Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset

    Voimakas tuulenpyörre hajotti kahvilakatokset Hämeenlinnan torilla

    Voimakas tuulenpyörre hajotti kahvilakatokset Hämeenlinnan torilla


    Voimakas tuulenpyörre hajotti maanantaina alkuiltapäivästä torikahvilan telttakatokset Hämeenlinnassa. Yhtäkkiä virinnyt tuuli nosti kahvilateltat noin metrin korkeuteen ja repi maahan ankkuroidut telttarakenteet irti. Jouko UschanoffKahvilassa...

    Voimakas tuulenpyörre hajotti maanantaina alkuiltapäivästä torikahvilan telttakatokset Hämeenlinnassa. Yhtäkkiä virinnyt tuuli nosti kahvilateltat noin metrin korkeuteen ja repi maahan ankkuroidut telttarakenteet irti.

    Jouko Uschanoff

    Kahvilassa tapahtumahetkellä ollut hämeenlinnalainen Jouko Uschanoff kertoo, että ylös tempautunut telttarakennelma romahti nopeasti alas. Telttojen jalat vääntyivät ja kaatuilivat sikin sokin katoksen alle.

    Jouko Uschanoff

    Tapahtuman aikana kahvilassa oli muutamia asiakkaita.

    Muut torin myyntikojut eivät kärsineet vahinkoja.

    Jouko Uschanoff

    Torikahvila KahviJussin yrittäjä Katri Hirvihuhta kertoo, että katokset vaurioituivat käyttökelvottomiksi.

    – Se oli aika rajun näköistä. Nyt kahvila on kiinni, mutta huomenna avaamme jälleen normaalisti. Uudet kahvilateltat on nyt hankittava eli tällä hetkellä varjopaikkoja ei kahvilassa ole, kertoo Hirvihuhta.

    Jouko Uschanoff
    Vanha ruislajike pelastui riihestä löytyneiden seitsemän jyvän ansiosta – maatiaisviljat tuovat maun takaisin ruisleipään ja kaurapuuroon

    Vanha ruislajike pelastui riihestä löytyneiden seitsemän jyvän ansiosta – maatiaisviljat tuovat maun takaisin ruisleipään ja kaurapuuroon


    – Pahus soikoon, näyttää maistuvan kaskiruis metsäkauriillekin. Olemme Hämeen ammattikorkeakoulun Mustialan kampuksen pellolla, jossa kasvaa maatiaisruista. Puuskahtaja on koulun lehtori ja maatiaiskasveihin erikoistunut Annika Michelson. Ajamme...

    – Pahus soikoon, näyttää maistuvan kaskiruis metsäkauriillekin.

    Olemme Hämeen ammattikorkeakoulun Mustialan kampuksen pellolla, jossa kasvaa maatiaisruista. Puuskahtaja on koulun lehtori ja maatiaiskasveihin erikoistunut Annika Michelson. Ajamme kauriit pois ja kävelemme ihailemaan vanhaa viljakasvia.

    – Tämä ruis on löydetty metsäsuomalaisten asutusalueelta Norjasta. Suomalaiset, etenkin savolaiset, menivät Norjaan 1600-luvulla ja veivät rukiin siemenet mukanaan.

    Eräästä vanhasta norjalaisriihestä löydettiin vuonna 1969 kymmenen jyvää, joista seitsemän saatiin itämään. Nyt vanha savolainen ruis kasvaa Tammelan Mustialassa, selittää Annika Michelson.

    Vanhoja jyviä voi edelleen löytyä aitan hirsien rakosista, minne hiiretkään eivät yllä.Timo Leponiemi / YleMaatiaislajikkeet hupenivat viime vuosisadalla

    Vuoteen 1902 saakka Suomessa käytännössä kaikki viljelykasvit olivat satoja, ehkä jopa tuhansia vuosia vanhoja lajikkeita. Luonnonvarakeskuksen tutkijan Maarit Heinosen mukaan muutos alkoi viime vuosisadan alkupuoliskolla. Uusia jalostettuja lajikkeita alkoi tulla ulkomailta Suomeen. Jo 1920-luvun alussa kaurasta enää vain kolmannes oli vanhoja eli maatiaislajikkeita.

    Viisikymmentäluvulla myös ohran ja vehnän maatiaislajikkeet alkovat olla kadonneet. Pisimpään sinnitteli ruis, mutta sekin antoi periksi 70-luvulla.

    Syy uusien lajikkeiden valtakauteen oli selvä: ne toivat suuremmat sadot. Hämeen ammattikorkeakoulun Mustialan yksikössä halutaan kuitenkin herättää henkiin maatiaislajikkeita.

    Parasta on maku

    – Eräs tärkeä syy saada lisää maatiaislajikkeita viljelyyn on maku. Maatiaislajikkeesta tehdyissä tuotteissa on paljon makua ja erilaisia makuja, naurahtaa Annika Michelson.

    Tietysti tärkeä syy on myös luonnon monimuotoisuus.

    – Mitä enemmän Suomen pelloilla viljellään samanlaisia kasveja, sitä enemmän on erilaisia ongelmia, esimerkiksi kasvisairauksia, jotka leviävät kaikkialle. Jos jokaisella kylällä olisi oma ruis tai ohra, niin silloin sairauksia ei leviäisi ainakaan niin paljon, haaveilee Annika Michelson.

    Annika Michelson kehuu maatiaisrukiin makua ja ravinnepitoisuutta.Antti Ruonaniemi / Yle

    Michelson pitää kädessään maatiaisrukiin tähkää eikä hänen tarvitse kumartua. Tähkä ulottuu lähes naisen olkapäiden korkeudelle. Michelson markkinoikin maatiaisviljaa erityisesti luomuviljelijöille.

    – Pitkä korsi tukahduttaa ainakin osan rikkakasveista ja helpottaa näin mekaanista rikkojen torjuntaa. Siksi maatiaislajikkeet sopivat hyvin luomuviljelyyn, jossa ei käytetä torjunta-aineita rikkakasvien poistamiseen.

    Maatiaisviljat tuottavat kuitenkin selvästi vähemmän satoa kuin jalostetut lajikkeet. Tähänkin Michelsonilla on lohdun sana.

    – Maatiaislajikkeet sisältävät tutkimusten mukaan runsaasti ravinteita. Ne sisältävät enemmän mineraaleja, vitamiineja, antioksidantteja ja proteiinia kuin jalostetut lajikkeet.

    – Ruotsalaisen tutkimuksen perusteella saman ravinnemäärän saamiseksi maatiaisruisleipää tarvitsee syödä huomattavasti vähemmän kuin nykyisiä leipiä, kehuu Annika Michelson.

    Viljelijät mukana kehitystyössä

    Maanviljelijä Sakari Raiskio Jokioisilta on viljellyt maatiaislajikkeita koeluontoisesti jo toista kesää.

    – Kiinnostus vanhoihin lajikkeisiin on ollut takaraivossa jo pidempään, mutta sysäys viljelyyn alkoi Mustialasta, kun olin siellä kylvämässä koulun maatiaisviljaruutuja.

    – Kun Annika Michelson tarjosi siemeniä, niin ei tarvinnut kahta kertaa kysyä, kun olin valmis kokeilemaan lajikkeita omalla pellollani.

    Sakari Raiskio Jokioisilta on pitänyt vanhoja lajikkeita tuotannossa nyt toista kesää.Antti Ruonaniemi / Yle

    Sakari Raiskiolle maatiaisviljojen viljely on vielä enemmänkin harrastus.

    – Tärkeintä minulle tässä vaiheessa on pitää vanhat lajikkeet hengissä ja saada geenivaranto pidettyä tallessa. Kyllähän haaveissa on saada maistaa joskus maatiaiskaurasta tehtyä kaurapuuroa, mutta saattaa olla, että ihan vielä se ei onnistu.

    Raiskiolla on koealoillaan maatiaisviljoista vehnää, kauraa, ohraa ja ruista sekä tattariakin.

    – Toki viljelijänä on aina mielessä myös se, että jos jossain vaiheessa maatiaisviljoista saisi myös jotain tienestiä, mutta nyt ollaan vasta alkuvaiheessa ja haetaan sopivia lajikkeita, tuumii Sakari Raiskio katsellessaan vielä matalia kasvustoja.

    Kuiva kesä koettelee myös maatiaislajikkeita. Vaikka sato jäisi pieneksi, aikoo Raiskio sen korjata.

    – Otan siemenet talteen vaikka sirpillä, jos se on tarpeen, naurahtaa Sakari Raiskio.

    Isoisän ruisleipää on jo tarjolla

    Maatiaisrukiin viljely alkoi kuihtua viisikymmentäluvulla ja sen viljelyala kuihtui lähes olemattomiin jo viitisenkymmentä vuotta sitten. Vanhemmilla ihmisillä saattaa olla vielä mielessä "oikea" ruisleivän maku.

    Heille ja muillekin on lohtuna se, että maatiaisviljojen orastavan nousun mukana myös pienleipomoilla on myynnissä maatiaisviljatuotteita. Ainakin somerolaisen Paijan tilan pienleipomossa maatiaisviljalajike Juuso-ruis leivotaan leiväksi.

    Juuso-ruis sopii hyvin ruisleivän leivontaan, kertoo Anna Paija Somerolta.Antti Ruonaniemi / Yle

    – Ehkä se aluksi oli vähän vahinko, mutta sitten aika nopeasti löysimme maatiaisrukiin, jonka leivontaominaisuudet ovat todella hyvät, selittää yrittäjä Anna Paija valintaansa pyöritellessään taikinasta tarkkaan punnittuja ruistaikinapalloja.

    Annan mies Antero Paija litistää pallot, pistelee niihin muutaman reiän ja laittaa uunipellille, uuniin laitettavaksi.

    – Maatiaisviljasta saa todella hyvänmakuista leipää. Olemme saaneet leivästämme tosi paljon kiitosta. Juuso-ruis toimii hyvin meidän juuressa, mikä antaa maun ja rakenteen leivälle, selittää Anna Paija hymyillen.

    Valkohäntäpeurat ovat runsastuneet rajusti ja niin ovat punkitkin – kysyimme tutkijalta pitäisikö peurat ja kauriit ampua

    Valkohäntäpeurat ovat runsastuneet rajusti ja niin ovat punkitkin – kysyimme tutkijalta pitäisikö peurat ja kauriit ampua


    Valkohäntäpeurakannan voimakas kasvu herättää keskustelua erityisesti peuran tiheimmillä esiintymisalueilla Pirkanmaan, Satakunnan, Varsinais-Suomen ja Kanta-Hämeen rajalla. Suomen luonnonvarakeskuksen arvion mukaan valkohäntäpeuroja, eli...

    Valkohäntäpeurakannan voimakas kasvu herättää keskustelua erityisesti peuran tiheimmillä esiintymisalueilla Pirkanmaan, Satakunnan, Varsinais-Suomen ja Kanta-Hämeen rajalla. Suomen luonnonvarakeskuksen arvion mukaan valkohäntäpeuroja, eli valkohäntäkauriita, on nyt enemmän kuin koskaan: talvehtivan kannan koko on lähes 100 000 yksilöä.

    Yle julkaisi viime viikolla kaksi juttua valkohäntäpeuroista – niiden ennätykselliseksi kasvaneesta kannasta ja valkohäntäpeuran historiasta Suomessa. Molempien juttujen yhteydessä toimitukseen tuli runsaasti palautetta, jossa nostettiin esiin se, että valkohäntäpeurat ja metsäkauriit olisivat syyllisiä punkkien voittokulkuun ja leviämiseen Suomessa.

    Moni uskoo, että punkkien runsastumista voitaisiin estää sillä, että valkohäntäpeurakantaa vähennettäisiin rajusti. Muun muassa Åbo Akademista eläköitynyt loistutkija Margaretha Gustafsson hätkäytti muutama kesä sitten sanomalla (HS), että ongelmallisilta punkkialueilta pitäisi ampua kaikki kauriit. Voisiko ratkaisu olla näin suoraviivainen?

    Valkohäntäpeurakannan voimakkain keskittymä sijaitsee Pirkanmaan, Satakunnan, Varsinais-Suomen ja Kanta-Hämeen rajalla sekä Uudellamaalla. Samoilla alueilla on myös metsäkauriita. Kauriskannan koosta ei ole tuoretta arviota.YlePeurat ja kauriit punkkien suosikki-isäntiä

    Suomen luonnonvarakeskuksessa työskentelevälle metsäeläintieteen professori Heikki Henttoselle kysymys hirvieläinkannan ja punkkien leviämisen yhteydestä on tuttu. Hän on vuosien ajan perehtynyt punkkien leviämiseen sekä eteläisessä Suomessa että Lapissa, napapiirin pohjoispuolella.

    Punkki tarvitsee kolme veriateriaa

    Aikuinen punkkinaaras tarvitsee veriaterian muniakseen munia, joista kuoriutuu toukkia.

    Toukka tarvitsee veriaterian muuttuakseen seuraavaan elämänvaiheeseen nymfiksi.

    Nymfi tarvitsee veriaterian muuttuakseen aikuiseksi lisääntyväksi punkiksi.

    Henttosen mukaan on totta, että valkohäntäpeurat, samoin kuin metsäkauriit, ovat punkkien suosikki-isäntiä. Aikuiset punkkinaaraat saavat isosta nisäkkäästä ison veriaterian. Yhdessä kauriissa tai peurassa voi olla jopa 2 000 punkkia. Aikuiset punkit vaanivat saalistaan korkeammalla kasvillisuudessa kuin nuoremmat nymfit ja toukat, jotka valitsevat kohteikseen myyriä ja pikkulintuja.

    – Kun punkkinaaras saa paljon verta, se munii paljon ja hyväkuntoisia munia. Se taas parantaa munista kuoriutuvien toukkien säilymistä, jos ne eivät onnistuisi heti löytämään tarvitsemaansa veriateriaa.

    Lisäksi isot nisäkkäät ovat pitkäjalkaisia ja nopeita, eli ne levittävät punkkeja laajalle alueelle tehokkaasti.

    Ensimmäiset seitsemän valkohäntäpeuraa tuotiin Suomeen ja Laukon kartanoon Amerikasta vuonna 1934. Nyt talvehtivan kannan vahvuudeksi arvioidaan 100 000 eläintä.Jouni MinkkinenIlman peuroja ja kauriita olisi myös punkkeja

    Henttonen ei kuitenkaan usko, että valkohäntäpeurojen ja metsäkauriiden hävittäminen kokonaan tekisi selvää punkeista. Ei vaikka esimerkiksi Hollannissa ja Yhdysvalloissa on tehty tutkimuksia, joissa on hävitetty tai aidattu kauriit tietyltä alueelta ja saatu näin myös punkkikanta laskemaan.

    – Tutkimuksissa punkit vähenivät, mutta eivät hävinneet kokonaan. Hirvieläinten poistaminen yhdestä paikasta ei olisi kovin tehokasta, sillä alue täyttyisi nopeasti uusilla tulokkailla. Koko kannan poistaminen voisi toimia vain saarissa ja niemissä, Henttonen sanoo.

    Henttosen mukaan tarvittaisiin laaja-alainen ja tehokas hirvieläinkannan harvennus, jotta sillä edes periaatteessa olisi vaikutusta punkkien määrään.

    – Mitään tarkkaa tietoa ei voi sanoa, kuinka paljon peura- ja kauriskantaa pitäisi vähentää, ja myös tulosta on vaikea ennustaa etukäteen. Lievä harventaminen voi johtaa siihen, että punkit keskittyvät jäljelle jääneisiin peuroihin ja kauriisiin ja lisääntyvät niin kuin ennenkin.

    – Ilman peuroja ja kauriita olisi myös punkkeja, mutta tosin vähemmän. Ei niistä kokonaan eroon päästä. Siilit, jänikset, ketut, supikoirat ja muut keskikokoiset nisäkkäät pitävät kuitenkin yllä jonkinlaista punkkikantaa.

    Tutkija sanoo, että jos punkit ovat ongelma mökki- tai omakotitontilla, voi harkita alueen aitaamista.

    Koirat levittävät punkkia pohjoiseen?

    Viime vuosina Henttonen on perehtynyt punkkihavaintoihin erityisesti napapiirin yläpuolella. Pohjoisia punkkihavaintoja on tehty esimerkiksi Muoniosta, Enontekiön Hetasta sekä Inarin Nellimistä ja Kaamasesta.

    – Kun mennään napapiiristä ylöspäin, olen vahvasti sitä mieltä, että punkit ovat pääosin koirien levittämiä, Henttonen sanoo.

    Punkki kiinnittyy koiraan nauttimaan veriateriaa ja voi matkustaa omistajien huomaamatta uusille alueille.Anna Wikman / Yle

    Punkkeja on löytynyt pohjoisesta erityisesti koirista, mutta myös kissoista ja ainakin yhdestä porosta. Tutkija on haastattanut lemmikkien omistajia.

    – Hyvin yleinen tarina on, että pohjoisen asukas on ollut koiriensa kanssa etelässä lomilla, tai metsästäjäpiireissä on oltu haukkukilpailussa, ja kun tullaan takaisin, koirasta löytyy punkkeja, Henttonen sanoo.

    Sama tarina kerrotaan myös toisin päin, eli etelän ihmiset käyvät pohjoisessa sukuloimassa tai muuta vastaavaa ja vievät punkkeja mennessään.

    Pohjoisen punkit ovat asutuskeskuksissa

    Pohjoisesta löytyy punkkeja myös koirista ja kissoista, jotka eivät ole käyneet missään muualla, mikä viittaa siihen, että paikallisia punkkipesäkkeitä on syntynyt.

    – Jos punkkeja löytyy kotoa koirasta, kyllä niitä on voinut pudota sinne pihamaallekin. Paikallinen kanta voi syntyä muutamasta lisääntyvästä yksilöstä.

    Pohjoisen punkkihavainnot on tehty nimenomaan asutuskeskuksista, mikä vahvistaa käsitystä esiintymien yhteydestä koiriin. Henttonen on myös yrittänyt kerätä punkkeja umpimetsistä eri puolilta Lappia, mutta keräyslakanaan ei ole tarttunut yhtään punkkeja.

    – Media antaa väärää kuvaa, kun kerrotaan, että punkit leviävät rintamana Lappiin. Siitä ei ole kyse. Pesäkkeet ovat paikallisia ja uskon vahvasti, että ne ovat syntyneet koiratrafiikin myötä.

    Henttonen on kirjoittanut aiheesta keväällä Jahti-lehdessä. Siinä hän toivoo koiranomistajien huolehtivan punkkitorjunnasta, kun eläimiä liikutellaan pohjoisen ja etelän välillä.

