojen taidebrändi

    Muumien maailmanlaajuinen lumo on synnyttänyt niiden ympärille myös ison bisneksen.

    Muumituotteita myydään vuosittain noin 700 miljoonalla eurolla ja niillä on 700 myyntilisenssin haltijaa. Muumituotteiden kasvuluvut ovat huimat: Roleff Kråkströmin mukaan tuotteiden myynti on kasvanut kymmenessä vuodessa noin 1000 prosenttia.

    Myös maailman ainoa Muumimuseo Tampereella on ollut menestys. Museo keräsi avajaisvuotenaan lähes 120 000 kävijää.

    Kråkström suostuu puhumaan Muumeista brändinä, mutta ei halua verrata sitä esimerkiksi Disney-hahmoista luotuihin brändeihin. Hänen mukaansa Muumit ovat lähtökohtaisesti taidetta, eikä niitä ole kehitetty rahantekomielessä tarkkaan harkituille kuluttajaryhmille.

    – Muumit on teos, jossa on alku, keskikohta ja loppu.

    Suurin yksittäinen markkina on Japanissa. Japanilaiset ostavat lähes 40 prosenttia kaikista myydyistä muumituotteista. Toinen merkittävä markkina on Pohjois-Eurooppa.

    Amerikan valloitukseen Kråkström suhtautuu maltilla: Disneytä ei voi, eikä kannata lähteä hänen mukaansa haastamaan suin päin.

    – Jenkkimarkkinat ovat armottomat, ja emme haluta törmäillä sinne varomattomasti.

    Unelma toteen Tampereella

    Sigrid Meulemansin kohdalla eräs tärkeä ympyrä sulkeutui torstaina. Muumit ovat olleet Sigrid Meulemansin, 29, perhe suurimman osan hänen elämästään.

    Ne toivat hänet jo pari vuotta sitten Suomeen, ja nyt oli toisen visiitin vuoro, kun nainen saapui vierailemaan Tampereen Muumimuseoon erityisvieraana.

    Meulemans asteli Tampere-taloon Muumipeikon saattelemana.Tuomas Hirvonen / Yle

    Sigrid voitti matkan Maailman Suurin Muumifani -kilpailussa. Osallistujien piti kertoa Instagram-videolla, miksi juuri hänen pitäisi voittaa matka täysihoidolla Tampereelle. Sigridin koskettava video, jossa hän kertoi lapsuuden vaikeuksistaan ja Muumien tuomasta lohdusta, voitti.

    Muumit ovat luoneet belgialaiselle erityisen suhteen Suomeen. Hän toivoo joskus jopa muuttavansa Muumien kotimaahan.

    – Se tarkoittaisi monen tärkeän asian ja ihmisen jättämistä taakse, enkä tiedä olenko valmis siihen. Mutta aina voi unelmoida.

    Ajatus vapaudesta siis elää. Muumimamma olisi varmasti ylpeä.

    Katso Meulemansin voittoisa video tästä:

    Lue myös:

    Muumimuseosta on tullut Tampereen suurin kansainvälinen vetonaula, faneja saapuu tuhansien kilometrien päästä – "Sitä on vaikea selittää"

    Ihmiset odottivat satojen metrien jonoissa muumimukeja – kolmenkympin mukista pyydetään jo tuhansia euroja

    Muumeista tuli Sophia Janssonille elämäntyö – hän vahtii, ettei Muumipeikko pelaa tietokonepelejä (13.12.2017)

    Muumit ovat erittäin tuottoisa bisnes – Jansson oli alusta asti kiinnostunut kaupallistamisesta (11.12.2017)

    Testaa, tiedätkö kaiken muumeista – Miksi hattivatteja pelätään? (8.12.2017)

    Vasta-avattu Muumimuseo sai yleisöltä ihastuneen vastaanoton: "Onhan tämä hieno ja iso!" (16.6.2017)

    Designmuseon amanuenssi: Jos joku pyytää muumimukista kaksi tonnia, joku sen oletettavasti maksaa

    Designmuseon amanuenssi: Jos joku pyytää muumimukista kaksi tonnia, joku sen oletettavasti maksaa


    Retkialustat ja makuupussit. Näitä on totuttu näkemään teinipoppareiden esiintymissalien tai Harry Potter -kirjoja myyvien kirjakauppojen edustoilla. Kodintarvikeliikkeiden edessä makkuupussijono on harvinaisempi näky. Kun tuote on tarpeeksi...