    – Asia erikseen on Meri-Lapin rannikkoseutu aina Tornioon asti. Siellä punkkeja on runsaasti kaikkialla, ja ne ovat levinnet omia aikojaan ilmaston muuttumisen ja hirvieläinten myötä.

    Lue myös: Suomalainen punkkitutkimus: Lähes joka viidennellä punkilla on borrelioosibakteeri

    Suomi sai Amerikan lahjaksi 7 valkohäntäpeuraa, ne vapautettiin luontoon ja nyt niitä 100 000 – valkohäntäpeurojen historia on kiehtova tarina isänmaanrakkaudesta

    Valkohäntäpeuroja on nyt ennätyksellisen paljon – pelti kolisee yli 5 000 kertaa vuodessa

    Pohjolan tumma mehiläinen katosi melkein kokonaan – nyt rotu tekee paluuta

    Pohjolan tumma mehiläinen katosi melkein kokonaan – nyt rotu tekee paluuta


    Suomalainen mehiläishoito pääsi vauhtiin vuonna 1777, kun olkipesässä Turusta tuotu mehiläisyhteiskunta onnistui talvehtimisessa. Samaa oli yritetty jo 1750-luvulla, mutta silloin kylmät talvet nujersivat mehiläiset. Ensimmäinen Suomeen tullut...

    Suomalainen mehiläishoito pääsi vauhtiin vuonna 1777, kun olkipesässä Turusta tuotu mehiläisyhteiskunta onnistui talvehtimisessa. Samaa oli yritetty jo 1750-luvulla, mutta silloin kylmät talvet nujersivat mehiläiset.

    Ensimmäinen Suomeen tullut mehiläisyhteiskunta oli pohjolan tumma mehiläinen (Apis mellifera mellifera). Rotu tunnetaan myös nimellä pohjoismainen tumma mehiläinen tai musta mehiläinen.

    Muita mehiläisrotuja alettiin tuoda tumman mehiläisen alueille 1800-luvun lopulla. Mehiläiset sekoittuivat. Vähitellen sekarotuisista tuli niin vihaisia, ettei niiden kanssa voinut työskennellä. Rotu korvattiin muilla, kuten italialaisella mehiläisellä.

    Lauri Ruottinen Mustialan mehiläispesillä. Mustialan mehiläistarhaajakoulutuksessa käytetään italialaisia mehiläisiä.Tiina Kokko / Yle

    1960-luvulle mentäessä tumma mehiläinen lähes hävisi. Euroopassa tumman mehiläisen katoon herättiin 1980-luvulla. Huomattiin, että rotu pitää säilyttää. Suojelemiselle on selkeä syy.

    – Yksinkertaisesti siksi, että emme kadota perimää, mikä joskus voi olla tarpeen, sanoo Suomen Tumman Mehiläisen Hoitajat -yhdistyksen puheenjohtaja Lassi Kauko.

    – Meillä pitää olla maatiaiskantoja, joissa on perimää, joka jalostuksen myötä voi hävitä. Jalostus sinänsä merkitsee yleensä myös perimän kapenemista.

    Konferenssi käynnissä Mustialassa

    Kuutisenkymmentä tumman mehiläisrodun tutkijaa kymmenestä maasta kokoontuu parhaillaan Tammelan Mustialassa. Kansainvälinen SICAMM-konferenssi järjestetään joka toinen vuosi. Tällä kertaa tumman mehiläisen suojelu- ja jalostustyöstä kiinnostuneet ovat saapuneet Suomeen.

    Tumman mehiläisen tarhaajia on Suomessa kolmisenkymmentä. Emonkasvattajia on yksi, kohta saadaan ehkä toinenkin, Lassi Kauko aavistelee.

    Myös naisia ja nuoria on tullut enemmän mukaan. Lauri Ruottinen

    Vaikka tummaa mehiläistä tapaa eri puolilla Suomea, keskittymä on Rymättylässä. Pakinaisten saaresta löytyy tummien mehiläisten puhdasparitusasema, johon myös kansainväliset tutkijat pääsevät tutustumaan.

    Kiinnostus tummaa mehiläistä kohtaan on Suomessakin vähitellen lisääntymässä. Muutenkin mehiläistarhaus nostaa suosiotaan.

    – Myös naisia ja nuoria on tullut enemmän mukaan, kiittelee Mustialassa mehiläisten hoitoa opettava Lauri Ruottinen.

    "Erinomaiset luonnonolosuhteet tarhaukseen"

    Vaikka mehiläistarhaus on aikoinaan ollut "tuontitavaraa", Suomessa on hyvät edellytykset hunajantuotannolle.

    – Meillä on täällä erinomaiset luonnonolosuhteet tarhaukseen. Hunajan sadot ovat kohtalaisen hyviä verrattuna eurooppalaiseen satotasoon ja hunajan laatu on aivan erinomainen, Ruottinen linjaa.

    Italialaiset mehiläiset pesällään.Tiina Kokko / Yle

    Sato-olosuhteet sanelevat osaltaan sen, mikä mehiläisrotu tarhaajalle sopii. Jos ympäristössä on esimerkiksi kanervaa sekä paljon muita niukkoja mesilähteitä ja pesän talveutus on vaativampi, silloin ratkaisu voi olla tumma mehiläinen.

    Rotu ratkaisee myös millaista hoitotekniikkaa mehiläistarhauksessa käytetään.

    – Meidän täytyy tuntea mehiläisten biologia, ja sillä perusteella hoitaa mehiläisiä tuottavasti, muistuttaa Lauri Ruottinen.

    Perhesurmaa yrittänyt tammelalaisäiti sai nyt tuomion myös törkeistä kavalluksista – vei lastensa perintörahat

    Perhesurmaa yrittänyt tammelalaisäiti sai nyt tuomion myös törkeistä kavalluksista – vei lastensa perintörahat


    Tammelassa kolmen lapsensa tapon yrityksistä aiemmin tuomittu äiti on nyt saanut vuoden vankeustuomion kolmesta törkeästä kavalluksesta. Nainen on kavaltanut kolmelle alaikäiselle lapselleen testamentattuja perintövaroja ja henkivakuutuskorvauksia...

    Tammelassa kolmen lapsensa tapon yrityksistä aiemmin tuomittu äiti on nyt saanut vuoden vankeustuomion kolmesta törkeästä kavalluksesta.

    Nainen on kavaltanut kolmelle alaikäiselle lapselleen testamentattuja perintövaroja ja henkivakuutuskorvauksia yli 330 000 euroa neljän vuoden aikana. Varat olivat peräisin lasten isovanhemmilta.

    Nainen oli jättänyt haltuunsa saamiaan varoja kokonaan tilittämättä lapsilleen sekä siirtänyt varoja omalle tililleen ja maksanut lasten tileiltä laskuja vuosina 2012-2016. Hän tunnusti rikokset ja sai tuomion tunnustamisoikeudenkäynnissä Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa tänään perjantaina.

    Viime joulukuussa nainen tuomittiin seitsemäksi vuodeksi vankeuteen tuhotyöstä ja kolmesta tapon yrityksestä. Hän sytytti kotitalonsa palamaan, kun perheen kolme lasta oli nukkumassa talossa sisällä.

    Omakotitalo paloi Tammelassa Sukulantiellä helmikuun 20. päivänä 2017. Lapset pääsivät ajoissa pois pelastautumalla parvekkeen kautta. Palossa kuoli perheen kaksi koiraa.

    Migreeni periytyy tuhansien geenien välityksellä, selviää uraauurtavasta suomalaistutkimuksesta – ”Pelkään kuollakseni, että tyttäreni saa sen”

    Migreeni periytyy tuhansien geenien välityksellä, selviää uraauurtavasta suomalaistutkimuksesta – ”Pelkään kuollakseni, että tyttäreni saa sen”


    Tästä on kyseSuomalainen migreenin perhetutkimus on kaikkien aikojen laajin.Tutkimuksessa analysoitiin 1600 perhettä ja yhteensä yli 8000 migreenipotilasta.Tutkimuksessa selvisi, että migreenin periytyvyyteen vaikuttavat tuhannet...

    Tästä on kyseSuomalainen migreenin perhetutkimus on kaikkien aikojen laajin.Tutkimuksessa analysoitiin 1600 perhettä ja yhteensä yli 8000 migreenipotilasta.Tutkimuksessa selvisi, että migreenin periytyvyyteen vaikuttavat tuhannet geenit.Tutkimuksesta erillään kehitetty uusi ja tehokas lääke tulee markkinoille tänä vuonna.

    – Pitäisin migreenin vaikka joka päivä, kunhan lapseni siltä säästyisi. Pelkään kuollakseni, että tyttäreni saa sen.

    Hämeenlinnalainen Virve Ruuskanen pelkää syystä. Vaikean migreenin takia hän ei uskalla lähteä edes kauppaan ilman lääkkeitä. Välillä kohtaukset ovat niin vimmaisia, etteivät lääkkeetkään auta.

    – Päähän voi koskea viisi päivää. Kun saan todella pahoja kohtauksia ja halailen vessanpönttöä, silloin mietin, että kunpa tytär ei saisi tätä.

    Hän ei ole pelkonsa kanssa yksin. Migreenistä kärsii joka seitsemäs ihminen. Suomessa heitä on noin 800 000. Migreeniin sairastuminen on osin ympäristötekijöiden syytä, mutta geenit vaikuttavat yhtä paljon.

    Sairaus piinaa Ruuskasen lähisukua. Siitä kärsivät hänen lisäkseen naisen äiti, pikkusisko, täti, sisarenpoika, sisarentytär ja isoisä.

    Ruuskaset olivat yksi 1 600 perheestä, jotka osallistuivat vuosikymmeniä kestäneeseen tutkimukseen, jossa selvitettiin migreenin periytyvyyttä. Suomalainen tutkimus on lajissaan historian laajin.

    Åsa Tamminen ei pelkää migreenin puhkeamista.Lauri Rautavuori / YleApua uusien lääkkeiden kehittämiseen

    Tutkimuksesta saatu tieto mutkistaa käsitystä migreenin kulkeutumisesta suvuissa. Aiemmin luultiin, että sairauden takana on vain muutama vahva geeni, jotka siirtyvät vanhemmilta lapsille. Nyt tiedetään, että migreenin takana jylläävät tuhannet geenit.

    Vaikka tulokset monimutkaistavat migreenikäsitystä, ei kirvestä kannata heittää kaivoon, toteaa tutkimusta johtanut professori Aarno Palotie Helsingin yliopistosta.

    – Uudet geneettiset määritelmät auttavat uusien lääkkeiden kehittämisessä. Asia on kuitenkin monisyisempi kuin vain tietyn geenin löytäminen ja siihen iskeminen, Palotie selittää.

    Virve Ruuskasen migreenilääkkeitä.Lauri Rautavuori / Yle

    Tuhannet geenit migreenin taustalla istuvat myös lääkärin käsitykseen sairaudesta. Migreenin oireet ja siihen auttavat hoidot vaihtelevat potilailla suuresti.

    – Sairauden pohjavire on kaikilla sama, mutta geneettinen tausta on kunkin suvun kohdalla vähän erilainen, sanoo neurologian erikoislääkäri Mikko Kallela Helsingin yliopistollisesta keskussairaalasta.

    Hänkin näkee tutkimustuloksissa toivoa.

    – Migreeni on nyt jotain, mistä saa otteen ja mitä voi tarkemmin tutkia. Parempia hoitoja keksitään vääjäämättä.

    ”Hän ei ole puhunut pelosta”

    Virve Ruuskasen migreeni on laadultaan vaikea. Hänellä on aurallisia migreenikohtauksia (Suomen Migreeniyhdistys), jotka aiheuttavat muun muassa erilaisia häiriöitä näkökentässä.

    Auraa esiintyy noin 30 prosentilla migreeniä sairastavista. Geenitutkimuksesta saatu tieto kertoo, että periytyvyyden riski on suurempi niillä, jotka kärsivät aurallisista kohtauksista.

    Vielä suurempi riski on hemiplegistä eli rajuja neurologisia oireita aiheuttavaa migreeniä sairastavilla. Tämä sairauden muoto on erittäin harvinainen. Mitä harvinaisempaa migreeniä sairastaa, sitä todennäköisemmin se siirtyy sukupolvelta toiselle.

    Perinnölliset riskitekijät ovat suurempia myös niillä potilailla, jotka sairastuvat migreeniin jo lapsena.

    Vaikka äitiä pelottaa, 9-vuotiasta Åsa Tammista migreenin uhka ei vaivaa.

    – Hän ei ole puhunut pelosta. Kun minulla on kohtauksia, hän auttaa hyvin reippaasti. Yleensä pakastimesta ilmestyy kylmäkääre otsalle, ja saan olla rauhassa, Ruuskanen hymyilee.

    Jos Åsa on läsnä, Virve Ruuskanen esittää usein reippaampaa kuin oikeasti on. Hän haluaa näyttää, että sairauden kanssa voi elää.

    Virve Ruuskanen.Lauri Rautavuori / YleLupaava lääke apteekkeihin tänä vuonna

    Geenitutkimusten pohjalta tehtävä lääkekehitys kestää monia vuosia, ennen kuin siitä on konkreettista apua kärsijöille.

    Kuitenkin jo tänä vuonna apteekkeihin ilmestyy uusi ja lupaava biologinen lääke (Helsingin Sanomat), joka on auttanut osaa koepotilaista pääsemään kohtauksista kokonaan eroon.

    Lääkkeessä on kyse cgrp-vasta-aineista. Cgrp (calcitonin gene related peptide) on valkuaisaine, joka aiheuttaa aivoissa migreeniin liittyvää kipua. Uusi lääke iskee tätä valkuaisainetta vastaan ja suitsii sen aiheuttamaa kipua.

    Neurologian erikoislääkärin Mikko Kallelan mukaan joka viidennellä koepotilaalla lääkevaste oli loistava.

    Vaikka uusi lääke kehitettiin geenitutkimuksesta täysin erillään, ne nivoutuvat yhteen. Avain on verrata uudesta lääkkeestä hyötyvien potilaiden geenitaustaa niihin, joita lääke ei auta.

    – Tutkimalla niitä ihmisiä, joilla lääkevaste on hyvä, saadaan paljon homogeenisempi ryhmä potilaita. Loppuosaan ihmisistä voidaan kohdistaa geneettisiä tutkimuksia, ja taas oppia heidän mekanisminsa, Kallela selittää.

    Suomalaisesta migreenin geenitutkimuksesta ovat aiemmin kirjoittaneet Helsingin Sanomat ja MTV.

    Monet vanhemmat kokevat digipeleihin liittyvän kasvattamisen vaikeaksi: kokosimme viisi vinkkiä parempaan arkeen

    Monet vanhemmat kokevat digipeleihin liittyvän kasvattamisen vaikeaksi: kokosimme viisi vinkkiä parempaan arkeen


    Monilla pienten lasten vanhemmilla on omakohtaista kokemusta digipelaamisesta ja se näkyy. Veikkaus teetti Taloustutkimuksella kyselyn, jossa selvitettiin vanhempien suhtautumista alaikäisten lasten digipelaamiseen. Kolme neljästä suhtautui...

    Monilla pienten lasten vanhemmilla on omakohtaista kokemusta digipelaamisesta ja se näkyy. Veikkaus teetti Taloustutkimuksella kyselyn, jossa selvitettiin vanhempien suhtautumista alaikäisten lasten digipelaamiseen. Kolme neljästä suhtautui vähintään melko myönteisesti.

    – Tässä näkyy sukupolven ja ikäluokan muutos: Nuoremmilla vanhemmilla on jo omasta lapsuudesta tai nykyarjesta kokemusta pelaamisesta, sanoo pelikasvatustutkija Mikko Meriläinen Tampereen yliopistosta.

    Iittalalaisessa Hopeakosken perheessä suhtaudutaan lasten pelaamiseen ilmiönä, joka kuuluu nykyaikaan.

    – Se kuuluu kuvioihin. Vanhempina me katsomme, mikä on mielekästä pelaamista. Kaikenlaisten murhamysteerien ja tappamiskuvioiden katselu on meillä rajoitettua. Niihin ei ole ollenkaan lupia, sanoo Tiina Hopeakoski.

    – Luulen, että olemme vähän ankarampia kuin yleensä. Asiasta puhutaan paljon, ja rajoitamme pelaamista. Teemme niin myös siksi, että yhdessäolo on meille perheenä tärkeää, sanoo Aapo Hopeakoski.

    Mobiililaitteilla pelaaminen on yleistynyt. Aktiivisin pelaajaikäluokka ovat 10–19-vuotiaat. – Käytännössä koko ikäluokka pelaa, eli voidaan puhua sukupolvikokemuksesta ja koko ikäluokan kattavasta ilmiötä, sanoo pelitutkija Mikko Meriläinen.Berislav Jurišić / YleValtaosa rajoittaa lasten pelaamista

    Taloustutkimuksen selvityksen mukaan noin kaksi kolmasosaa rajoittaa lastensa pelaamista jollain tavalla. Noin neljäsosa ei rajoita. Pitäisikö tästä olla huolissaan?

    – Jos lapsi tai nuori ei pelaa paljon, rajoittamiselle ei ole tarvetta. Toisaalta mitä pienempi lapsi, sitä enemmän hän tarvitsee tukea oman itsesäätelyn apuna. Ei makeaa mahan täydeltä. Se on hyvä sääntö, tutkija Meriläinen sanoo.

    Viisi vinkkiä pelikasvattamiseen1. Riisu peleistä mystiikka

    Pelit ovat arkinen osa elämää. Niistä voi ja kannattaa puhua kuin mistä tahansa muustakin arkeen kuuluvasta. Kun pelit ovat vanhemmalle tuttuja, myös kasvattaminen on helpompaa.

    2. Muista monipuolisuus

    Vaikka rajoittaminen kuuluu asiaan, on hyvä pitää huolta siitä, että pelikasvatus ei ole pelkkää rajoittamista vaan myös yhdessä pelaamista, pelivideoiden katselua tai juttelua peleistä.

    3. Huolehdi muustakin elämästä

    Pelaamisen ohella elämään pitää mahtua muutakin. Kyseessä ei kuitenkaan ole joko tai -asetelma: pelaaminen ja muu harrastaminen ja tekeminen mahtuvat rinnakkain.

    4. Rauhoita ilta-aika

    Pelit on hyvä lopettaa tuntia tai kahta ennen nukkumaanmenoa, että keho ja mieli ehtivät rauhoittua.

    5. Anna itsellesi armoa

    Vaikka peleistä ja pelaamisesta usein kohistaan paljon ja hyvin dramaattiseenkin sävyyn, runsaskaan pelaaminen ei ole lapselle erityisen haitallista, jos arki on kohdallaan.