    Retkialustat ja makuupussit. Näitä on totuttu näkemään teinipoppareiden esiintymissalien tai Harry Potter -kirjoja myyvien kirjakauppojen edustoilla. Kodintarvikeliikkeiden edessä makkuupussijono on harvinaisempi näky. Kun tuote on tarpeeksi houkutteleva, sekin on mahdollista. Muumin päivä -muki osoittautui sellaiseksi.

    Ostoryntäyksen aiheuttanut uusi muumimuki tuli myyntiin Tove Janssonin 104-vuotispäivän kunniaksi. Muki myytiin saman tien loppuun nettikaupoista ja myymälöistäkin hyllyt tyhjenivät vauhdilla. Muki tuli verkkokaupoissa ja kahdessa helsinkiläismyymälässä myyntiin 9. elokuuta keskiyöllä ja viimeisestä mukista tehtiin kaupat ennen kahtatoista aamupäivällä.

    Moni nukkui myymälän edustalla saadakseen erikoismuumimukin.Susanna Jokinen

    Kilpailu Muumin päivästä oli, jos ei sentään veristä, niin kiivasta vähintäänkin. Arabian sivut kaatuivat kaupan tuoksinassa.

    Oulun naapurikunnassa Kempeleessä, kauppakeskus Zeppelinin edustalla syntyi suukopua, kun oli epäselvää, kumpi kauppaan johtavista kahdesta ovesta avataan ensin.

    – Ymmärrän, että harmittaa, totesi kauppakeskuspäällikkö Veli-Pekka Mäkinen, Iltasanomille.

    Kuvioon tietysti kuuluu, että osa mukeista ilmaantui nettimyyntipalstoille saman tien. Huimin pyynti kolmenkympin mukista oli yli 2 000 euroa.

    Harvinaisuus houkuttaa

    Designmuseon amanuenssi Susanna Thiel vastaa museon Muumi-kokoelmasta.

    – Käytetyn esineen markkinoilla vallitsee kysynnän ja tarjonnan laki, Thiel sanoo Radio Suomen Päivä -ohjelman haastattelussa.

    – Jos joku pyytää noin huimia summia, se usein kertoo siitä, että joku on sen valmis maksamaan.

    Petri Kivimäki / Yle

    Thielin mukaan keräilijä saa mielihyvää siitä, että saa käsiinsä rajoitettuun erään kuuluvan esineen. Harvinaisuus vaikuttaa suoraan esineen arvoon.

    Muumibuumi alkoi animaatiosarjasta

    Susanna Thielin mukaan keräilijän ja keräilyesineen suhde muodostuu siitä, millaisia kokemuksia ja muistoja esineeseen liittyy. Siitä on ehkä juotu kahvia tärkeänä aamuna tai sukujuhlissa.

    – Toki mukin muotoilullakin on takanaan pitkä historia, Thiel sanoo.

    Muumimuki kuuluu Arabian klassikkoon, Teema-astiasarjaan, joka on suunniteltu Kaj Frankin Kilta-sarjan pohjalta. Teema lanseerattiin 1981.

    Ensimmäiset muumituotteet tulivat myyntiin jo 1950-luvulla. Tove Jansson oli kuitenkin tuolloin sitä mieltä, että Muumit ovat esillä liian paljon ja monella taholla.

    Tove Slotte on suunnitellut yli 70 muumimukia. Tämä muki on hänen oma suosikkinsa.Nella Nuora / Yle

    Varsinaisen muumibuumin laukaisi Japanissa tehty animaatiosarja. Tervetuloa Muumilaaksoon -astiakokoelma julkistettiin Tukholman NK-tavaratalossa syyskuussa 1991 ja joulukuussa Suomessa. Kuvat piirsi kirjailija-taiteilijan kaima, Tove Slott. Siitä se sitten lähti.