    Vinkit antoi pelikasvatuksen tutkija Mikko Meriläinen Tampereen yliopistosta.

    Ainakaan 11-vuotias Rauha Hopeakoski ei ole kokenut vanhempien asettamia pelisääntöjä ongelmaksi.

    – On hyvä juttu, että rajoitetaan, koska pelaamisen jälkeen tulee usein riitoja, eikä sitä aina jaksa riidellä, hän sanoo.

    Lasten pelaamista säädellään tyypillisesti asettamalla aikarajoja, sopimalla pelipäivistä ja valvomalla pelien ikäsuosituksia. Ikärajat ovat tuttuja muun muassa tv-sarjoista ja elokuvista. Tutkimuksen mukaan ikärajat tuntee vähintään melko hyvin vajaat 70 prosenttia vastaajista.

    Vastaavasti vajaa kolmasosa tuntee järjestelmän melko tai erittäin huonosti.

    – Pelien ikärajoja tunnetaan paremmin kuin aiemmin, että sikäli tämä kuulostaa kohtuullisen myönteiseltä. Erityisesti ilahduttaa, että ikärajat tuntevat parhaiten ne, joilla on pieniä lapsia. Heille ne ovat kaikkein relevantein asia.

    Meriläisen mukaan ikärajoja koskeva tietoaukko olisi helppo paikata ja järjestelmän tunteminen ja käyttäminen helpottaisi arjen pelikasvattamista.

    – Tässä on nähtävissä parantuva trendi. Tietoisuus on viime vuosina lisääntynyt ja mielestäni me olemme menossa tässä hyvin myönteiseen suuntaan.

    Tiina ja Aapo Hopeakosken perheessä vanhemmat tuntevat lasten käyttämät pelit, mutta eivät varsinaisesti pelaa yhdessä lasten kanssa. – Välillä saatamme katsoa jotain hankalampia kohtia yhdessä, että miten niistä pääsee eteenpäin, Tiina Hopeakoski sanoo.Berislav Jurišić / YlePuhu lapsen kanssa pelaamisesta

    Lähes puolet kyselyyn vastanneista vanhemmista koki pelikasvattamisen vaikeaksi. Tutkijan mielestä tulos voi johtua siitä, että pelaaminen on lisääntynyt nopeasti ja se on osalle vanhemmista edelleen vierasta.

    Kasvatusongelmia ei ainakaan auta tutkimuksessa ilmennyt toinen asia: 60 prosenttia vanhemmista keskustelee lastensa kanssa pelaamisesta joko vähän tai ei ollenkaan.

    – Tämä on aivan liian pieni määrä. Monelle lapselle pelaaminen on hirveän rakas, läheinen harrastus ja siksi siitä pitää keskustella samalla tavalla kuin mistä muusta tahansa lapsen ja nuoren elämässä, tutkija Meriläinen sanoo.

    Yksi hyvä keino osallistua lapsen peliharrastukseen olisi yhdessä pelaaminen. Samalla voisi perehtyä aiheeseen omakohtaisesti ja saada tietoa, jota ei sivusta seuraamalla saa.

    – Kaiken yhdessä pelaamisen ei tarvitse olla painavaa kasvatusta. Pelit ovat viihdyttäviä ja pelaaminen voi olla yhtä hauskaa yhteistä tekemistä kuin lautapelit tai ulkona könyäminen, Meriläinen muistuttaa.

    – Pelaamisen hyödyllisin asia on, että sen ei tarvitse olla hyödyllistä. Se on hauskaa ja viihdyttävää, sanoo pelitutkija Mikko Meriläinen Tampereen yliopistosta.Berislav Jurišić / YleMilloin pitää huolestua?

    Digipelaamisesta voi kuitenkin tulla myös ongelmia: se voi koukuttaa liiaksi ja ikäkaudelle sopimaton materiaali voi ahdistaa. Myös pelien maksumekanismit saattavat tulla yllätyksenä, jos lapsi päätyy tekemään ostoksia oikealla rahalla silkasta tietämättömyydestä.

    Milloin vanhempien pitäisi huolestua? Kysytään tutkijalta: Jos pelaaminen alkaa haukata elämästä liian suuren osan ja jos unirytmi tai koulunkäynti kärsii, kannattaa tiedustella lapselta, mistä nyt on kyse.

    – Nämä ovat hankalia tilanteita. Pitää muistaa, että pelaaminen on lapselle arkista ja nivoutuu kaikkeen muuhun. Jos koulussa menee huonosti, voi olla että lapsi tai nuori purkaa pahaa oloa pelaamalla. Vanhemmille syy–seuraussuhde voi kuitenkin näyttäytyä päinvastaisena: Ajatellaan, että huono olo johtuukin pelaamisesta.

    Meriläinen muistuttaa, että huolitilanteessakaan ei pidä syytellä tai panikoida.

    – Sellaisessa tilanteessa lapsi ja nuori tarvitsee enemmän tukea kuin vanhemman liiskaamista.

    Parhaiten pärjää, kun pysyttelee hyvin perillä lapsen peliharrastuksesta. Se auttaa pitämään silmällä, lisääkö pelaaminen hyvinvointia ja rikastuttaako se elämää vai päinvastoin.

    Juho Aaltonen, 12, ja Timo Aaltonen käyvät pelaamassa analogisia ja digitaalisia elementtejä sisältävää flipperiä Linnanmäen huvipuistossa.Berislav Jurišić / YlePelien ei tarvitse olla hyödyllisiä

    Miksi digipelejä pitäisi ylipäänsä harrastaa? Tutkijan mielestä ne parantavat kielitaitoa, reaktionopeutta, motoriikkaa ja kolmiulotteisten tilojen hahmottamista. Tärkeämpää on kuitenkin tämä:

    – Pelien suurin hyöty on siinä, että niiden ei tarvitse olla hyödyllisiä. Niitä harrastetaan, koska ne ovat hauskoja, viihdyttäviä, rentouttavia ja kivaa tekemistä kavereiden kanssa.

    Meriläinen kehottaakin ihmisiä pelaamaan ikään katsomatta, yhdessä ja yksikseen.

    – Pelaaminen ja leikkiminen pitävät meidät nuorina ja hyväntuulisina. Ne lisäävät hyvinvointia ja vähentävät stressiä. Kesälomalla on loistava tilaisuus tarttua toimeen.

    Veikkauksen Taloustutkimuksella teettämään kyselyyn osallistui 522 henkilöä, joiden taloudessa oli alaikäisiä lapsia.

    Video: rapsuttelijasiilin pihaseikkailut – viisi vinkkiä siilien houkutteluun omalle pihalle

    Video: rapsuttelijasiilin pihaseikkailut – viisi vinkkiä siilien houkutteluun omalle pihalle


    Siili kiikarissa -sivujen ylläpitäjä Tiina Kinnunen tuntee siilit. Hän arvelee, että siilien määrä on vähentynyt Suomessa, mutta paikkakunnittain voi olla myös luontaista kannanvaihtelua. Siili tarvitsee ihmisen muokkaamaa elinympäristöä....

    Siili kiikarissa -sivujen ylläpitäjä Tiina Kinnunen tuntee siilit. Hän arvelee, että siilien määrä on vähentynyt Suomessa, mutta paikkakunnittain voi olla myös luontaista kannanvaihtelua.

    Siili tarvitsee ihmisen muokkaamaa elinympäristöä. Siili onkin lähiöeläin, sanoo Kinnunen.

    – Siilin täytyy antaa mennä menojaan ja elää omaa elämäänsä, mutta kiva niitä on seurata, vähän kuin lintujakin talviruokinnalla.

    Vinkkejä siilien ystävälle 1. Tarjoa evästä

    Tarjoa piikkitakille esimerkiksi kissan märkäruokaa tai liotettuja kissanraksuja ja vettä laakeasta astiasta. Ruokaa ei kuitenkaan pidä jättää valvomatta ulos ja ruokkia koko kulmakuntaa. Astiat on pidettävänä puhtaina.

    Siili on tavallisesti iltasyöppö, niinpä ruoan voi jättää tarjolle illalla ja korjata pois ennen nukkumaanmenoa. Älä tarjoa maitoa, siitä laktoosi-intolerantti siili saa ripulin.

    2. Pidä puutarhassa hoitamattomia alueita

    Siili pitää ajamattomasta nurmesta, joka houkuttelee hyönteisiä. Risukasatkin ovat siilin mieleen. Siili syö mielellään paikassa, jossa se tuntee pääsevänsä vaaran uhatessa piiloon.

    3. Rakenna siilinpesä

    Pesäpaikkaa talveksi tai synnytystä varten etsivä siili saattaa arvostaa vaivannäköäsi. Neuvoja kopinrakentamiseen löydät esimerkiksi täältä ja täältä (Vantaan Sanomat).

    – Horrospaikkojen vähäisyys on vaikuttanut siilikantaan. Rakennusten alle ei pääse tekemään pesää kuten ennen vanhaan aittojen ja liiterien alle. Pesiä voi tehdä pihapiiriin, mutta useimmiten siilit hyväksyvät ne vasta viimeisenä vaihtoehtona, sanoo Kinnunen.

    4. Vältä rastasverkkoja ja syviä kuoppia

    Siili voi takertua marjapensaita peittäviin, maahan asti ulottuviin verkkoihin. Syvät ja sileäreunaiset kuopat voivat niin ikään olla siilille kohtalokkaita.

    Siili juomassa laktoositonta maitoa Hämeenlinnan Rengossa.Kati Turtola / Yle5. Älä siirrä siiliä

    Vaikka kuinka mieli tekisi, niin älä siirrä siiliä pihallesi muualta. Emolla saattaa olla poikue hoivattavana. Siili on rauhoitettu eläin eikä sitä saa siirtää paikasta toiseen. Poikkeuksena on luonnollisesti tilanne, jossa siilin henki on uhattuna.

    Laki velvoittaa auttamaan hädässä olevaa eläintä, jos se ei kykene elämään normaalia elämäänsä, liikkumaan tai hakemaan ravintoa.

    – Esimerkiksi jos siili pyörii ympyrää eikä jatka matkaansa, asiaan pitää puuttua. Siili ei tee sitä huvikseen, vaan se on sairauden tai vamman oire, kertoo Tiina Kinnunen.

    Trump liioittelee ja Putin tiivistää napakasti – presidenttien kohtaaminen on retoriikan ammattilaiselle kiinnostava hetki

    Trump liioittelee ja Putin tiivistää napakasti – presidenttien kohtaaminen on retoriikan ammattilaiselle kiinnostava hetki


    Miten kätellään, kuinka katsotaan silmiin, annetaanko toiselle puheenvuoroja? Missä järjestyksessä tullaan esiin ja kuinka lähekkäin istutaan? Tämä on retoriikkaa syvimmillään. Puhetaidon kouluttaja Antti Mustakallio osaa katsoa ja kuunnella...

    Miten kätellään, kuinka katsotaan silmiin, annetaanko toiselle puheenvuoroja? Missä järjestyksessä tullaan esiin ja kuinka lähekkäin istutaan? Tämä on retoriikkaa syvimmillään.

    Puhetaidon kouluttaja Antti Mustakallio osaa katsoa ja kuunnella ihmisten välistä kommunikaatiota tarkasti. Hän on seurannut paljon erilaisia puheita, virallisia kommentteja ja julkisia ulostuloja. Puhuvien päiden lisäksi katsojalle on tarjolla paljon muutakin.

    Kun Donald Trump valittiin presidentiksi, muuttuivat valtionjohtajien tapaamisille tutut koodit.

    – Trump voi vetää toista kädestä, kätellä huomattavan pitkään, vääntää tai vaikka puristaa kättä. Se on ollut sellaista, mitä ei ole johtajien tapaamisissa totuttu näkemään, sanoo Antti Mustakallio.

    Kun Donald Trump ja Vladimir Putin tapaavat, miljoonat silmäparit seuraavat. Huippujohtajien tapaamiset ovat tarkasti käsikirjoitettuja tapahtumia. Donald Trump voi tehdä asioita päähänpistosta ja impulsiivisesti.

    – Kättelyjä ja selälle taputtamista on analysoitu paljon, mutta suuria johtopäätöksiä niistä ei voi vetää. Vaikka omintakeisia kättelyjä on nähty, ne ovat lyhyitä tapahtumia. Suurin osa kättelyistä on ihan normaaleja, sanoo Mustakallio.

    Kättely ei silti ole merkityksetön asia. Kättelyssä voidaan näyttää valtaa tai tehdä toisen olo epävarmaksi.

    Liioittelija vs. tiivistäjä

    "Let's make America great again" on loistava retorinen oivallus. Yksi lause sisältää tarinan, johon on helppo liittyä. Donald Trumpin retorinen ilmaisu on liioittelevaa ja värikästä.

    – Trumpin tavaramerkki on puhekielinen ilmaisu. Hän käyttää suhteellisen yksinkertaista englantia ja voimakkaita adjektiiveja. Retorisesti puheessa on usein voimakasta liioittelua. Kaikki on joko uskomatonta tai täysin surkeaa. Hänen kantansa tulee kieltämättä ilmi, mutta ilmaisu ei ole kovin tarkkaa, analysoi Antti Mustakallio.

    Jorge Silva / AOP

    Venäjän presidentti Vladimir Putin on kotimaassaan suhteellisen arvostettu puhuja. Hän käyttää korrektia kieltä ja pystyy vastaamaan nopeasti.

    – Putin kykenee tiivistämään asiat nopeasti ja hän käyttää kieltä nokkelasti. Vaikka kielenkäyttö on korrektia, puheissa on yllättäen joskus varsin karkeita slangi-ilmaisuja, jopa alatyylisiä. Aluksi ne herättivät huomiota, mutta nyt niihin on totuttu ja niistä jopa pidetään, kertoo Mustakallio.

    Neuvottelija vs. kuulustelija

    Retoriset vahvuudet ovat erilaisia. Trumpin ja Putinin kohtaamista seurataan suurella mielenkiinnolla. Donald Trump pitää itseään hyvänä neuvottelijana, mutta saavutukset eivät toistaiseksi ole nousseet puheiden tasolle, pohtii Mustakallio.

    – Vladimir Putin on puolestaan koulutettu neuvottelija ja kuulustelija. Hänet tunnetaan hyvänä neuvottelijana ja tiedetään, että hän valmistautuu tapaamisiin erittäin hyvin, kertoo Antti Mustakallio.

    Jos neuvotteluissa jää altavastaajaksi ja joutuu tekemään myönnytyksiä, kuinka se ilmaistaan niin, ettei menetä kasvojaan?

    – Aina voi sanoa kuitenkin jotain. Asioita voi painottaa eri tavalla ja pistää ne oikeaan kontekstiin. Se, mitä ja missä järjestyksessä kerrotaan, suunnitellaan tarkasti, sanoo Mustakallio.

    Retoriikan rumat temput

    Retoriikalla on valtaa, ja temput voivat olla rumia. Toisen haukkuminen, pilkkaaminen tai valehtelu ovat retoriikan rumia temppuja.

    – Jos ihmistä pilkkaa tai haukkuu, hakee valta-asemaa erittäin kyseenalaisin keinoin.

    Donald Trump on venyttänyt totuutta, mutta peruskannattajat eivät ole hätkähtäneet. Kannattajat kokevat, että presidentin arvostelu on epäreilua, eikä yksittäisiin sanoihin kannata takertua.

    – On erittäin mielenkiintoinen ilmiö, etteivät selkeät valheet upota poliitikkoa. Ei ole vielä löytynyt selkeää syytä, miten se on mahdollista, toteaa Mustakallio.

    Puheella on valtaa. Hämeenlinnalainen Antti Mustakallio on toinen Retoriikan kesäkoulun perustajista.Yle / Tiina Kokko

    Vastakkainasettelu on myös retorinen tehokeino. Puheessa sen tarkoitus on herättää kiinnostusta ja pitää kuulijat hereillä. Vastakkainasettelu profiloi puhujaa ja asettaa hänet tietyn asian puolelle. Vastakkainasettelun tavoitteena voi olla myös asioiden yksinkertaistaminen.

    Helsingissä kohtaavat siis impulsiivinen ja laskelmoiva presidentti. Millainen on hyvä kättely?

    – Lyhyt kättely on huono juttu, keskipitkä ja lämmin kättely olisi hyvä. Jos kättely olisi hyvin pitkä, se olisi jo erikoista, nauraa puhetaidon kouluttaja Antti Mustakallio.

    Antti Mustakallio on Yle Radio Suomen Sunnuntaivieras-ohjelman kesävieraana sunnuntaina 15.7.2018 kello 16.15.

    Suomalaisilla perhosharrastajilla riittää opeteltavaa: ilmastonmuutoksen seurauksena lajisto on runsastunut parissa vuosikymmenessä

    Suomalaisilla perhosharrastajilla riittää opeteltavaa: ilmastonmuutoksen seurauksena lajisto on runsastunut parissa vuosikymmenessä


    Pikkuhäiveperhonen, kuusamaperhonen, kevätkaapuyökkönen, kvartsiyökkönen, kilpimittari ja kanukkamittari ovat vain osa Suomeen 2000-luvulla levittäytyneistä uusista perhoslajeista. 2000-luvulla Suomen perhoslajisto on saanut paljon uusia...

    Pikkuhäiveperhonen, kuusamaperhonen, kevätkaapuyökkönen, kvartsiyökkönen, kilpimittari ja kanukkamittari ovat vain osa Suomeen 2000-luvulla levittäytyneistä uusista perhoslajeista.

    2000-luvulla Suomen perhoslajisto on saanut paljon uusia tulokkaita ja monet aiemmin hyvin harvinaiset lajit, kuten häiveperhonen, karttaperhonen ja keltaritariyökkönen ovat runsastuneet jopa räjähdysmäisesti.

    Häiveperhonen, keltaritariyökkönen ja isokeltasiipi (kuvassa naaras) ovat ilmaston lämpenemisen myötä saaneet vahvan jalansijan Suomessa.Timo Leponiemi / Yle

    Muutoksen taustalla on lämmennyt ilmasto. Suomen kesälämpötilat vastaavat aiempia lukemia Baltiassa ja Puolan pohjoisosissa, ja lämpimimpinä vuosina jopa Ukrainan pohjoisosien lämpötiloja. Monien eteläisten perhoslajien levinneisyyden pohjoisraja onkin siirtynyt pohjoiseen useita satoja kilometrejä. Eikä perhosten levittäytyminen ole jäänyt pelkästään eteläiseen Suomeen, vaan niiden matka on jatkunut paljon pidemmälle.

    Muutos näkyy myös oman pihan lajistossa

    Turenkilainen Jonna Viisainen on harrastanut perhosia 2010-luvun alusta. Hän on havainnut, että jo tässä ajassa perhoslajistossa on tapahtunut merkittäviä muutoksia. Moni uusi eteläinen laji on ulottanut esiintymisensä turenkilaiseen pihaan saakka.

    – Pyydyksiin on tullut sellaisia lajeja, joita ei vielä 10–15 vuotta sitten juurikaan havaittu. Saman ovat havainneet myös muut perhosharrastajat. Hyönteiset ovat eturintamassa kertomassa näistä muutoksista ja omalla pihallakin on voinut nähdä, miten lajisto on muuttunut vuosi vuodelta. Senkin näkee, miten erilaiset kesät vaikuttavat seuraavan kesän hyönteiskantoihin.

    Jonna Viisainen kartoittaa yöperhosia valorysän avulla omassa kotipihassaan.Timo Leponiemi / Yle

    Perhosharrastuksessaan Jonna Viisainen sanoo olevansa enemmän fiilistelijä kuin täydellisyyden tavoittelija. Mukavaa on sekin, ettei tässä harrastuksessa kukaan tule valmiiksi. Eivät edes ne, jotka ovat harrastaneet hyönteisiä kymmeniä vuosia.

    – Maailma muuttuu, ilmasto lämpenee, myös pitkään harrastaneille tulee koko ajan uutta. Mielenkiinto ei pääse loppumaan tämän homman kanssa.

    Naiset löytäneet perhosharrastuksen

    Mielikuva perhosharrastuksesta ikääntyneiden ukkojen harrastuksena rapistuu. Valokuvauksen helppouden ja perhosaiheisten Facebook-sivujen ansiosta myös naiset ovat löytäneet perhosharrastuksen pariin.

    Jonna Viisaisen lintuharrastajaystävät saivat hänet kiinnostumaan myös perhosista tämän vuosikymmenen alussa.

    – He pitivät kesäaikaan perhosrysiä ja me kävimme linturetkien yhteydessä niita katsomassa. Siinä minäkin ihastuin perhosiin. Kavereilta sain niiden vanhoja perhosrysiä ja haaveja, siitä oli helppo jatkaa myös omin päin.

    Ötökät eivät Jonnaa pelota, sillä niitä hän on katsellut pienestä pitäen.

    – Taisin olla viiden-kuuden vanha, kun pyysin isää rakentamaan perhoshaavin. Tiesin, että perhosista tehdään kokoelmia ja halusin kokeilla sitä.

    Valokuvaamisesta syvällisempään lajituntemukseen

    Jonna Viisainen arvelee, että naiset harrastavat perhosia enemmän valokuvaamalla kuin keräämällä. Sitä kautta kiinnostutaan myös lajien määrityksistä, toukista ja muista lajeista. Jonnan omassa kotipihassa pyydyksiä riittää.

    Jonna Viisainen on havainnut perhosmaailman muutoksen oman pihan lajistossa.Timo Leponiemi / Yle

    – Se sopii siinä mielessä minulle, että päivät olen töissä. Päiväperhoset lentelevät silloin täällä pihalla nauttimassa puutarhan kasveista. Yöperhoset menevät näihin rysiin omia aikojaan yöllä ja minä tutkin itselleni sopivaan aikaan, mitä sinne on mennyt. Ne ovat omalla tavallaan kiehtova ryhmä, joita ei oikein muuten näe.

    Nyt valorysästä löytyy muun muassa poppelikiitäjä, sinisilmäkiitäjä ja useampikin väritykseltään kokonaan vihreä isomittari.

    Facebook tunnistusapuna

    Perhosten ja muiden hyönteisten harrastaminen on helpottunut viime vuosina paljon some-maailman ansiosta, sanoo Jonna Viisainen.

    – Facebookista löytyy useita hyönteisharrastajien ryhmiä. Sieltä saa apua määritykseen ja siihen, miten harrastuksessa kannattaa edetä. Se on tosi iso apu. Yleensä ei mene montaa minuuttia, kun joku antaa jo vastauksia. Nykyisissä kännyköissä on todella hyvät kamerat, joilla voi kuvata eteen tulevia ötököitä.

    Jonna VIisainen sanoo aina viihtyneensä luonnossa. Luontoon liittyvät asiat täydentävät toisiaan.

    – Silloin, kun lintumaailmassa on hiljaista, voi harrastaa perhosia ja sateisena päivänä voi vaikka keräillä kiviä. Erityisen tärkeää on samanhenkiset ystävät. Osa on sellaisia, joita en ole koskaan tavannut, mutta joiden kanssa olen tekemisissä lähes päivittäin esimerkiksi Facebook-ryhmien kautta.

    Jonna Viisaisen käsivarresta löytyy tatuoituna matarakiitäjä.Timo Leponiemi / Yle

    Jonna Viisainen toteaa, ettei perhosharrastus todellakaan ole yksinpuurtamista. Harrastajien kesken soitellaan ja käydään yhteisillä perhosretkillä. Harrastus on hyvin sosiaalista.

    Ötökkäkammosta perhosharrastajaksi

    Riihimäkeläinen Laura Rostedt myöntää olleensa ötökkäkammoinen ennen kuin kiinnostui perhosista pari vuotta sitten. Valokuvaamisesta harrastus on laajentunut perhostoukkien kasvatukseen. Nyt kasvatuksessa on muun muassa syreenikiitäjän, hukkasiilikkään ja täplätupsukkaan toukkia. Neitoperhosen toukat ovat jo menneet koteloon ja odottavat kuoriutumistaan.

    Syreenikiitäjän toukat ahmivat norjanangervoa.Timo Leponiemi / Yle

    – Syreenikiitäjän toukat ovat nyt kuukauden ikäisiä. Ne kasvavat kovaa vauhtia ja norjanangervoa saa laittaa kasvatusastiaan jopa kaksi kertaa päivässä. Kasvatusastian pohjalla on hiekkaa, johon toukat täysikasvuisina kaivautuvat koteloitumaan.

    Kotelot Laura Rostedt laittaa talveksi jääkaappiin. Perhosten on määrä kuoriutua kevätkesällä, jonka jälkeen ne vapautetaan.

    – Tavoitteenani on kasvattaa mahdollisimman monia lajeja. Muutos toukasta perhoseksi on niin uskomaton. Jos on joku laji kasvatuksessa, siitä hamstraa kaiken tiedon.

    Toukkien kasvatus vaatii kärsivällisyyttä Laura Rostedtilla on kasvatuksessa syreenikiitäjän lisäksi muun muassa hukkasiilikkäitä ja täplätupsukkaita.Timo Leponiemi / Yle

    Perhosten kasvatus vaatii kärsivällisyyttä, huomauttaa Laura Rostedt. Niitä ei sovi jättää ruokkimatta. Kasvatukset piti pakata mukaan myös mökkimatkalle. Myös Laura kiittelee Facebook-yhteisön tarjoamaa apua lajien tunnistuksessa. Facebookissa tutustuu myös muihin samanhenkisiin ihmisiin.

    – Olen huomannut, että myös monet muut naiset ovat hurahtaneet toukkien kasvatukseen.

    Yli kolmekymppiset löytäneet perhosharrastuksen

    Suomen Perhostutkijain Seuran toiminnanjohtaja Jari Kaitila vahvistaa naisten osuuden kasvun perhosharrastajina. Seuran jäsenistöstä naisia on noin 15 prosenttia, mutta uusista jäsenistä jo kolmasosa. Facebookin puolella jopa enemmistö on naisia, toteaa Kaitila.

    Kaitila harmittelee sitä, ettei nuoriso ole kiinnostunut perhosista.

    – Sen sijaan yli kolmekymppiset ovat. Maailma on muuttunut myös niin, ettei tämä ole enää niin miesvaltainen ala. Euroopassa tutkijoista naisia on jopa enemmistö. Myös meillä Suomessa on useita pitkälle edenneitä naispuolisia tutkijoita. Hardcore-harrastajista kuitenkin suurin osa on edelleen miehiä.

    Suojelu ja lajitietämys vaatii pyydyksiä

    Jari Kaitila katsoo, että suuri osa lajeista voidaan tunnistaa valokuvista. Tutkimus ja lajien suojelu vaativat kuitenkin myös pyydyksistä saatavaa tietoa. Ilman pyydyksiä pitkäkestoista lajistoseurantaa ei pysty tekemään. Seurantojen avulla voidaan päätellä, mitä luonnossa tapahtuu.

    Perhosten suojelu vaatii tietoa niiden esiintymisestä. Rauhoitetun kalliosinisiiven esiintymät ovat lisääntyneet Suomessa.Timo Leponiemi / Yle

    Jo nyt tiedetään se, että 2000-luvulla Suomeen on kotiutunut jopa kymmeniä lajeja, joita ei vielä 20 vuotta sitten täällä ollut. Vaikeampaa on havaita se, aiheuttaako ilmaston lämpeneminen joidenkin lajien häviämisen, vai selviävätkö ne muuttuneissa oloissa. Tämä saadaan selville pitkistä aikasarjoista, joihin tieto saadaan pyydysaineistoista.

    Suomi sai Amerikan lahjaksi 7 valkohäntäpeuraa, ne vapautettiin luontoon ja nyt niitä 100 000 – valkohäntäpeurojen historia on kiehtova tarina isänmaanrakkaudesta

    Suomi sai Amerikan lahjaksi 7 valkohäntäpeuraa, ne vapautettiin luontoon ja nyt niitä 100 000 – valkohäntäpeurojen historia on kiehtova tarina isänmaanrakkaudesta


    Valkohäntäpeurojen suuri määrä on oikeastaan pieni ihme. Koko kanta polveutuu alle kymmenestä Suomeen tuodusta yksilöstä. On jopa mahdollista, että kaikki yksilöt ovat yhden ja saman uroksen jälkeläisiä. Miten näin sisäsiittoinen...

    Valkohäntäpeurojen suuri määrä on oikeastaan pieni ihme. Koko kanta polveutuu alle kymmenestä Suomeen tuodusta yksilöstä. On jopa mahdollista, että kaikki yksilöt ovat yhden ja saman uroksen jälkeläisiä. Miten näin sisäsiittoinen populaatio on voinut menestyä ja levittäytyä käytännössä koko eteläiseen Suomeen?

    Lähdemme etsimään vastausta Pirkanmaalta, Vesilahdelta. Suuntaamme Laukon kartanoon, jonne ensimmäiset valkohäntäpeurat tuotiin vuonna 1934. Kartanon haassa on harvinainen, eläimelle omistettu muistomerkki. Kartanon isäntä käyttää valkohäntäpeurasta sen paikallista nimeä, laukonpeuraa.

    – Laukonpeura tunnetaan yllättävän hyvin, mutta historian yksityiskohdat huonosti. Moni on tietävinään, Jouni Minkkinen sanoo.

    Laukon kartanon haassa Vesilahdella on valkohäntäpeuralle omistettu muistomerkki.Heli Mansikka / Yle

    Tänä keväänä tuli kuluneeksi tasan 80 vuotta siitä, kun ensimmäiset valkohäntäpeurat vapautettiin Suomen luontoon. Muutamassa vuosikymmenessä siitä on tullut maamme toiseksi tärkein riistaeläin. On siis enemmän kuin paikallaan kerrata, miten ja miksi valkohäntäpeurat – tai valkohäntäkauriit, kuten niitä nykyään myös kutsutaan – Suomeen tulivat.

    Amerikansuomalaisten lahja vanhalle kotimaalle

    Ajatus valkohäntäpeurojen tuomisesta Suomeen virisi Amerikkaan, pohjoiseen Minnesotan osavaltioon muuttaneiden suomalaisten keskuudessa. Tarina kertoo, että idean olisi saanut Yhdysvalloissa konsulina ollut Eino A. Aaltio nauttimansa maukkaan peurapäivällisen jälkeen.

    Valkohäntäpeurojen siirto saattaa nykyihmisestä kuulostaa järjettömältä puuhalta, johon sisältyy isoja riskejä. 1930-luvulla asiaa katsottiin toisesta näkökulmasta. Elämä oli niukkaa ja muut isot riistaeläimet olivat lähes hävinneet Suomesta. Kauriit ja metsäpeurat olivat käytännössä hävinneet kokonaan. Hirvikantakin oli tuhoutumisen partaalla.

    Suomeen lahjoitettiin valkohäntäpeuroja vuosina 1934 ja 1948. Tässä peuralähetys on lähdössä Minneapoliksesta 15.11.1948. Kuvaajalle poseeraavat kuvernööri Luther Youngdahl, maa- ja metsätalousministeriön johtaja Frank Blair ja lentoemäntä Lorraine Ellefson.Walter H. Wettschreck / Suomen metsästysmuseoValkohäntäpeura eli valkohäntäkaurisValkohäntäpeura on keskikokoinen, luontaisesti Pohjois- ja Keski-Amerikassa elävä hirvieläin.Laji istutettiin Suomeen 1930-luvulla, kun Amerikkaan muuttaneet siirtolaiset halusivat lahjoittaa vanhalle kotimaalleen kauniin riistaeläimen.Ensimmäiset 5 yksilöä saatiin Suomeen vuonna 1934.Suomen luonnonvarakeskus arvioi, että kannan vahvuus on noin 100 000 eläintä.Koko kanta polveutuu Laukkoon tuoduista yksilöistä.Valkohäntäpeura on Suomen toiseksi tärkein riistaeläin. Tärkein on hirvi.

    Amerikansuomalaiset halusivat lahjoittaa vanhalle kotimaalleen uuden, kauniin riistaeläimen. Asiaa pohtimaan perustettiin vuonna 1931 peurakomitea.

    Päätös valkohäntäpeurojen siirrosta tehtiin sen jälkeen, kun Suomen Yleinen Metsästäjäliitto, eli nykyään Suomen Metsästäjäliitto, oli ilmoittanut suostuvansa ottamaan lahjan vastaan. Tampereella vaikuttanut kauppaneuvos Rafael Haarla puolestaan tarjoutui ottamaan eläimet kartanoonsa Vesilahdelle.

    Kului kuitenkin pari vuotta ennen kuin siirto pystyttiin tekemään. Amerikansuomalaisten piti muun muassa järjestää keräys, jotta saatiin rahaa eläinten kuljettamiseen.

    Suomeen lähetettävät kahdeksan peuranvasaa pyydystettiin alkukesästä 1934 läheltä Virginian kaupunkia. Kun eläimiä lähdettiin siirtämään, niitä oli jäljellä enää seitsemän, sillä yksi oli kuollut tapaturmaisesti ennen lähtöä. Elokuussa kolme urosta ja neljä naarasta laitettiin kuljetushäkkeihin ja lastattiin rahtilaiva S/S Scanmailiin.

    Laivamatka yli Atlantin sujui hyvin, mutta Itämerellä alus joutui myrskyyn ja sen aikana kaksi uroksista kuoli. Kun Scanmail saapui Helsinkiin, Hietalahden satamaan syyskuun alkupuolella, ainoa jäljelle jäänyt uros oli niin heikossa kunnossa, että se täytyi kantaa laivasta. Eläin kuitenkin piristyi, kun se pääsi sataman nurmikolle syömään tuoretta ruohoa. Matka kohti Vesilahtea pääsi jatkumaan.

    Ensimmäisille peuroille annettiin nimet

    Kauppaneuvos Haarla oli rakennuttanut Laukkoon eläimiä varten aitauksen tarkkojen ohjeiden mukaan. 3,5 hehtaarin suuruiseen aitaukseen kuului aurinkoista rinnemetsää, järven rantaa, suota ja niittyä. Se oli ympäröity kolme metriä korkealla aidalla. Peurat viihtyivät ja voimistuivat.

    Ensimmäisiä vasoja hoidettiin melkein kuin lemmikkieläimiä. Ne olivat täysin kesyjä. Urosvasa sai nimen Uros, naaraat nimettiin Tildaksi, Jennyksi, Fanniksi ja Sokiksi. Soki sai nimensä siitä, että se oli sokea.

    Kauppaneuvos Haarla lähetti pian peurojen saapumisen jälkeen Amerikkaan varsin runollisen kiitoskirjeen:

    “Kiitokset teille siitä suurenmoisesta tavasta, jolla olette osoittaneet isänmaan rakkauttanne ja kaipauksen tunteita entistä syntymämaatanne kohtaan. [...] Täällä tullaan huolehtimaan siitä, että kaunis tekonne tulee siirtymään Suomen historian lehdillä vuosisadasta toiseen ja että koko Suomen kansalle tekemänne lahja hoidetaan niin hyvin kuin se inhimillisillä voimilla voidaan hoitaa.”

    Peurojen ensimmäisiä vuosia seurattiin tarkasti ja tiedot myös kirjattiin ylös. Vuoden 1937 keväällä Laukon tarhassa syntyi kaksi vasaa, Tildalle ja Jennylle. Fanni ja Soki eivät poikineet, ja Sokin kohtalo oli muutenkin surkea: se jouduttiin lopettamaan saman vuoden syksyllä, kun jokin peto – joidenkin lähteiden mukaan kotka – oli raadellut sen pahoin.

    Maaliskuussa 1938 peurat karkasivat, kun aitaus luhistui kaatuneen puun painosta. Naaraat saatiin houkuteltua takaisin, mutta uros ei enää suostunut palaamaan. Maatalousministeriö antoikin erikoisluvan, jolla loputkin laumasta laskettiin luontoon.

    Sisäsiittoisuus herätti huolta

    Vaikka peurakanta oli lähtenyt lisääntymään luontaisesti, Suomeen tuotiin vielä vuonna 1948 uusi peuralähetys. Hankkeen alullepanijana oli Metsästäjäliiton puheenjohtaja Heikki Reenpää, joka oli huolestunut siitä, että koko kanta oli "lähtöisin yhdestä pukista" ja lauma oli siis "kehittynyt mitä suurimmassa määrin sisäisellä siitoksella", kuten Reenpää asian peurapäivällisillä pitämässään puheessa ilmaisi.

    Seuraavat peurat tuotiin Suomeen lentäen, koska merimatka oli osoittautunut eläimille rasittavaksi. Kolme urosta ja kolme naarasta lennätettiin Suomeen kahdessa erässä marras-joulukuussa 1948. Peuralähetyksen vaiheita uutisoitiin tarkasti Atlantin molemmilla puolilla.