    Keräilijöitä riittää kuin laaksossa muumeja

    Muumimuki on amanuenssi Thielin mukaan helppo keräilykohde. Mukit ovat kohtuullisen edullisia ja niitä on paljon erilaisia. Keräilyn makuun pääsee helposti ja kokoelmaa voi kartuttaa nopeastikin. Mukit säilyvät omassa astiakaapissa, eikä niille tarvitse hankkia erillistä tilaa tai huoltaa niitä mitenkään.

    Hänen mukaansa muumimukien keräilijät ovat varsin heterogeeninen joukko.

    – Keräilijöitä on yhtä montaa sorttia kuin muumilaaksossa hahmoja, Thiel kuvailee.

    Olli Ilomäki oli iloinen saatuaan muumimukit ostettua.Nina Keski-Korpela / Yle

    Taiteen ja designin keräilijäksi Thiel ei kuitenkaan muumimukikokoelman omistajaa kutsuisi. Muki on sarjatuote ja arkinen käyttöesine.

    – Jos verrataan vaikkapa taidelasiin niin onhan lasiesineellä ja mukilla paljonkin eroja. Ne on valmistettu ja suunniteltu aivan eri tavoin ja materiaalia on käsitelty eri tavalla, Thiel pohtii.

    Arabialle muumimukin kampanjamyynti oli melkoinen mainospaukku. Harva yritys onnistuu nostamaan tuotteensa uutisotsikoihin vain myymällä sitä tökkivän verkkokaupan kautta. Mukien jonottaminen muistetaan pitkään.

    Korjattu 10.8. klo 7.55: Kauppakeskus Zeppelin sijaitsee Kempeleessä, ei Oulussa.

    Kohun Tampereen työväenteatterista laukaissut rahoitusuudistus siirtyy seuraavalle hallitukselle

    Kohun Tampereen työväenteatterista laukaissut rahoitusuudistus siirtyy seuraavalle hallitukselle


    Kulttuurin rahoitusmekanismin uudistus takkuaa. Opetus- ja kulttuuriministeriön ylijohtaja Riitta Kaivosoja vahvistaa Yle Uutisille, että mittava valtionosuusjärjestelmän (vos) uudistus saadaan vain osittain päätöksentekoon tällä...

    Kulttuurin rahoitusmekanismin uudistus takkuaa.

    Opetus- ja kulttuuriministeriön ylijohtaja Riitta Kaivosoja vahvistaa Yle Uutisille, että mittava valtionosuusjärjestelmän (vos) uudistus saadaan vain osittain päätöksentekoon tällä hallituskaudella.

    Esittävien taiteiden rahoitusta koskeva osa uudistusta siirtyy Kaivosojan mukaan väistämättä seuraavan hallituksen pöydälle.

    – Palaute esittävien taiteiden osalta oli hyvin paljon kielteisempi kuin museoiden osalta, siksi näyttää siltä, ettemme pysty viemään tätä osaa uudistuksesta hallituksen esityksenä eduskunnalle, Kaivosoja täsmentää.

    Se on ehkä hyvä uutinen Tampereen työväenteatterille, joka olisi saattanut menettää uudistuksessa pari miljoonaa euroa valtion tukea.

    Kulttuuriministeri Sampo Terho (sin.) ehti tosin jo käydä maaliskuussa rauhoittelemassa teatterin henkilökuntaa vakuuttamalla, ettei Tampereen työväenteatteri joudu kulttuurin rahoitusuudistuksen maksumieheksi.

    On todennäköistä, että seuraavassa hallituksessa Tampereen työväenteatterin kohtalosta päättää toinen ministeri.

    Muusikko Jaakko Kuusiston vetämä, rahoitusuudistusta pohtinut työryhmä esitti, että Tampereen työväenteatteri menettäisi erityisasemansa vos-tuen saajana. Se olisi tarkoittanut merkittävää lovea teatterin budjettiin.