    Viimeisestä peurojen siirrosta on säilynyt runsaasti dokumentteja. Suomen metsästysmuseossa Riihimäellä on valokuva-aineiston lisäksi esimerkiksi Atlantin yli lähetettyjä sähkeitä.Suomen metsästysmuseo

    Peurat toipuivat aluksi hyvin matkasta ja vahvistuivat tarhassa, mutta keväällä 1949 kaksi urosvasaa alkoi sairastella ja kuoli. Jäljelle jääneet kolme naarasta ja yksi uros laskettiin vapaaksi.

    Toimittajalta

    Vaikka valkohäntäpeurojen taipaleesta on kirjoitettu paljon, tiedot heittelevät hieman eri lähteissä. Ensimmäisessä siirrossa tulleiden yksilöiden kohtalosta kerrotaan yleensä yhteneväisesti, mutta tieto esimerkiksi kahden ensimmäisenä Laukossa syntyneen vasan sukupuolesta vaihtelee. Vuonna 1948 tuodun lauman kohtalosta ei ole paljoa tietoa. Tarina niiden menehtymisestä heti vapautuksen jälkeen löytyy mm. Metsästäjä-lehden asiantuntija-artikkelista. Kerrotaan myös, että vuonna 1937 Korkeasaareen tuotiin kannan monimuotoisuuden lisäämiseksi neljä peuranvasaa, mutta nämä kuolivat jo ennen kuin pääsivät kosketuksiin Laukon peurojen kanssa.

    Lentäen tuotujen peurojen myöhemmistä vaiheista ei ole tarkkaa tietoa, mutta joidenkin lähteiden mukaan nämä yksilöt olisivat menehtyneet jo vapautusta seuraavana talvena. Jos tämä pitää paikkansa, Suomen koko valkohäntäpeurojen kanta polveutuu ensimmäisenä vapautetusta laumasta, eli on lähtöisin yhdestä uroksesta.

    Tutkijat selvittivät valkohäntäpeurojen geneettistä perimää vuonna 2012. Tutkimuksessa mukana ollut Turun yliopiston apulaisprofessori Jon Brommer sanoo, että kaikki Suomen valkohäntäpeurat voivat hyvin olla Uroksen jälkeläisiä.

    – Se on täysin mahdollista. Toisaalta ei voida sulkea pois sitä, että mukana olisi geenejä myös toisessa siirrossa tulleista yksilöistä.

    Joka tapauksessa geenitutkimuksessa selvisi, että nyt Suomessa elävän valkohäntäpeurakannan monimuotoisuus on hyvä. Tutkijoiden mukaan se, että kanta on kasvanut hyvin nopeasti, suojaa populaatiota sisäsiittoisuudelta.

    Laukon kartanon nykyiset asukkaat elävät keskellä peurakeskittymää. Isäntä Jouni Minkkinen suunnittelee syksyksi peurajahtia kannan kasvun hillitsemiseksi.Heli Mansikka / YlePeura poimii hedelmät suoraan puusta

    Laukon kartanon nykyisiä omistajia ei valkohäntäpeuroista tarvitse muistuttaa, kohtaamiset niiden kanssa ovat päivittäisiä.

    – Ne voivat tulla minkä nurkan takaa tahansa. Kotiovesta kun astut ulos, niin siinä saattaa olla kolme peuraa odottamassa sinua, sanoo isäntä Jouni Minkkinen.

    – Joka syksy niistä oppii jonkun tuntemaan. Niillä on samat reitit ja pukit erottaa sarvista. Nimeämään niitä ei sentään ole enää ruvettu.

    Aikanaan kuskasin peuroille omenoita pellolle, mutta ei tarvitse enää kuskata, kun ne syövät nykyään suoraan puista. Jouni Minkkinen

    Minkkinen asuu Laukon kartanoa vaimonsa Liisa Lagerstamin ja tyttärensä kanssa. Kysymys kartanon mailla liikkuvien valkohäntien määrästä hymyilyttää miestä.

    – Niitä on satoja. Riittääkö tarkkuudeksi? Aikanaan kuskasin peuroille omenoita pellolle, mutta ei tarvitse enää kuskata, kun ne syövät nykyään suoraan puista.

    Kartano elää tätä nykyä pääasiassa kulttuurimatkailusta saatavilla tuloilla. Monia kävijöitä peurat viehättävät ja vieraat myös näkevät niitä joka kerralla lähes takuuvarmasti.

    Viimeisen 10 vuoden aikana valkohäntäpeurojen kanta Suomessa on kasvanut räjähdysmäisesti, tuplaantunut.

    YleYle

    Kanta on nyt levinnyt käytännössä koko eteläiseen Suomeen. Kannan tiheyttä kuvaavassa kartassa kirkkaimmin hehkuu neljän riistanhoitoalueen, eli Satakunnan ja Varsinais-Suomen sekä Pohjois- ja Etelä-Hämeen riistanhoitopiirien leikkauskohta, jossa myös Vesilahti sijaitsee.

    Levinneisyyden äärilaita kulkee Pohjois-Pohjanmaan, Keski-Suomen ja Etelä-Karjalan kautta kulkevalla linjalla. Kannan levittäminen on ollut mittavan työn takana. Sen tietää valkohäntäpeuralle museon pystyttänyt riistantutkija Risto Komu.

    Siirtoistutukset olivat rankkaa touhua

    Yli sata valkohäntäpeuran kalloa toljottaa kävijää vanhan kyläkoulun seiniltä Vesilahdella. Riviin asetellut peuranpäät ovat kaikki Risto Komun metsästysmuistoja, trofeita. Mukana on useita "kymppikerholaisia" eli kymmenpiikkisiä sarvipäitä.

    Viime syksynä Komu perusti valkohäntäpeuralle pyhitetyn museon Krääkkiön lakkautettuun kouluun. Museo syntyi oikeastaan pakon sanelemana, kun Komun vaimo kyllästyi kodin täyttäviin sarviin ja kalloihin. Vesilahdella syntynyt ja kasvanut Komu on kaatanut satoja valkohäntäpeuroja, ja näistä ison osan hän on valmistanut trofeiksi.

    Risto Komun trofeekokoelmaan kuuluu yli sata sarvipäisen peuran pääkalloa ja kymmenittäin muita metsästysmuistoja. Museo oli pakko perustaa, kun Komun vaimo kyllästyi kodin täyttäviin sarviin ja kalloihin.Matias Väänänen / Yle

    Komu on entinen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tutkimusmestari. Hän tuntee valkohäntäpeuran paremmin kuin omat taskunsa. Sen lisäksi, että nyt 83-vuotias Komu on metsästänyt valkohäntäpeuroja Vesilahdella koko ikänsä, hän on tutkinut eläimiä useina talvina Laukossa.

    Risto Komu on myös yksi heistä, joita on kiittäminen – tai syyttäminen – valkohäntäpeurojen leviämisestä Suomessa. Hän osallistui 1960- ja 70-luvulla valkohäntäpeurojen siirtoistutuksiin eri puolille maata.

    Yhdeltäkin isosarviselta peuralta piti sahata sarvet pois, ettei se telonut meitä. Risto Komu

    Siirtoistutuksia tehtiin metsästysseurojen anomuksesta. Lupia myönsi maa- ja metsätalousministeriö. Komu oli mukana siirtämässä peuroja esimerkiksi Vilppulaan ja Mikkeliin.

    – Silloin oli kovia talvia. Laukon isoihin latoihin laitettiin peuroille syötävää. Minä tein systeemin, jossa luukku putosi ovella kiinni, kun peurat olivat menneet ladon perälle syömään.

    Valkohäntäpeuroille omistettu museo on Krääkkiön koululla Vesilahdella. Se on avoinna sopimuksen mukaan.Matias Väänänen / Yle

    Siirtäminen oli hurjaa puuhaa.

    – Ilman mitään nukutusaineita peurat otettiin kiinni, pantiin juuttisäkkeihin ja nostettiin farmariauton kyytiin, Komu muistelee.

    Latoon meni sarvipäitäkin. Ne pyydystettiin isolla verkolla ja nujerrettiin.

    – Yhdeltäkin isosarviselta peuralta piti sahata sarvet pois, ettei se telonut meitä. Se oli aika rankkaa hommaa.

    Komu ajeli työkaverinsa kanssa pakkasessa satoja kilometrejä ikkunat auki, jotta stressaantuneet eläimet eivät olisi kuolleet lämpöhalvaukseen.

    – Kyllä sitä itsekin paleli, kun pitkiä matkoja niitä vietiin. Mutta ei kuollut kuljetuksen takia yhtään peuraa!

    "Se on metsästäjien huonoutta, jos peuroja ei saada kaadettua"

    Laukon kartanossa tutkittiin valkohäntäpeurojen elintapoja, koska lajista ja sen selviämisestä Suomessa ei tiedetty mitään. RKTL:n tutkimusmestarina Komu vietti kartanossa useita talvia ja selvitti muun muassa valkohäntäpeurojen ravinnon käyttöä.

    Talvi 1965-66 oli niin kova, että 15–20 prosenttia peurakannasta nääntyi nälkään.

    – Oli paljon lunta ja kova hanki, peurat eivät saaneet tarpeeksi ruokaa. Siihen aikaan metsästäjät eivät valkohäntäpeuroja juurikaan ruokkineet, mutta siitä alkoi niiden talviruokinta.

    Ensimmäinen valkohäntäpeura kaadettiin Suomessa marraskuussa 1960. Tuolloin myönnettiin peuroille 12 kaatolupaa, joilla kaadettiin yhdeksän peuraa. Kuvassa vasemmalta lukien ovat Eino Koivuniemi, Erkki Ranto ja Erkki Koivuniemi.Suomen metsästysmuseo

    Komu arvioi, että talviruokinta on ollut yksi edellytys sille, että peurakanta on vahvistunut vauhdilla. Toisaalta nykyisten vähälumisten ja lauhojen talvien aikana kanta pysyisi vahvana ilman ruokintaakin.

    Valkohäntäpeurakolarien määrä riistakeskuksittain vuonna 2017

    Varsinais-Suomi 1612
    Etelä-Häme 996
    Satakunta 900
    Uusimaa 829
    Pohjois-Häme 532
    Muu Suomi 311
    Yhteensä 5180

    Lähde: Suomen riistakeskus

    Tämän hetkistä peuramäärää Komu pitää paikoin liian isona. Suomessa sattui viime vuonna lähes 5 200 liikenneonnettomuutta, joissa osallisena oli valkohäntäpeura. Peuroista aiheutuu joka vuosi mittavia vahinkoja maataloudelle ja kasvinviljelylle. Esimerkiksi Turun Ruissalossa aloitettiin viime vuonna valkohäntäpeurojen ja metsäkauriiden tehopyynti, sillä eläimet uhkaavat luonnonsuojelualeen tammimetsiä.

    Suomen luonnonvarakeskus arvioi, että pyyntilupia pitäisi antaa tänä vuonna yli puolet enemmän kuin viime vuonna, jotta kannan kasvu taittuisi. Tulevalla metsästyskaudella täytyisi kaataa noin 56 000 valkohäntäpeuraa, kun esimerkiksi viime vuonna valkohäntäpeuralle myönnettiin 36 191 lupaa.

    Moni sanoo, että ukkoutuvilla metsästyskerhoilla alkaa olla melkoinen urakka kannan harventamisessa. Tälle väitteelle Risto Komu hymähtää.

    – Minusta se on vähän metsästäjien huonoutta, etteivät ole saaneet niitä vähennettyä. Sen pitäisi olla aika helppoa ruokintapaikalla valikoida, mitä ampuu. Ampumalla niitä vähemmäksi saa.

    Silti ymmärrystäkin innostuksen hiipumiselle löytyy, kun samaan aikaan sattuu vielä hirvenmetsästys. Metsästäjien urakan helpottamiseksi valkohäntäpeuran metsästysaikaa on pidennetty. Syyskuun alusta alkaen peuroja saa metsästää vahtimalla ja vielä helmikuun alussa kaksi viikkoa ilman koiraa.

    "Peura on parempi lautasella kuin konepellillä"

    Viime vuosiin asti valkohäntäpeuran istutusta ja leviämistä on pidetty todellisena menestystarinana. Valkohäntäpeura ei tullessaan vallannut minkään toisen lajin ekologista lokeroa, ja oli hyvää onnea, etteivät siirrokkaat tuoneet mukanaan haitallisia tauteja, joita peurat Yhdysvalloissa kantavat.

    Valkohäntäpeuroja näkee eniten liikkeellä aamu- ja iltahämärissä. Peurojen kuvaaminen ilman kyttäyspaikkaa on melko vaikeaa, sillä kyse on arasta ja nopealiikkeisestä villieläimestä, joka pysyttelee yleensä peltoaukeiden reunamailla ja loikkii yleensä äkkiä piiloon.Heli Mansikka / YleMikä nimeksi Odocoileus virginianukselle?Kun laji tuotiin Suomeen, sitä kutsuttiin yleisesti laukonpeuraksi ( myös muodossa Laukon peura) sen ensimmäisen asuinpaikan mukaanMyöhemmin nimi vakiintui valkohäntäpeuraksiVuonna 2008 nisäkäsnimistötoimikunta ehdotti, että eläimen nimi muutettaisiin valkohäntäkauriiksi, koska lajistollisesti valkohäntäpeura ei kuulu peurojen Rangifer-sukuunUusi nimi ei ole vielä vakiintunut käyttöön, ja esimerkiksi lainsäädäntö tuntee eläimen edelleen valkohäntäpeuranaTässä jutussa on päädytty käyttämään valkohäntäpeuraa, koska sillä nimellä laji esiintyy lähdeteoksissa ja myös haastateltavien puheessa

    Aivan viime aikoina äänenpainot valkohäntäpeuroista puhuttaessa ovat kuitenkin muuttuneet, ainakin tiheimmän kannan alueilla. Vuonna 2012 laadittu kansallinen vieraslajistrategia listaa valkohäntäpeuran eli valkohäntäkauriin tarkkailtavaksi tai paikallisesti haitalliseksi lajiksi yhdessä kanadanhanhen ja piisamin kanssa. Haitallisina vieraslajeina strategiassa mainitaan kanadanmajava, villikissa, minkki, rotta, supikoira ja villikani.

    Laukossa peuroja ei ole muutamaan vuoteen ammuttu, mutta tänä vuonna lupia haetaan. Isäntä kertoo, että tarkoituksena on paitsi vähentää kantaa kestävämmälle tasolle, myös saada peurajahdeista matkailutuloja.

    – Tällä hetkellä Laukon kohdalla on todellinen peurakeskittymä. Sanon aina kävijöille, että varokaa peuroja pari ensimmäistä kilometriä Laukosta, sitten olette vähän selvemmillä vesillä.

    Vesilahdella asuu kahdenlaisia ihmisiä. Niitä, jotka ovat ajaneet peurakolarin ja niitä jotka tulevat ajamaan. Jouni Minkkinen

    Minkkisen puheet eivät ole yhtään liioiteltuja. Kun samana iltana ajelemme kuvaajan kanssa Vesilahden mutkaisilla teillä parin tunnin ajan, näemme vähintään viisikymmentä valkohäntäpeuraa noin kymmenessä eri paikassa. Yksi peuroista on vähällä loikkia automme alle.

    – Täällä tavataan sanoa, että Vesilahdella asuu kahdenlaisia ihmisiä. Niitä, jotka ovat ajaneet peurakolarin ja niitä jotka tulevat ajamaan, Minkkinen sanoo.

    – Henkilökohtaisesti en pidä metsästämisestä, mutta silti peura on parempi lautasella kuin konepellillä.

    Juttua varten on haastateltu asiantuntijoita Suomen luonnonvarakeskuksesta, Suomen riistanhoitoyhdistyksestä, Turun yliopistosta ja Suomen metsästysmuseosta.

    Kirjallisina lähteinä käytetty muun muassa seuraavia: Pekka Moilanen ja Pentti Vikberg (toim): Valkohäntäpeura - elintavat, metsästys ja riistanhoito, Jaana Kekkonen, Mikael Wikström ja Jon Brommer: Heterozygosity in an isolated population of a large mammal founded by four individuals is predicted by an individual-based genetic model sekä Metsästäjä-lehdessä vuonna 2014 julkaistua laajaa artikkelia valkohäntäpeuroista.

    Kuvatekstiä korjattu 9.7. kello 10.34: Täsmennetty ensimmäisestä peurankaadosta kertovan kuvan nimitietoja.

    "Luojan kiitos, en kuulu valtavirtaan", sanoo vanginvartija ja valtuutettu – ja saa siitä nuhteita


    Viime kuntavaaleissa vanginvartija Kylli Kylliäinen valittiin jälleen Hämeenlinnan kaupunginvaltuustoon kristillisdemokraattien listoilta. Menossa on viides kausi. Numero 316 sai 299 ääntä. Kylliäisellä on äänestäjänsä, vaikka värikkäästi...

    Viime kuntavaaleissa vanginvartija Kylli Kylliäinen valittiin jälleen Hämeenlinnan kaupunginvaltuustoon kristillisdemokraattien listoilta. Menossa on viides kausi. Numero 316 sai 299 ääntä.

    Kylliäisellä on äänestäjänsä, vaikka värikkäästi pukeutuva, pirskahteleva, possuja rakastava ja tuttavallinen vanginvartija herättää kaupunkilaisissa myös ristiriitaisia tunteita.

    Hän on tuntenut nahoissaan, miten vastaantulija vaihtaa puolta, jotta ei tarvitsisi jäädä juttelemaan.

    Kylliäinen syntyi Kouvolassa ja tuli Hämeeseen 1980-luvulla. Hänellä oli jo varhain tunne, että hän herättää ihmisissä hämmennystä. Kun asiasta kysyy tarkemmin, valtuutettu pyöräyttää silmiään, naurahtaa ja sitten kuuluu paljonpuhuva “hmmm”.

    Onko tuolla päässä kaikki kohdallaan? Kylli Kylliäinen

    – Onkohan tuolla päässä kaikki kohdallaan? Onkohan se pikkuisen höyrähtänyt? Kylliäinen tulkitsee ihmisten mielissä pyörineitä kysymyksiä.

    Työssä Vanajan vankilassakaan ei ole aina helppoa. Nuhteita ja kritiikkiä sataa siitä, että Kylliäinen ei piilota persoonaansa tarpeeksi sinisen virkapuvun uumeniin. Asiasta on keskusteltu. Hän vakuuttaa, että yrittää ottaa palautteesta onkeensa.

    – Mutta se on vaikeaa, vanginvartija huokaa.

    Vaikka Kylliäistä on persoonansa vuoksi koeteltu, ei hän ole taipunut. Vangeilta saatu hyvä palaute on antanut voimaa jatkaa työssä, jota sanoo rakastavansa.

    – Ilman sitä palautetta, en olisi enää siellä.

    Kylliäinen ei halua kuulla, jos ihmiset puhuvat hänestä pahaa. Itseään pitää suojata.

    Kylli Kylliäinen käyttää puheessaan paljon myös käsiään.Tiina Kokko / Yle

    Yhdestä asiasta hän kuitenkin kärsii. Se tulee esiin varsinkin politiikassa. Hän on ollut aistivinaan sen, että häntä ei oteta aina tosissaan.

    – Jos sanon saman asian kuin joku toinen, sen toisen sanomisella on enemmän painoarvoa kuin minun sanomanani.

    Asia selvästi painaa Kylliäistä.

    – Jotenkin minä siitä aina toivun.

    Lähes samaan hengenvetoon valtuutettu huomauttaa, että kyse on hänen tuntemuksistaan. On toki niitäkin hetkiä, jolloin hänet on otettu vakavasti: jokin esitys on mennyt eteenpäin tai asia saanut kannatusta.

    Voimaa Kylliäinen saa taivaasta. Lapsuudenkoti ei ollut kristillinen, mutta hän löysi jo varhain turvaa Jumalasta. Omasta isästä ei ollut tukea antamaan.

    Piirtäminen oli tapa selviytyä lasisesta lapsuudesta. Kylli Kylliäinen

    Pienen tytön lapsuus Kouvolassa oli repaleinen. Isä oli alkoholisti, jonka päihteidenkäyttöä pahensi oman koneliikkeen konkurssi. Jossain vaiheessa isä joutui vankilaan törttöiltyään liikenteessä. Äiti vastasi viisilapsisesta pesueesta. Elämä rispaantui entisestään.

    Kylliäinen ei muista kuinka pitkään isä oli vankilassa. Elettiin kuitenkin aikoja, jolloin tytär meni kouluun. Eräänä päivänä isä palasi. Juuri silloin, kun perhe muutti Kalevankadun taloon.

    – Minusta tuntui hirveältä: nyt tuo tuli taas pilaamaan kaiken. Oli turvallista, kun hän ei ollut maisemissa.

    Lapsena Kyllillä oli oma tapa paeta lasista lapsuutta. Se oli piirtäminen. Hän piirsi kouluvihot täyteen eläimiä: lintuja, karhuja, ilveksiä, tiikereitä. Maantiedon työkirjojen kartat Kylli väritti tarkkaan. Häntä harmittaa, että jäljellä ei ole kuin yksi maantiedon työkirja.

    Hän piirsi myös naisten kasvoja ja niitä kehystämään huikeita kampauksia.

    Piirrokset eivät enää tulleet sydämestä. Kylli Kylliäinen

    Jossain vaiheessa piirtämisestä tuli keino päteä: hankkia kavereita ja hyväksyntää. Hänen lahjansa kyllä tunnistettiin, mutta kannustusta tyttö jäi kaipaamaan.

    – En ikään kuin osannut piirtää enää, vaan rupesin pätemään. Piirrokset eivät enää tulleet sydämestä.

    Kotona “taiteilijuudesta” myös kilpailtiin. Kylli katsoi, että hän ei pärjännyt. Veljestä tuli taiteilija, Kyllistä ei. Ei, vaikka hän sai suuren innoituksen kuuluisalta kaimaltaan.

    Kuuluisa kaima oli tietenkin satuja televisiossa kertonut ja piirtänyt Kylli Koski. Kylli-täti oli nuoremman Kyllin lapsuuden pelastaja piirtämisen ohella.

    Tiina Kokko / Yle

    Kun Kylli-tädin ohjelma tuli televisiosta, istui Kylli-tyttö katsomaan taiteilijan taidokasta piirtojälkeä ja lumoutui. Aivot alkoivat suorastaan kihistä, tuottamaan aivo-orgasmeja, kuten Kylliäinen itse sanoo. Samanlaista kihelmöintiä hän kokee taiteen parissa myös nykyään.

    Kylliäinen ei ollut vielä pienenä tyttönä aikuisen Kyllin kaima, vaan hänestä tuli Kylli myöhemmin. Jossain vaiheessa kaikki alkoivat kutsua häntä Kylliksi. Se istui niin lujassa, että nimi oli pakko virallistaa.

    Olisi voinut kuvitella, että innokas piirtäjä olisi halunnut isona taiteilijaksi, mutta lempiammatti tuohon aikaan oli matematiikanopettaja. Vaan ei tullut naisesta sitäkään, eikä pianonsoittajaa tai kätilöä, vaikka hänellä olikin pitkät sormet.

    Mutta vanginvartija hänestä tuli. Niin myös kaupunginvaltuutettu ja kirkkovaltuutettu.

    Minulla on huono suhde auringon kanssa. Kylli Kylliäinen

    Kylli Kylliäisen motiivi luottamushenkilönä on kamppailla eriarvoistumista vastaan. Hän muistuttaa, että jokainen ihminen on arvokas.

    Kylliäistä itseään voisi kuvailla sadekuuroksi. Raikas, yllättävä ja tervetullut. Ainakin silloin, kun maa rutisee kuivuuttaan ja kukat huutavat kurttuisina vettä. Joskus kuuro sataa niskaan väärään aikaan, mutta silti sadekuuroja tarvitaan.

    Vertauksen kohde pitää sadekuuroajatusta osuvana. Jos häntä vertaisi auringonpaisteeseen, se olisi huti.

    – Pakoilen aurinkoa. Minulla on huono suhde auringon kanssa, todella huono, hän nauraa ja selittää, että joutuu kilpailemaan taivaankappaleen kanssa siitä kumpi on valovoimaisempi.

    – Aurinko voittaa aina.

    Kylliäinen nauraa paljon. Vaikka asia olisi kipeä, kampeaa hän pian itsensä kuiville naurun avulla.

    Tämä vanginvartija ei todellakaan ole valtavirtaa. Siitä hän on kiitollinen. Hän rakastaa värejä, ja sen kyllä huomaa.

    Otan ensimmäiset tuhat vuotta taivaassa värikylpyjä. Kylli Kylliäinen

    Kylliäisen lempikuukausi on elokuu, koska hän on syntynyt silloin. Lempituoksu asuu puhtaissa valkoisissa lakanoissa. Tosin käy selville, että hänellä itsellään ei ole ainoatakaan valkoista lakanaa.

    Erääseen lehtijuttuun piti saada Kylliäisestä kuva valkoisten lakanoiden kanssa. Lakanat oli lainattava kuvausta varten naapurista.

    Sade ei todellakaan pilaa Kylliäisen kesäpäivää. Hän ryydittää kauan odotettua sadetta huudahduksilla: “Ihanaa, vau, mikä tuoksu!”

    Kylli Kylliäinen jää usein suustaan kinni.Tiina Kokko / Yle

    Kylliäisen todellakin erottaa jo kaukaa. Hänellä on kantava ääni, mutta värit kantavat vielä kauemmas. Kun hän huomaa tutun, puolitutun tai muuten kiinnostavan ihmisen, nousee käsi jo kaukaa pystyyn. Vielä pidemmäksi venyy tervehdys: “Mooooiiii!”

    Tyypillistä Kylliäistä on sonnustautua vaaleanpunaiseen. Tai vaikka Yhdysvaltojen kansallispäivän kunniaksi punavalkoraidalliseen kuosiin.

    Vaaleanpunaisena päivänä ylimpänä leiskuvat oranssinpunaiset lyhyet kiharat, jotka ovat saaneet seurakseen vaaleanpunaisen rusetin. Matalakantaiset kengät ovat mustat, mutta muuten nainen on kutakuinkin vaaleanpunainen. Myös rannekorujen puuhelmet toistavat vaaleanpunaisen sävyjä. Silmälasien sangat ovat nekin – vaaleanpunaiset.

    Kun vanginvartija ja valtuutettu sanoo, että hän rakastaa värejä, siihen uskoo vilpittömästi. Vaaleanpunaista, oranssia, limenvihreää ja turkoosia. Kerran sisko järjesti Kyllin puseroita pinoihin värien mukaan, mutta se järjestys katosi jo aikaa sitten.

    Punainen on hyvä väri. Sinistä Kylliäinen inhoaa.Tiina Kokko / Yle

    – Saan palautetta, että ihanaa, kun käytät värejä. No, mikset itse käytä? Kylliäinen on tokaissut takaisin.

    Naisen inhokkiväri on tummansininen. Se virkasininen, johon Rikosseuraamuslaitoksenkin työntekijät pukeutuvat.

    – Minä niin rakastan värejä, että soisin niitä muillekin ihmisille.

    Kylliäinen tietää mitä tekee, kun pääsee taivaaseen.

    – Otan ensimmäiset tuhat vuotta taivaassa värikylpyjä!

    Tyyli on köyhän perusoikeus. Kylli Kylliäinen

    Värikylpyjä taivaassa sopisi tekstiksi rintamerkkiin, joita Kylliäinen kerää. Tai oikeastaan niitä kerää repunpielessä heiluva Verneri-nukke. Verneri on pukeutunut siniseen, mutta se hänelle suotakoon.

    Vaikka Kylliäinen tunnetaan tavaramerkiksi nousseista possuhahmoistaan, niitä ei ole tällä kertaa mukana kuin kalenterin kannessa, yhdessä rintamerkissä ja heijastimessa. Läheisriippuvainen Verneri sen sijaan “roikkuu” aina mukana, nauraa pehmo-Vernerin omistaja.

    Yksi Vernerin monista rintamerkeistä julistaa vaaleanpunaisella: “Tyyli on köyhän perusoikeus”. Kylliäisen mielestä tyyli syntyy myös väreistä.

    Tiina Kokko / Yle

    Värikkyys ja avoimuus altistaa helposti haavoittumiselle, Kylliäinen myöntää. Silti hän haluaa olla esimerkkinä muille, jotta jokainen voisi olla juuri sellainen kuin haluaa.

    – Hei, pliis! Meillä on yksi elämä. Olkaa niin kuin olette. Elä niin, että kukaan ei usko siihen, jos joku sanoo sinusta jotain pahaa.

    Kylliäinen saa voimaa ja iloa taivaan lisäksi ihmisten kohtaamisesta. Seurakunnan aktiivisena toimijana hän pystyy yhdistämään molemmat asiat. Aktiivinen luterilainen tunnustautuu yhteiskristilliseksi, vaikka kotiseurakunta on Hämeenlinna-Vanajan seurakunta. Hänet tunnetaan Hämeenlinnan jokaisessa seurakunnassa.

    Ajattelisin, että tehtäväni on kulkea rinnalla. Kylli Kylliäinen

    Jos tuntematon arvuuttelee Kylli Kylliäisen ammattia, ensimmäinen vastaus tuskin on vanginvartija. Todennäköisempi veikkaus on taiteilija. Sillä taiteilijalta nainen näyttää.

    Hämeenlinnan Iittalassa avattiin kesäkuussa Suomen ensimmäinen teemallinen rautatieasema. Iittalan asemasta tuli taideasema, ja sen avajaisissa oli mukana tietenkin myös Kylliäinen.

    Paikalla ollut valokuvaaja luuli avajaisvierasta taiteilijaksi ja oli ihmeissään, kun Kylliäinen ei ollutkaan taiteilija.

    – Tuo ihminen kyllä näyttää taiteilijalta, Kylliäinen toistaa kuvaajan sanat ja nauraa käkättää päälle, tyytyväisenä.

    Kylliäinen pohtii tovin, miten hänestä tuli vanginvartija. Oikeastaan kyse oli ajelehtimisesta.

    Alkujaan Kylliäinen tuli Hämeenlinnaan Raamattukouluun, sillä hän tahtoi lähetystyöhön. Samoihin aikoihin Hämeenlinnaan perustettiin koulukoti, josta nuori nainen huomasi hakevansa töitä.

    Yhdysvaltain itsenäisyyspäivän kunniaksi Kylliäinen on pukeutunut punavalkoraidalliseen asuun.Tiina Kokko / Yle

    Kymmenen vuotta kului, ja koulukodista tuli Hämeenlinnan vankilan avovankilaosasto, jonne koulukodin työntekijöillä oli mahdollisuus jäädä töihin. Koulutus tuli talon puolesta. Siinä välissä Kylliäinen käväisi lähetystyössä: kolme vuotta Japanissa.

    – Silloin tein valinnan jäädä vankilaan. En joutunut, enkä päässyt, vaan jäin vankilaan, ryydittää Kylliäinen ajatustaan ja samalla puhkeaa nauru.

    Kun nauru tasoittuu, laskee Kylliäinen vankilavuosiaan. Tänä vuonna vuosia tulee täyteen 24. Hän sanoo rakastavansa työtään, vaikka vuodet eivät ole olleet helppoja.

    Parasta työssä Vanajan vankilan naisten osastolla on ihmisten kohtaaminen.

    – Ajattelisin, että tehtäväni on kulkea rinnalla. Voin olla olemassa toiselle ihmiselle, ja ihmisellä on mahdollisuus puhua minulle.

    Minulla on usein tunne, että kukaan ei puolusta minua. Kylli Kylliäinen

    Hän ei halua hylätä ihmistä hetkellä, jolloin tällä on asiaa. Hän kokee, ettei itse tullut kuulluksi lapsena. Asia nousee pintaan myös aikuisena.

    – Minulla on usein tunne, että kukaan ei puolusta minua.

    Kylliäisen ääni värisee hetken, mutta pian hän ryhdistäytyy. Ja kohta myös nauraa.

    Kylliäinen sanoo tekevänsä työtään ystävällisyyden kautta. Se ei tarkoita, että hän olisi vankien ystävä. Vankiin, toiseen ihmiseen, on kuitenkin rakennettava suhde. Se ei käy aina helposti.

    Hiljattain vanginvartija joutui miettimään päänsä puhki, miten luoda yhteys erääseen vangeista. Matkan varrella oli hankaluuksia, ja vangille jouduttiin asettamaan rajoja.

    – Silloin muurin takaa tuli esille pelkäävä ihminen. Vanki tajusi, että häntä kuunnellaan. Sen jälkeen suhde on ollut mahtava.

    Suurinta rakkautta on toisen ihmisen hyväksyminen. Kylli Kylliäinen

    Työ, kuntapolitiikka, seurakunta, taide, kurssit ja monet riennot vievät Kylli Kylliäistä pitkin Hämeenlinnaa ja koko maata.

    – Minulla on aikaa, jota käyttää. Jos minulla olisi perhe, miten sitten jaksaisin.

    – Ihminen loi kiireen ja Jumala ajan, Kylliäinen jatkaa pohdintaa.

    Luottamustehtäviinsä Kylliäinen sanoo aina heittäytyvänsä koko sydämestä. Kotona on jo monta pinoa muistikirjoja. Hän kirjoittaa koko ajan ja joka paikassa. Ei pelkästään siksi, että muistaisi, vaan siksi, että kirjoittaminen aktivoi ajattelua.

    Kylli Kylliäinen kirjoittaa muistikirjat ja kalenterit täyteen muistiinpanoja.Tiina Kokko / Yle

    Kun muut kaivavat seminaarissa taskustaan älypuhelimen keskittymisen herpaantuessa, jatkaa Kylliäinen kirjoittamista kynä sauhuten.

    Kylliäinen huokaa, että mihin hän joutuu muistikirjojensa kanssa. Niitä kun on ihan “sikana”.

    – Sitten kun kuolen, niin mitä niille tapahtuu? Minä en raaski hävittää niitä.

    Jos muistikirjoja pääsisi selailemaan, niistä löytyisi kyllimäisiä elämänviisauksia. Yksi niistä on toisen ihmisen hyväksyminen. Sitä Kylliäinen toivoo kaikilta ihmisiltä.

    Kesän alkajaisiksi Kylliäinen törmäsi Hämeenlinnan torilla polttariporukkaan, joka kysyi neuvoja avioliittoa varten. Kylliäinen nauraa, että hän se vasta neuvonantaja onkin, kun ei ole koskaan ollut naimisissa. Mutta neuvon hän kuitenkin antoi.

    – Suurinta rakkautta on toisen ihmisen hyväksyminen sellaisena kuin hän on. Et sinä voi toista muuttaa.

    Helene Schjerfbeckin arvomaalaus on reissannut ympäri maailman – todellinen yllätys löytyy teoksen toiselta puolelta

    Helene Schjerfbeckin arvomaalaus on reissannut ympäri maailman – todellinen yllätys löytyy teoksen toiselta puolelta


    Riihimäen taidemuseon ehdottomiin helmiin kuuluva Helene Schjerfbeckin Tehdastyöläisiä matkalla työhön -maalaus kiinnostaa monia museoita. Kotimaisten taidemuseoiden lisäksi Schjerfbeckin maalaus onkin ollut monesti lainassa ulkomailla. –...

    Riihimäen taidemuseon ehdottomiin helmiin kuuluva Helene Schjerfbeckin Tehdastyöläisiä matkalla työhön -maalaus kiinnostaa monia museoita. Kotimaisten taidemuseoiden lisäksi Schjerfbeckin maalaus onkin ollut monesti lainassa ulkomailla.

    – Schjerfbeckin teos on ollut esillä muun muassa Saksassa, Ranskassa, Hollannissa, Tanskassa ja Japanissa, missä maalaus on ollut esillä peräti neljässä taidemuseossa, kertoo Riihimäen taidemuseon intendentti Katja Vuorinen-Parm.

    Maalaus valmistui 1921–22, jolloin taiteilija asui Hyvinkäällä. Teos kuvaakin Hyvinkään villatehtaaseen matkalla olevia työntekijöitä.

    Teoksen tekee erikoiseksi se, että taiteilija on maalannut taulun toiselle puolelle omakuvansa. Taitelija tunnetaan parhaiten pelkistetyistä omakuvistaan, joista tunnetuimmat on maalattu 1940-luvun taitteessa.

    Onko Tehdastyöläisiä matkalla työhön -teoksen takapuolelle maalattu kuva taiteilijan ensimmäisiä omakuvia? Ainakin se on taidemuseon mukaan ensimmäisiä, joissa taiteilija kuvaa itseään varsin rujolla tavalla.

    Riihimäen taidemuseo

    Teoksen taakse maalattua omakuvaa ei selvästi ole osattu arvostaa, sillä maalauksen päälle on tehty useita merkintöjä.

    – Omakuvan päällä on leima, mahdollisesti tullileima ja muitakin merkintöjä sekä naarmuja. Niistä voi päätellä, että sen ei ole ollut tarkoituskaan aikanaan olla maalauksen etupuoli.

    – Hyvin monta vuosikymmentähän tämä on ollut näyttelyissä ripustettuna juuri niin, että tämä omakuva on ollut piilossa.