    Koko esittäviä taiteita koskeva rahoituspaketti on yhä auki. Valmistelu jatkuu opetus- ja kulttuuriministeriössä.

    – Uusi hallitus linjaa omat prioriteettinsa ja näkemyksenä, Kaivosoja muistuttaa.

    Mittavan valtionosuusjärjestelmän uudistuksen osalta vain museoiden ja vapaan kentän tuleva rahoitusmalli etenee eduskuntaan tänä syksynä.

    Niiden osalta uuden lain on tarkoitus astua voimaan vuonna 2020.

    Tampereella tyrmistyttiin: Työryhmä veisi Tampereen Työväen Teatterilta yli 2 miljoonaa rahoituksesta

    Sampo Terho lupaa: Tampereen Työväen Teatteri ei joudu hallituksen uudistuksen maksumieheksi, teatterinjohtaja riemuissaan

    Eri kaupunkien teattereita yhdistettävä, rahaa myös sirkukselle – Näin taiteentekijät räjäyttäisivät valtion kulttuurirahoituksen

    Tuhansien ihmisten Taiteiden yö ei pian mahdu enää Vaasan keskustaan – katso täältä Ylen lähetys tapahtumasta


    Taiteiden yö valtaa Vaasan jälleen tänään torstaina. Kulttuuria on tarjolla kaduilla ja katujen varsilla jo 27:nnen kerran. Tapahtumia on eri puolilla Vaasaa ja esiintyjiä niin paljon, että lukumäärästäkään ei ole ihan varmuutta. –...

    Taiteiden yö valtaa Vaasan jälleen tänään torstaina. Kulttuuria on tarjolla kaduilla ja katujen varsilla jo 27:nnen kerran. Tapahtumia on eri puolilla Vaasaa ja esiintyjiä niin paljon, että lukumäärästäkään ei ole ihan varmuutta.

    – Tapahtumien määrää en ole laskenut, mutta esiintyjämäärä on jossain tuhannen paikkeilla, sanoo Vaasan kaupungin kulttuurisuunnittelija Leena Nyqvist.

    Yle lähetti suoraa lähetystä Vaasan Taiteiden yöstä torstaina kello 19-20.

    Tila ei enää riitä keskustassa

    Taiteiden yö näkyy ja kuuluu erityisesti Vaasan keskustassa. Monien mukaan haluavien esiintyjien toiveena on päästä esiintymään joko torille tai kävelykadulle. Tapahtuman organisoijille tilatoiveet asettavat jo kuitenkin haasteita, sillä tila keskustan toivotuimmilla paikoilla ei enää riitä kaikille halukkaille.

    – Taiteiden yössä alkaa olla jo niin paljon tapahtumia ja toimijoita, että tilat alkavat loppua. Pitää alkaa keksiä jotain uutta, Leena Nyqvist toteaa.

    Sitä, mitä "uusi" olisi, mietitään. Koska keskusta on täynnä, tapahtuman laajentaminen kohti rantaa voisi olla yksi mahdollisuus.

    Moni artisti, taiteilija tai ryhmä tarvitsee esitykseensä kuitenkin esimerkiksi sähköt, mikä asettaa vaatimuksia esiintymispaikoille. Nyqvistin mukaan esimerkiksi yhtyeille alkaa jo nyt olla mahdotonta löytää uusia esiintymispaikkoja.

    Nyqvist haaveilee Taiteiden yön kehittyvän jatkossa vielä nykyistä enemmän katufestivaalityyppiseksi tapahtumaksi, jolloin yhä useampi esiintyjä voisi esiintyä esimerkiksi ilman lavaa.

    Sudenmorsiamet ja Weljet

    Yksi perinteisesti Taiteiden yössä mukana olleista esiintyjistä on Sudenmorsiamet ja Weljet -ryhmä. Sudenmorsiamet ja Weljet toteuttaa monitaiteellisen yhteistyön voimin performanssin Gustavsborgin rannalla torstaina kello 23.30.

    Tänä vuonna ryhmän ensimmäisestä performanssista tulee kuluneeksi 25 vuotta. Torstain esitys on neliosaisen maa, vesi, tuli ja ilma -elementtisarjan ilma-osa. Kahden vuoden kuluttua vuorossa on viimeinen osa, maa.

    Taiteellinen johtaja Mirjam Silvén ei paljasta esityksen yksityiskohtia. Yllätyksiä on kuitenkin luvassa, sillä saatujen apurahojen turvin visuaalisiin elementteihin on saatu panostettua tavallista enemmän.

    – Luvassa on runoutta, musiikkia, tanssia, tulitanssia, tulia, luontoa ja myhkää tunnelmaa, Silvén sanoo.

    Sudenmorsiamet ja Weljet on perustettu vuonna 1993. Silvén kertoo, että liikkeelle lähdettiin Sudenmorsiamet-nimellä, mutta jo alussa huomattiin, että mukaan tarvittiin muutama welikin.

    Esitystä edeltää tänä vuonna Vaasan torilta esityspaikalle etenevä ilmakulkue.

    Tampere harkitsee luopuvansa suositusta museosta paraatipaikalla: Luopumisessa

    Tampere harkitsee luopuvansa suositusta museosta paraatipaikalla: Luopumisessa "imagohaitta merkittävä"


    Tampereen kaupunki hakee säästöjä monilla tavoilla. Torstaina julkistetussa talousarviokehyksessä on lukuisia säästöehdotuksia. Sivistys- ja kulttuurilautakunnan listalla on esimerkiksi Museo Milavidasta luopuminen. Museo sijaitsee Tampereen...

    Tampereen kaupunki hakee säästöjä monilla tavoilla. Torstaina julkistetussa talousarviokehyksessä on lukuisia säästöehdotuksia.

    Sivistys- ja kulttuurilautakunnan listalla on esimerkiksi Museo Milavidasta luopuminen. Museo sijaitsee Tampereen keskustassa Näsikalliolla.

    Museosta luopuminen toisi säästöä laskelman mukaan 270 000 euroa. Museossa käy noin 30 000 ihmistä vuodessa.

    Museo oli pitkään suljettuna ja sen kohtalo herätti paljon kysymyksiä. Museo avautui kesällä 2015.

    Sivistys- ja kulttuurilautakunnan mukaan teknisesti museosta voisi luopua jo vuonna 2019. Kaupungin papereissa kuitenkin mainitaan, että luopumisessa olisi "imagohaitta merkittävä".

    Henkilöstökulut vähentyisivät heti 20 000 euroa kesätyövoiman poistumisen myötä, loput muutaman vuoden kuluessa sisäisillä henkilöstöjärjestelyillä, talousarviokehyksessä kerrotaan.

    Kaupungin mukaan museoon valmistellaan kolmea näyttelyä, eikä sitovia sopimuksia ole.

    Apulaispormestari Johanna Loukaskorpi sanoo, että museo on säästölistalla. Hänen mukaansa säästöt pitää löytyä jostakin, eikä esimerkiksi Vapriikista haluta säästää.

    Talousarviokehyksessä on myös Haiharan taidekeskuksesta luopuminen. Alue on toiminut vuodesta 1995 kesäisenä kulttuurikeskuksena ja suosittuna retkikohteena.

    Spike Leen leffan rasisti Jasper Pääkkönen: USA:ssa olin mustien koulukaverieni mukaan erilainen valkoinen, koska en ymmärrä ihonväriä

    Spike Leen leffan rasisti Jasper Pääkkönen: USA:ssa olin mustien koulukaverieni mukaan erilainen valkoinen, koska en ymmärrä ihonväriä


    Kun valkoisen rodun ylivaltaa havitteleva Ku Klux Klan kokoontui 1970-luvulla Colorado Springin pikkukaupungissa, eivät huppupäiset rasistit osanneet aavistaa, että heidän järjestöönsä oli soluttautunut afroamerikkalainen poliisi. Etsivä Ron...