    Nyt se on Riihimäen taidemuseossa esillä niin, että yleisö voi kurkkia myös tehdastyöläisten takapuolelle.

    Arvotaululle ei voi Katja Vuorinen-Parmin mukaan laittaa hintalappua.

    – Kyseistä teosta ei ole koskaan arvioitu, mutta jo sen vakuutusarvo on useita satoja tuhansia euroja.

    Helene Schjerfbeckin maalaus on osa Tatjana ja Pentti Wähäjärven kokoelmaa, jonka Riihimäen taidemuseo sai lahjoituksena 1990-luvun puolivälissä. Yli kahden tuhannen teoksen joukossa on muun muassa 36 Schjerfbeckin työtä.

    Seuraavaksi työ matkannee Lontooseen

    Viimeisin lainapyyntö on tullut Lontoossa sijaitsevalta Royal Academy of Arts -museolta, joka haluaisi lainata Helene Schjerfbeckin Tehdastyöläisiä matkalla työhön -maalauksen.

    – Lainapyyntöä ei kuitenkaan ole vielä lyöty lukkoon. Lainausprosessihan alkaa jo hyvissä ajoin ennen näyttelyajankohtaa, joten vielä emme tiedä, lähteekö taulu Riihimäeltä Lontooseen.

    Tällä hetkellä Helene Schjerfbeckin maalaus on esillä Riihimäen taidemuseon kokoelmista koostetussa Muotokuvia-näyttelyssä, joka jatkuu lokakuun loppupuolelle asti.

    – Tosin näyttely voi saada myös lisäaikaa, koska se on kiinnostanut kovasti museovieraita, pohtii Katja Vuorinen-Parm. Helene Schjerfbeck on pidetty taitelija.

    Kultakeskus osti

    Kultakeskus osti "ruotsalaisen hovihankkijan" osakekannan


    Hämeenlinnalainen Kultakeskus Oy on ostanut ruotsalaisen AB Sporrongin koko osakekannan. Kaupan myötä Kultakeskuksesta tulee Pohjoismaiden ja Baltian johtava jalometalli- ja palkitsemistuotteiden valmistaja. Kultakeskus Oy on 1918 perustettu...

    Hämeenlinnalainen Kultakeskus Oy on ostanut ruotsalaisen AB Sporrongin koko osakekannan. Kaupan myötä Kultakeskuksesta tulee Pohjoismaiden ja Baltian johtava jalometalli- ja palkitsemistuotteiden valmistaja.

    Kultakeskus Oy on 1918 perustettu jalometallituotteiden valmistaja, maahantuoja ja tukkukauppa, jonka pääkonttori ja tehdas ovat Hämeenlinnassa.

    Päätehtaista ei ainakaan näillä näkymin vähennetä henkilökuntaa, sanoo hallituksen puheenjohtaja Ilkka Ruohola.

    – Joitakin asioita ehkä keskitetään, ja katsotaan, missä on paras tehdä asioita. Päätehtaissa ei ainakaan vähene henkilökunta näillä näkymin.

    Kultakeskus konsernin liikevaihto on noin 27 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa on 250 työntekijää.

    – Liikevaihto kasvaa puolella ja henkilömäärä lähes tuplaantuu, sanoo Ruohola.

    AB Sporrong on vuonna 1666 perustettu, yrityslahjojen, palkitsemistuotteiden ja urheilupalkintojen sekä yrityksen perustamisesta lähtien tehtyjen metallisten virkapukujen nappien valmistaja ja toimittaja. AB Sporrongille on myönnetty Ruotsin kuninkaallinen hovihankkija -tunnus.

    Kultakeskuksen ja AB Sporrongin kauppa allekirjoitettiin perjantaina Tukholmassa.

    Pääradan turvalaitevika korjattu – liikenne palaa normaaliksi illan ja yön aikana

    Pääradan turvalaitevika korjattu – liikenne palaa normaaliksi illan ja yön aikana


    Rataliikennettä pääradalla pahasti sotkenut turvalaitevika on saatu korjattua ja junaliikenne alkaa taas sujua. Vika johtui Liikenneviraston rataliikennekeskuksen mukaan sulakkeesta. Vian takia useat junat Riihimäen ja Hämeenlinnan välillä...

    Rataliikennettä pääradalla pahasti sotkenut turvalaitevika on saatu korjattua ja junaliikenne alkaa taas sujua.

    Vika johtui Liikenneviraston rataliikennekeskuksen mukaan sulakkeesta.

    Vian takia useat junat Riihimäen ja Hämeenlinnan välillä peruttiin tai ne kulkivat alennetulla nopeudella turvallisuuden takaamiseksi. Vika heijastui myös muille rataosuuksille.

    Noin kolme tuntia kestäneen korjaustyön takia junaliikenne saadaan normaaliksi vasta illan tai viimeistään yön aikana.

    Vika havaittiin iltapäivällä noin kello 15.30. Tieto vian korjaamisesta saatiin noin kello 18.30.

    Lue lisää:

    Turvalaitevika haittaa junaliikennettä pääradalla

    Turvalaitevika haittaa junaliikennettä pääradalla

    Turvalaitevika haittaa junaliikennettä pääradalla


    Junaliikenne on parhaillaan osittain poikki Riihimäen ja Hämeenlinnan välillä turvalaitteissa ilmenneen vian takia. Vika saattaa heijastua myös muille rataosuuksille. Rataliikennekeskuksen mukaan vikaa ei ole vielä löydetty, joten osa junista on...

    Junaliikenne on parhaillaan osittain poikki Riihimäen ja Hämeenlinnan välillä turvalaitteissa ilmenneen vian takia. Vika saattaa heijastua myös muille rataosuuksille.

    Rataliikennekeskuksen mukaan vikaa ei ole vielä löydetty, joten osa junista on jouduttu perumaan ja matkustajat on siirretty toisiin juniin.

    Vika-alueella junat ajavat normaalia hiljaisemmalla vauhdilla, joten myöhästymiset ovat tunnista jopa kahteen tuntiin molempiin suuntiin.

    Vian korjausaikataulua ei vielä tiedetä.

    Yhteinen päämäärä muutti vankilan arkea yllättävällä tavalla: Vangit ystävystyivät toisiinsa, vaikka yleensä muille ei edes puhuta

    Yhteinen päämäärä muutti vankilan arkea yllättävällä tavalla: Vangit ystävystyivät toisiinsa, vaikka yleensä muille ei edes puhuta


    “We don't deal with outsiders very well. They say newcomers have a certain smell.” Näin laulaa yhdysvaltalainen pop-duo Twenty One Pilots kappaleessaan Heathens. Säeparin viesti on helppo istuttaa vankilan rajattuun maailmaan: siellä ollaan omien...

    “We don't deal with outsiders very well. They say newcomers have a certain smell.”

    Näin laulaa yhdysvaltalainen pop-duo Twenty One Pilots kappaleessaan Heathens. Säeparin viesti on helppo istuttaa vankilan rajattuun maailmaan: siellä ollaan omien seurassa.

    Tiina istuu Vanajan vankilassa kolmatta vuotta. Hän ei esiinny jutussa omalla nimellään. Heathens päätyi naisvankien tanssiteoksen (Youtube) kappaleeksi Tiinan valitsemana.

    – Biisi on tosi puhutteleva. Se kertoo ajasta täällä jotenkin tosi hyvin. Ja siitä, että me ollaan kaikki loppupeleissä samanlaisia ja yhdenvertaisia ihmisiä, mutta me tehdään erilaisia virheitä elämässä ja opitaan niistä eri lailla.

    Tiina sai tuomionsa henkirikoksesta. Sen taustalla on pieleen mennyt ryöstö, jolla olikin aiottua kohtalokkaammat seuraukset.

    Tiina kertoo, että hänen rikollisen menneisyytensä taustalla on olematon itsetunto. Tanssiprojekti on valanut naiseen uutta uskoa ja itsevarmuutta.

    – Se, että onnistun tekemään jotain, mitä en ikinä edes kuvitellut tekeväni, on niin suuri rikkaus, ettei sitä saa mistään muualta, Tiina puhuu.

    Kristina Hristova istuu pitkää huumetuomiota Vanajan vankilassa.Lauri Rautavuori / YleTanssi yhdisti vankeja yli etnisten reviirien

    Tiinan lisäksi 12 muuta naisvankia heittäytyi McDance-tanssikoulun Tea Geitelin ja Hannakaisa Länsisalmen luoman koreografian vietäväksi.

    Yksi heistä on bulgarialainen Kristina Hristova. Hän kärsii Vanajan vankilassa pitkää tuomiota huumeiden salakuljetuksesta.

    – Tanssi on kehittänyt itseluottamustani ja itsetuntoani. Nyt pidän itsestäni enemmän ja osaan arvostaa muita paremmin. Projektilla on ollut valtava vaikutus minuun, kertoo englantia puhuva Hristova itäeurooppalaisesti murtaen.

    Vankilan kirjoittamattomiin sääntöihin kuuluu, että kiven sisällä ollaan vain omien seurassa. Näin käyttäytyvät myös Vanajan vangit. He eivät seurustele esimerkiksi vierasta etnistä taustaa olevien kanssa.

    Tanssi murtaa näitä muureja, sanoo Vanajan vankilan johtaja Kaisa Tammi-Moilanen.

    – Projektin ehkä isoin juttu on, että se rikkoo vankilan kuppikuntia. Ne ovat täällä todella merkittäviä. On iso ilmapiirikysymys, että vangin saa katsomaan toista ja huomaamaan, ettei tämä olekaan sen huonompi, pelottavampi tai tyhmempi kuin itse.

    Vankilan johtaja Kaisa Tammi-Moilanen kertoo, että tanssiprojekti oli monelle vangille ensikosketus taiteen tekemiseen.Lauri Rautavuori / Yle

    Vangit ovat kokeneet asian samalla tavalla.

    – Projektissa me 13 ystävystyimme ja saavutimme paljon. Tämä auttoi minua ymmärtämään muita ihmisiä ja heidän heikkouksiaan. Näin on paljon helpompi selvitä jokapäiväisestä elämästä, Kristina Hristova sanoo.

    Vankilassa ystävystyminen herättää Tiinassa ristiriitaisia tuntoja.

    – Olen ollut täällä jo monta vuotta ja joutunut pettymään niin moneen ihmiseen. Tällaisen yhteisen asian kautta ystävystyminen on täällä kuitenkin poikkeavaa, kun taustalla on niin iso yhdistävä tekijä.

    ”Se oli kuin missä tahansa palaverissa”

    Vankila sai tanssiprojektiin mukaan Pirjo ja Paola Suhosen Ivana Helsinki -yrityksen. Maailmallakin tunnettu taiteilija Paola Suhonen toteutti 13 naisvangin puvut ja päätyi lopulta myös ohjaamaan, kuvaamaan ja leikkaamaan tanssivideon.

    Hänen mukaansa Ivana Helsingin projekteissa on oleellista yhteiskunnallinen merkitys.

    – Haluamme omalla työllämme osallistua yhteiskunnalliseen hyvän tekemiseen. Tässä naiset tunsivat itsensä merkityksellisiksi, eivät vain vangeiksi ja tilastoiksi.

    Vankien kanssa työskentely oli Suhoselle ”pudotus kylmään veteen”. Pitkä kuvauspäivän Vanajan naisten kanssa jännitti, mutta syyttä.

    – Kun juttelin heidän kanssaan tauoilla, se oli kuin missä tahansa palaverissa olisi ollut. He olivat todella omistautuneita ihmisiä, ja vangin status unohtui, Paola Suhonen kertoo.

    Suhosen mielestä elämme aikakautta, jossa merkityksellisyys on usein kateissa. Naisvankien kanssa työskennellessä se unohtui, hän sanoo.

    Lauri Rautavuori / YleLääke laitostumiselle

    Tiinan tuomiosta on jäljellä enää muutama kuukausi. Naisen vankila-arkea jaksottaa rutiinien lisäksi tytär. Tiina on Vanajan vankilan perheosastolla, eli hän elää pienen tyttönsä kanssa.

    Entä sitten, kun tuomio on kärsitty? Tiinan ajatuksissa pyörivät tavallisen nuoren aikuisen toiveet – opiskelupaikka, asunto, tasapainoinen elämä. Hän uskoo, että tanssiprojekti on valmistanut häntä vapautumisen jälkeen koittavaan arkeen.

    – Näissä oloissa laitostuu, kun ei ole ihmisten kanssa tekemisissä. Tulee tosi iso kynnys hypätä ulkomaailmaan. Tästä on ollut hirveästi hyötyä, nyt uskallan tehdä asioita.

    Vanajan vankilan johtajan Kaisa Tammi-Moilanen ajattelee, että kaikkien vapautuvien tulevaisuus ei ole tavallisena palkkatyöläisenä. Se on yksi syy, miksi tanssiprojekti on johtajalle tärkeä.

    – Me integroimme ihmisiä takaisin yhteiskuntaan. Heille pitää antaa muitakin välineitä siihen kuin vain ”hanki ammatti ja mene töihin”.

    Tiinaa tanssi on opettanut myös olemaan varmempi äiti.

    – Vankilassa on todella hankala elää äitinä suurennuslasin alla. Voin antamaan esimerkkiä myös muille äideille, että pystyt tekemään asioita, vaikka olet lapsen kanssa täällä.

    – Olen tanssinut tyttöni kanssa, ja hän on ollut harjoituksissa mukana. Hän tanssii niitä liikkeitä vieläkin, siitä tuli meille sellainen yhteinen juttu.

    Suomi ei ollutkaan köyhä kolkka – hopeaesineet vahvistavat suomalaisten korkean käsityötaidon jo Ruotsin vallan aikana

    Suomi ei ollutkaan köyhä kolkka – hopeaesineet vahvistavat suomalaisten korkean käsityötaidon jo Ruotsin vallan aikana


    Tästä on kyseSuomalaista hopeaa 1600-luvulta 1830-luvulle esittelevä Hohto-näyttely on esillä Hämeen linnassaEsillä on yli 200 suomalaisten kultaseppien hopeista taidonnäytettäSuurin osa esineistä oli esillä viime vuonna Ruotsissa Suomen...

    Tästä on kyseSuomalaista hopeaa 1600-luvulta 1830-luvulle esittelevä Hohto-näyttely on esillä Hämeen linnassaEsillä on yli 200 suomalaisten kultaseppien hopeista taidonnäytettäSuurin osa esineistä oli esillä viime vuonna Ruotsissa Suomen 100-vuotisjuhlavuoteen liittyvässä näyttelyssä

    Vitriinissä ylhäisessä yksinäisyydessä komeileva kokonaan kullattu hopeinen juomakannu on Kansallismuseon uutuushankinta. Taidokkaan esineen on valmistanut turkulainen kultaseppämestari Axel Hansson Båga, ja vuoden uskotaan olevan 1680. Juuri kyseisenä vuonna vietettiin Arvid Hornin ja Maria Elisabet Krusen häitä, jonne juomakannu on todennäköisesti valmistettu.

    Ajatusta vahvistaa se, että toinen juomakannun kyljessä komeilevista vaakunoista on allianssivaakuna. Siinä Hornin ja Krusen vakuunakilvet ovat rinnakkain. Kruse oli Uudenmaan ja Hämeen läänin varamaaherrana ja Länsipohjan läänin maaherrana toimineen Hornin toinen vaimo.

    Ehkä juomakannusta on juotu maljoja pariskunnan häissä tai se on ollut häälahja. Nyt se on kuitenkin nähtävillä Hämeen linnassa suomalaista hopeaa 1600-luvulta 1830-luvulle esittelevässä Hohto-näyttelyssä.

    "Juuri häihin sopiva esine"

    Hohto-näyttelyn kuraattori, Jouni Kuurne palaa vielä yksinäisen vitriinin juomakannuun. Kuurnen mielestä se on mielenkiintoinen myös ulkonäöltään.

    – Verrattuna muihin samanaikaisiin barokkijuomakannuihin, tämä on hyvin pelkistetty muodoltaan. Yksinkertainen ja kooltaan melko pieni. Juuri häihin sopiva esine.

    Hohto-näyttelyn kuraattorit Arthur Aminoff (vas.) ja Jouni Kuurne ihailevat Kansallismuseon uutuushankintaa, juomakannua todennäköisesti vuodelta 1680.Tiina Kokko / Yle

    Axel Hansson Bågan käsissä syntynyt sulavalinjainen juomakannu katselee Hämeen linnan näyttelysalin yli kohti isompaa vitriiniä. Siellä ylvästelee muita barokkikauden juomakannuja, mutta paljon suurempia ja koristeellisempia.

    Varsin muhkea on osittain kullattu juomakannu 1700-luvun alusta. Taidonnäyte on kultaseppä Nathanael Heidemanin käsialaa, ja se on mahdollisesti hänen mestarinäytteensä. Juomakannun kannessa on kuvattuna Salomon tuomio.

    Ei sittenkään aivan köyhä kolkka

    Juomakannujen lisäksi Hohto-näyttelyn antia ovat niin kirkkohopeat, kynttilänjalat, pikarit, sokerikot, suolakot, kermakot, kahvi- ja teepannut, ruokailuvälineet, kulhot kuin muutamat kattilat, makeismaljat, leipäkorit ja mustepullotelineet.

    Ehkä Suomi ei sittenkään ollut niin köyhä maa Ruotsin vallan aikana, haluaa näyttely vakuuttaa kävijän. Suomessa toimi lukuisia verstaita, joissa kultaseppämestarit oppipoikineen takoivat kaikkea tarpeellista hopeasta.

    – Työt ovat erittäin korkeatasoisia, vakuuttaa näyttelyn toinen kuraattori Arthur Aminoff. Hän sanoo, että kaikki käsityön taitajat puusepistä ja tinavalureista alkaen osasivat työnsä.

    Myös sokerikot ja kermakot hohtavat Hämeen linnan näyttelyssä.Tiina Kokko / Yle

    Jos Ruotsin puolelta valtakuntaa katsoi itäiseen maakuntaan, saattoi kulmakuntaa hyvinkin pitää köyhänä kolkkana. Suomesta löytyi kuitenkin kauppiaskaupunkeja, kuten Turku, Viipuri ja Oulu, joista löytyi myös varakkuutta.

    Taidokkaat esineet kertovat kultasepistä, tyylisuunnista ja varallisuudesta, mutta myös Suomen ja Ruotsin yhteisestä historiasta.

    Euroopan vaikutteet rantautuivat Tukholman kautta Suomeen

    Turku oli Ruotsin itäisen maakunnan kaupungeista ensimmäinen, johon perustettiin kultaseppien ammattikunta. Se tapahtui luultavasti jo 1500-luvulla. Kultaa, hopeaa ja jalokiviä työstänyttä mestaria kutsuttiin kultasepäksi. Varsinainen hopeasepän ammattinimike syntyi vasta 1900-luvulla.