    Kun valkoisen rodun ylivaltaa havitteleva Ku Klux Klan kokoontui 1970-luvulla Colorado Springin pikkukaupungissa, eivät huppupäiset rasistit osanneet aavistaa, että heidän järjestöönsä oli soluttautunut afroamerikkalainen poliisi.

    Etsivä Ron Stallworthin tarinasta on 45 vuotta myöhemmin tehty elokuva BlacKkKlansman. Sen on ohjannut uuden afroamerikkalaisen elokuvan isähahmo Spike Lee.

    – En ensin uskonut koko tarinaa todeksi. Musta mies soluttautui K-K-K:hon… Miten?!?

    UPI Media

    Elokuvaa mainostavaan mustaan lippalakkiin ja paitaan sonnustautunut Lee on haastattelussa silminnähden hyvällä tuulella. Elokuva on saanut loistavan vastaanoton Cannesin elokuvajuhlilla.

    Hymy levenee entisestään, kun hän kuulee haastattelun tulevan Suomeen.

    – Haastatteletko myös Jasperia? Eikö hän ole mahtava? Oletko sinäkin Helsingistä? Jasper yrittää raahata minut sinne. Suomessa ei tule kesällä pimeää, Lee latelee.

    ”Vihainen, vihaisempi, Pääkkönen”

    Jasper Pääkkösen otsasuonet pullistelevat kuin ne voisivat räjähtää minä hetkenä hyvänsä. Lähikuva korostaa alkavaa pukinpartaa, sykkivää otsaa ja kiiluvia silmiä, joka on kaikkea muuta kuin Pääkkösen uran aloittanut hurmuri-ilme Salatuissa elämissä.

    20 vuotta Saku Salinin ja kymmenen vuotta Matti Nykäsen esittämisen jälkeen suosikkinäyttelijästä on tullut vihaisten roolien mies. Ku Klux Klaniin kuuluva Felix Kendrickson on luontevaa jatkoa Leijonasydämen (2013) uusnatsi Harrille sekä Viikingit-sarjan loputtoman julmalle Halvdan Mustalle.

    Jasper PääkkönenUPI Media

    – Moni amerikkalainen on kysynyt, miltä tuntui puhua kaikkea kauhean rasistista mustan ohjaajan ja mustan työryhmän edessä. Oikeastaan nimenomaan se, että ohjaajana on Spike Lee, joka on yksi tärkeimmistä mustien oikeuksien puolestapuhujista, sai tuntemaan, että olemme tekemässä jotain oikein, Pääkkönen kertoo.

    Näyttelijä on myös ystävystynyt idolinsa kanssa. Hän on jakanut sosiaalisessa mediassa kuvaa, jossa hän ja Lee ovat yhdessä NBA-ottelussa. Ohjaaja on myös kommentoinut Instagramissa Pääkkösen kalakuvia.

    Tosielämän ystävällisyys ei vähennä Jasper Pääkkösen isoimman kansainvälisen elokuvaroolin tehoa. Hänestä uhkuva uhka on tärkeä osa Leen uuden elokuvan särmää.

    BlacKkKlansman pursuaa vihaa kuin nimettömät nettikeskustelut. Rasismia avaavat terävästi esimerkiksi kohtaukset, joissa elokuvan päähenkilö Ron Stallworth puhuu puhelimessa Ku Klux Klanin johtajien kanssa. Afroamerikkalaisen Stallworthin puhelimeen suoltama hyytävä vihapuhe pakottaa katsojan miettimään, miltä se puhujasta itsestään tuntuu.

    – Hän sanoi ne asiat oikeasti. Mutta siinä hän teki vain työnsä. Hänen piti saada langan toisessa päässä oleva henkilö luottavaiseksi, elokuvassa Stallworthia näyttelevä John David Washington sanoo.

    – En silti vieläkään tiedä, mitä hänen sisällään tapahtui. Hänen on täytynyt jotenkin kyetä olemaan erillään kaikesta siitä, mitä hän sanoi.

    Rasismille rakennettu kansakunta

    Maailma on muuttunut nopeasti. Pääkkönen toteaa, että elokuva 1970-luvun Colorado Springsin pikkukaupungista ja Ku Klux Klanin siellä aiheuttamista ongelmista ei vielä vähän aikaa sitten olisi ollut ajankohtainen.

    – Viisi vuotta sitten tällaiselle leffalle ei olisi ollut juurikaan tarvetta. Nyt se on tätä päivää, Pääkkönen sanoo.

    Rasistiset järjestöt ovat viime vuosina aktivoituneet Yhdysvalloissa. Myös Ku Klux Klan osallistui lähes tarkalleen vuosi sitten järjestettyyn äärioikeiston marssiin Charlottesvillen kaupungissa. Marssin yhteydessä äärioikeiston kannattaja ajoi autolla vastamielenosoittajien joukkoon. Yksi ihminen kuoli ja 19 loukkaantui.

    Monien muiden tavoin myös ohjaaja Lee on syyttänyt presidentti Donald Trumpia ovien avaamisesta rasistisille mielipiteille. Ranskan Cannesissa hän ei kuitenkaan halua haukkua vain kotimaataan.

    UPI Media

    – Haluaisin vastata näin. Rasismi ja seksismi eivät ole vain amerikkalaisia ilmiöitä. Äärioikeisto nousee joka puolella maailmaa. Yhdysvallat on ihan yhtä paha kuin kaikki muutkin, mutta tämä ilmiö on koko maailman ongelma, Lee toteaa.

    Kuitenkin myös Lee on puhunut yhdysvaltalaisesta rasismista. Aiemmissa haastatteluissa hän on sanonut rasismin juurtuneen syvälle kotimaansa yhteiskuntaan, koska se on rakennettu murhaamalla sen alkuperäisväestö ja orjuuttamalla afrikkalaiset ilmaiseksi työvoimaksi.

    – Myös George Washingtonilla oli orjia, ohjaaja muistutti IndieWire-sivuston haastattelussa viime vuoden marraskuussa.

    BlacKkKlansmanissa maan historian pimeä puoli tuodaan näkyväksi kohtauksessa, jossa laulaja Harry Belafonten esittämä vanha afroamerikkalainen mies luennoi nuoremmilleen D.W. Griffithin mestariteoksena pidetystä Kansakunnan synty (Birth of a Nation, 1915) -elokuvasta.

    Sata vuotta sitten ensi-iltansa saanut, Ku Klux Klania ihannoinut ja etelävaltioiden mustia rienannut sotaelokuva nosti hiipuneen klaanin takaisin voimiinsa ja vaikutti siten suoraan muun muassa afroamerikkalaisten lynkkauksiin eri puolilla Yhdysvaltoja.

    Erilainen valkoinen

    Kun Jasper Pääkkönen vuonna 1997 lähti vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin, hän ei tiennyt mitään amerikkalaisesta rasismista. Vielä yli 20 vuotta vanhempana hän kertoo järkyttyneensä tuolla matkalla eniten siitä, miten syvään juurtunut ilmiö on amerikkalaisessa yhteiskunnassa.

    – Se on läsnä kaikessa. Ei siinä ole kysymys ääri-ilmiöstä tai siitä, että joku ei pidä toisen ihonväristä tai uskonnosta. Se on läsnä kaikessa kaupunkisuunnittelusta lähtien. Puhumattakaan historiasta eli orjuudesta, Pääkkönen sanoo.

    – Totta kai 1990-luvun Helsingissäkin oli rasismia. Mutta en mä ainakaan kokenut nuorena asuneeni sellaisessa maailmassa, että ihonväri olisi sanellut sen oletko hyvä ihminen tai jotenkin vähempiarvoinen. Se oli täysin vierasta mulle.

    Yhdysvaltalaisessa koulussa 17-vuotiasta Pääkköstä pidettiin outona, koska hän ei ymmärtänyt, miksi erilaisia ihmisiä olisi pitänyt kohdella eri tavoin.

    – Mun mustat koulukaverit sanoivat, että olin erilainen valkoinen, koska en ymmärrä ihonväriä ja käsittele sitä samalla tavalla kuin muut.

    Kokemuksen sinetöivät lukion päättäjäistanssit, joihin Pääkkönen pyysi parikseen ystävänsä, joka oli afroamerikkalainen tyttö.

    – Se oli viimeinen niitti. Silloin tuli ohjeita vaihto-oppilasvanhempia myöten, että nyt Jasper sä et ymmärrä, miten Amerikassa toimitaan.

    Vihan ja rakkauden Yhdysvallat

    Charlottesvillen viime vuoden tapahtumat ovat läsnä myös BlacKkKlansmanissa. Elokuva loppuu erittäin voimakkaisiin kuviin vuodentakaisista tapahtumista. Viimeistään ne alleviivaavat, miksi rasismi on tärkeä aihe 2010-luvulla.

    Cannesin maailmanensi-illassa Lee ja hänen työryhmänsä saivat yleisöltä lähes kymmenen minuutin mittaiset seisoma-aplodit. Ohjaaja poseerasi kameroille nelisormisissa kultasormuksissa, joissa komeilivat sanat ”hate” ja ”love” – viha ja rakkaus.

    Samat sormukset ovat tutut hänen toisesta elokuvastaan Do the Right Thing – Kuuma päivä (1989). Siinä ne kuuluvat Radio Raheemille, gettoblasteria luukuttavalle afroamerikkalaiselle nuorukaiselle, joka kuolee poliisiväkivallan uhrina.

    Uuden afroamerikkalaisen elokuvan isänä pidetty Lee on käsitellyt eri ihmisryhmien välisiä konflikteja ja afroamerikkalaista elämää jo yli kolme vuosikymmentä.

    Hänen aiempiin teoksiinsa verrattuna BlacKkKlansman pohtii kuitenkin rasismia eri tavalla. Se pilkkoo ilmiön palasiksi ja pakottaa katsojan näkemään sen taustalla olevat syyt.

    Siinä mielessä se muistuttaa sellaisia afroamerikkalaisen elokuvan viime aikojen mestariteoksia kuin Get Out (2017), Blindspotting (2018) ja Sorry to Bother You (2018).

    ”Rasismi kumpuaa epävarmuudesta”

    BlacKkKlansman pui rasismia myös henkilöhahmojensa kautta. Elokuvan klaanilaiset ovat monipuolinen galleria henkilöitä, joiden rasismin taustalla voi aistia hyvin erilaisia tekijöitä: joukkoon mahtuu ressukoita, vallanhimoa ja silkkaa tyhmyyttä.

    Ja sitten on Felix Kendrickson eli Jasper Pääkkönen. Suomalaisnäyttelijän esittämä punaniska on elokuvan pelottavin henkilö, koska hänen rasisminsa takana on puhdas viha.

    Leen tavoin myös Pääkkönen näkee yhtäläisyyksiä sen välillä, mitä Yhdysvalloissa ja Euroopassa tapahtuu.

    – Pakolaiskriisi ja äärioikeiston nouseminen tuovat esille vihaa ja ennakkoluuloja, jotka ovat sitä samaa sysimustaa maailmaa, mutta Suomessa rasismi ei ole niin syvään juurtunutta. Tilanne ei ole aivan yhtä lohduton kuin Yhdysvalloissa. Mikä ei tarkoita, etteikö se olisi ongelma, näyttelijä sanoo.

    Spike Lee on pohtinut elokuvissaan rasismia ja vihaa jo monta vuosikymmentä. Silti hänen ilmeensä vakavoituu, kun kysyn, mistä rasismi hänen mielestään johtuu.

    – Uskon rasismin kumpuavan epävarmuudesta ja siitä, että etsii toisesta ihmisestä syytä sille, miksi itsellä ei mene niin hyvin kuin voisi mennä, Lee pohtii.

    – Siitä sekä että uskosta siihen, että kaikki ihmiset eivät ole lähtökohtaisesti tasa-arvoisia. Että on olemassa ihmisiä, jotka ovat sinun alapuolellasi.