    Niin kultaseppien kuin muidenkin käsityöläisammattien mestareiden määrä oli tarkkaan kontrolloitu.

    – Mestareiden määrä oli rajattu juuri sen takia, että siihen aikaan asiakaskunta oli suhteellisen rajallinen. Haluttiin turvata toisaalta se, että pysytään korkeatasoisessa käsityössä ja toisaalta se, että kaikilla mestareilla on mahdollisuus hankkia elantonsa, Jouni Kuurne kertoo.

    Kultaseppä Nathanael Heidemanin juomakannu.Tiina Kokko / Yle

    Hopeaesineiden tyllisuunnat ja muoti tulivat Suomeen maailmalta. Varhaisimmissa esineissä näkyvät saksalaisvaikutteet, mikä oli varsin luonnollista, sillä Suomeen oli muuttanut saksalaistaustaisia kauppiaita 1600-luvulla.

    Vaikutteita eri aikakausina on saatu myös Ranskasta ja Englannista. Muotoiluaatteet kulkeutuivat Euroopasta pohjoisen perille, usein pääkaupunki Tukholman kautta.

    – Erikoisuutena on Viipuri, jonne on selvästi tullut 1600-luvulla vaikutteita suoraan Baltian kautta, Arthur Aminoff sanoo.

    Viipurilaisten pikari ja kuninkaan kalkki

    Vaikka Hämeen linnan näyttely esittelee suomalaisseppien taidokkaita hopeatöitä, on mukaan mahtunut myös kaksi kultaesinettä. Toinen niistä on pikari, jonka Viipurin porvarit lahjoittivat tsaari Pietari Suurelle hänen valloitettuaan kaupungin vuonna 1710.

    – Pikariin on kaiverrettu Viipurin kaupunginvaakuna ja toisella puolella on fregatti, jossa on vara-amiraalin lippu nostettuna, valottaa Arthur Aminoff pikarin koristelua.

    Puolitoistakiloinen pikari muutti idästä länteen, kun se myytiin huutokaupassa Tukholmassa vuonna 1900-luvun alkupuolella..

    Hohto-näyttelyn kultainen parivaljakko: viipurilaisten pikari ja kuninkaan lahjoittama kalkki.Tiina Kokko / Yle

    Kultaisen pikarin kanssa Hohto-näyttelyssä loistavat kultaiset kalkki ja pateeni, ehtoollismalja ja siihen kuuluva ehtoollisleipälautanen.

    Kustaa III lahjoitti kalkin Karjalankannaksen rannikolla sijaitsevalle Koiviston kirkolle. Kuningas purjehti vuonna 1777 tapaamaan serkkuaan keisarinna Katariinaa Pietariin. Kesken matkan hänen laivansa joutui rantautumaan myrskyn takia suojaan Koiviston saarelle.

    Koiviston kirkkoherralle selvisi vasta myöhemmin, kuka arvovaltainen vieras oli viettänyt päivän Koivistolla. Kuninkaan rantautumisesta ei tuolloin juuri huudeltu. Mutta kun tapaus selvisi kirkkoherralle, pyysi hän kuninkaalta kirkkoon muistoksi tämän muotokuvaa.

    Voi vain kuvitella, miten kirkkoherran silmät rävähtivät ammolleen, kun kuninkaan lahja oli muotokuvan sijasta kultainen kalkki, jonka oli tehnyt yksi Tukholman sen hetken taitavimmista kultasepistä pariisilaisen mallin mukaan.

    Nykyisin Kansallismuseon hallussa olevalla kalkilla on vielä yksi erinomainen ominaisuus, ja Aminoff sen paljastaa:

    – Vastaavaa ei löydy Ruotsista.

    Näin mansikkalaatikon hinta heittelee eri puolella Suomea: halvin torihinta 30 euroa, kallein 48 euroa

    Näin mansikkalaatikon hinta heittelee eri puolella Suomea: halvin torihinta 30 euroa, kallein 48 euroa


    Mansikkasesonki kiihtyy lähipäivinä vähitellen ympäri Suomea. Venälän tilalla Kuopion Pellesmäessä poimittiin maanantaina Honeoye- ja Polka-lajikkeita. Tilalla on viljelty mansikkaa 1960-luvulta lähtien. Nykyään Venäläinen viljelee...

    Mansikkasesonki kiihtyy lähipäivinä vähitellen ympäri Suomea. Venälän tilalla Kuopion Pellesmäessä poimittiin maanantaina Honeoye- ja Polka-lajikkeita. Tilalla on viljelty mansikkaa 1960-luvulta lähtien.

    Nykyään Venäläinen viljelee mansikkaa noin kolmen hehtaarin alalla ja pelloissa on kolmea eri lajiketta. Yrittäjä Pirkko Venäläisen mukaan paras mansikkakausi on Kuopion seudulla ja Sisä-Savon pelloilla vielä edessä.

    – Alkuvaiheessa ollaan, kesäsää ratkaisee mitä sieltä tulee. Kaikilta lohkoilta ei ole vielä edes ensimmäisiä marjoja kerätty, kertoo Venäläinen.

    Sortavalalaiset Artem ja Irina Klemzikova poimivat mansikoita Venälän tilalla Kuopiossa.Sakari Partanen / Yle

    Venälän mansikkapellolla ahersi maanantaina neljä poimijaa. Tämä on jo 14. kesä kun sortavalalainen Irina Klemzikova on tilalla poimijana omalla kesälomallaan. Edessä on vielä noin 1,5 kuukauden kesäpesti.

    – Mansikka kukkii paljon. Vihreää marjaa on paljon ja kohta tulee satoa. Tämä on varmaan hyvä mansikkakesä, arvioi Klemzikova.

    Torihinnoissa on melkoisia eroja ympäri Suomea

    Ylen toreilla tekemän selvityksen mukaan litran mansikoita sai maanantaina halvimmillaan eli neljällä eurolla Kuopiossa ja Porissa. Kallein litrahinta, seitsemän euroa oli Kokkolassa ja Rovaniemellä.

    Viiden kilon laatikoissa hintahaitari oli lähes 20 euroa. Laatikko maksoi maanantaina vähiten eli 30 euroa Kuopiossa, Kouvolassa ja Tampereella.

    Sakari Partanen / Yle

    Kallein mansikkalaatikko oli Helsingin Kauppatorilla, 48 euroa. 40 euroa tai enemmän laatikko maksoi myös Kotkassa, Kokkolassa, Seinäjoella ja Kajaanissa.

    Ainakin Kuopion torilla mansikkakauppaan kuuluu myös tinkiminen. Riihimäkeläinen Matti Koskelo oli palaamassa Rautavaaralta mökkireissulta kotiinsa eikä mansikan listahinta tyydyttänyt. Koskelo tivasi hyvää tarjousta yrittäjä Esa Hokkaselta.

    – Minä tarjosin 60 euroa kahdesta laatikosta, mutta kauppias on kauppias. Ei vielä täysin tyrmännyt, mutta ei suoraan luvannutkaan, mietti Koskelo.

    Muutaman minuutin kuluttua tämä hintavääntö päättyi siihen, että Koskelon ja lastenlasten kyytiin lähti neljä neljän kilon mansikkalaatikkoa sadalla eurolla. Kilohinnaksi tuli siis 6,25 euroa.

    Yrittäjä Esa Hokkanen Kuopion torilla.Sakari Partanen / Yle

    Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto ennakoi kesän mansikkasadosta hieman tavallista pienempää. Keskimäärin Suomessa tulee mansikkaa noin 12–13 miljoonaa kiloa vuodessa. Viime vuonna sato oli 14 miljoonaa kiloa. Tämän kesän satoarvio tarkentuu heinäkuun aikana.

    Kuopiolainen toriyrittäjä Esa Hokkanen odottaa vielä kuuminta mansikkasesonkia.

    – Kyllä se tästä vasta vilkastuu. Tämän viikon loppupuoli ja ensi viikon alku on parhaimmat, arvioi Hokkanen.

    Mansikkahinnat Ylen selvityksessä maanantaina 2.7.

    Helsinki, Hakaniemen tori, 6€/litra, 45€/viiden kilon laatikko

    Helsinki, Kauppatori, 5€/litra, 48€/viiden kilon laatikko

    Hämeenlinna, tori, 5€/litra, 38€/viiden kilon laatikko

    Joensuu, tori, 5€/litra, 35€/viiden kilon laatikko

    Jyväskylä, tori, 5€/litra, 35,90€/viiden kilon laatikko

    Kajaani, tori, 6€/litra, 40€/viiden kilon laatikko

    Kemi, Citymarketin edusta, 7€/litra, 39€/viiden kilon laatikko

    Kemi, Berry Center/Prisma + S-marketin aula, 7,50€/litra, 39,90€/viiden kilon laatikko

    Kokkola, tori, 7€/litra, 43€/viiden kilon laatikko

    Kotka, tori, 6€/litra, 45€/viiden kilon laatikko

    Kouvola, tori, 5€/litra, 30€/viiden kilon laatikko

    Kuopio, tori, 4€/litra, 30€/viiden kilon laatikko

    Lahti, tori, 5€/litra, 35€/viiden kilon laatikko

    Lappeenranta, tori, 5€/litra, 35€/viiden kilon laatikko

    Mikkeli, tori, 5€/litra, 32€/viiden kilon laatikko

    Oulu, tori, 6€/litra, 38€/viiden kilon laatikko

    Pori, tori, 4€/litra, 35€/viiden kilon laatikko

    Rovaniemi, tori, 7€/litra, 39€/viiden kilon laatikko

    Seinäjoki, tori, 5€/litra, 40€/viiden kilon laatikko

    Tampere, Tammelantori, 5€/litra, 30€/viiden kilon laatikko

    Turku, tori, 5€/litra, 35€/viiden kilon laatikko

    Vaasa, tori, 6€/litra, 39€/viiden kilon laatikko

    Valkohäntäpeuroja on nyt ennätyksellisen paljon – pelti kolisee yli 5 000 kertaa vuodessa

    Valkohäntäpeuroja on nyt ennätyksellisen paljon – pelti kolisee yli 5 000 kertaa vuodessa


    Valkohäntäpeurakanta on kasvanut ennätyksellisen suureksi. Suomen luonnonvarakeskuksen arvion mukaan Suomessa oli viime talvena noin 98 000 valkohäntäpeuraa. Kun lukuun lisätään tänä keväänä syntyneet vasat, määrä nousee reiluun 150 000...

    Valkohäntäpeurakanta on kasvanut ennätyksellisen suureksi. Suomen luonnonvarakeskuksen arvion mukaan Suomessa oli viime talvena noin 98 000 valkohäntäpeuraa. Kun lukuun lisätään tänä keväänä syntyneet vasat, määrä nousee reiluun 150 000 yksilöön.

    Valkohäntäpeurojen määrä on ollut viime vuodet voimakkaassa kasvussa. 10 vuodessa se on tuplaantunut.

    YleValkohäntäpeura, Odocoileus virginianusValkohäntäpeuraa kutsutaan myös laukonpeuraksi (käytetään myös muodossa Laukon peura)Vuonna 2008 nisäkäsnimistötoimikunta ehdotti, että valkohäntäpeuran nimi muutettaisiin valkohäntäkauriiksi, koska lajistollisesti valkohäntäpeura ei kuulu peurojen rangifer-sukuunUusi nimi ei ole vielä vakiintunut käyttöön, ja esimerkiksi lainsäädäntö tuntee eläimen valkohäntäpeuran nimellä

    Suurin osa valkohäntäpeuroista elelee Pirkanmaalla, Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Kanta-Hämeessä ja Uudellamaalla.

    Suurimmat tiheydet, yli 50 valkohäntäpeuraa tuhatta hehtaaria kohden, on Satakunnan, Pohjois- ja Etelä-Hämeen ja Varsinais-Suomen riistakeskusten raja-alueella. Tiheys on korkea myös Uudenmaan riistakeskuksen rannikon länsiosissa.

    YleYli 14 kolaria vuoden jokaiselle päivälle

    Koska valkohäntäpeuroja on paljon juuri siellä, missä on runsaasti ihmisiäkin, sattuu myös peurakolareita vuosittain tuhansia. Viime vuonna Suomen riistakeskuksen pitämään tilastoon kirjattiin yhteensä 5180 onnettomuutta, jossa oli osallisena valkohäntäpeura.

    Valkohäntäpeurakolarien määrä riistakeskuksittain vuonna 2017

    Varsinais-Suomi 1612
    Etelä-Häme 996
    Satakunta 900
    Uusimaa 829
    Pohjois-Häme 532
    Muu Suomi 311
    Yhteensä 5180

    Lähde: Suomen riistakeskus

    Onnettomuuksista suurin osa sattui Pirkanmaan, Kanta-Hämeen, Satakunnan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan maakunnissa.

    Tilastollisesti vertailukelpoisia lukuja ei aiemmilta vuosilta ole, sillä tilastointi on vastikään siirretty poliisilta riistakeskusten kontolle. Näyttäisi kuitenkin siltä, että onnettomuuksien määrä on kasvussa. Tänä vuonna tammi–toukokuussa on sattunut 1 415 onnettomuutta, kun viime vuonna vastaavana aikana niiden määrä oli 1 225. Kasvua on reilut 15 prosenttia.

    Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan valkohäntäpeurakannan kasvun taittamiseksi tulevalla metsästyskaudella pitäisi kaataa noin 56 000 valkohäntäpeuraa, mikä on reilusti enemmän kuin aiempina vuosina. Viime vuonna valkohäntäpeuralle myönnettiin 36 191 lupaa. Tuoreimmat saalistilastot taas ovat vuodelta 2016, jolloin kaadettiin 32 233 valkohäntäpeuraa.

    Valkohäntäpeura istutettiin Suomeen 1930-luvulla. Muutamassa vuosikymmenessä siitä on tullut Suomen toiseksi tärkein riistaeläin hirven jälkeen.

    Riihimäen nuorisoteatteri vetää enemmän nuoria puoleensa kuin naapurikaupungissa jääkiekkojoukkue –

    Riihimäen nuorisoteatteri vetää enemmän nuoria puoleensa kuin naapurikaupungissa jääkiekkojoukkue – "Ilmaisutaitoja tarvitsee jokainen ihminen elämänsä aikana"


    Riihimäen nuorisoteatteri on noussut Suomen suurimmaksi. Teatteri on laajentunut pikku hiljaa myös ympäryskuntiin, ja nyt nuoria harrastajia on yli 600. Tuota lukua voisi suhteuttaa esimerkiksi sillä, että suuremmassa naapurikaupungissa...

    Riihimäen nuorisoteatteri on noussut Suomen suurimmaksi. Teatteri on laajentunut pikku hiljaa myös ympäryskuntiin, ja nyt nuoria harrastajia on yli 600.

    Tuota lukua voisi suhteuttaa esimerkiksi sillä, että suuremmassa naapurikaupungissa Hämeenlinnassa, HPK:ssa, jääkiekkoa harrastaa seuran mukaan noin 500 junioria. Nuorisoteatterin rehtori Sanna Saarela ei osaa sanoa, miksi nuorisoteatteri viehättää niin suurta joukkoa Riihimäen seudulla.

    – Ajattelisin, että yksi syy on se, että tätä tehdään sydämellä. Me tykätään tästä.

    Riihimäellä on ollut ammattiteatteri jo 70 vuotta. Lisäksi näyttelijät Janne Kataja ja Aku Hirvieniemi ovat Riihimäen nuorisoteatterin kasvatteja ja ovat julkisesti pitäneet Riihimäen teatterin puolia.

    Nuorisoteatterikin on toiminut jo 27 vuotta.

    – Teatteri harrastuksena on sellainen, ettei tarvitse haluta olla näyttelijä. Teatteri auttaa mihin tahansa pyrkimyksiin, mitä elämässä haluatkaan olla. Ilmaisutaitoja tarvitsee jokainen ihminen elämänsä aikana.

    Paraikaa nuorisoteatteri valmistautuu lauantaina ensi-iltansa saavaan musikaaliin Risto Räppääjä ja Pakastaja-Elvi. Rauha-tädin roolissa esiintyvä Alli Paajanen uskoo, että teatterissa niin monia viehättää se, että saa olla aivan oma itsensä.

    – Mulle se on merkannut sitä, että on rohkeutta kohdata ihmisiä ja tehdä asioita. Rohkeutta olla oma itsensä.

    Ville Välimäki / Yle

    Tänä kesänä Riihimäen nuorisoteatteri levittäytyy yhä laajemmalle: teatteri toimii nyt Riihimäen lisäksi Lopella, Hyvinkäällä ja Hausjärvellä.

    Hausjärvelle perustetaan kolme ryhmää, kunnan pieniinkin kyliin.

    – Siellä on harrastusvaihtoehtoja aika vähän, taideopetusta vielä vähemmän. Teatteri opettaa vuorovaikutustaitoja ja yhdessä toimimisen taitoja. Avoimuus, reippaus ja elämänmyönteisyys, mikä harrastajissa on, se näkyy kauas, sanoo Hausjärven ryhmän opettaja Jatta Harakkamäki.

    "Koskaan ei ole liikaa rahaa"

    Hausjärven kunta maksaa opetuksesta teatterille 800 euroa kuukaudessa. Suurin osan teatterin varoista tulee yksityisten aikuisten ihmisten taskuista lasten lukukausimaksujen muodossa.

    Riihimäen kaupungille suurta harrastajamäärää pyörittävä yhdistys on edullinen, se tukee toimintaa 25 000 eurolla. Tosin tukea haluttaisiin kyllä selkeästi nostaa

    – Perusavustuksestamme päätettiin vuonna 2002 eikä sitä 25 000 ole siitä sen enempää nostettu, vaikka toiminta on laajentunut valtavasti. Varoja kerätään esimerkiksi esitysmyynnillä ja koulutusmyynnillä. Koskaan ei ole liikaa rahaa.

    Esimerkiksi kesäteatterin lippukassasta odotetaan saatavan lipputuloina ainakin kymppitonni. Lauantaina saa Allinnan kesäteatterimontussa ensi-iltansa nimittäin musiikkinäytelmä Risto Räppääjä ja Pakastaja-Elvi.

    Väsytettyjen ampumahiihtäjien tutkimus Vuokatissa on tällä hetkellä ainutlaatuista:

    Väsytettyjen ampumahiihtäjien tutkimus Vuokatissa on tällä hetkellä ainutlaatuista: "Kisa on kova ladulla ja laboratorioissa"


    Tästä on kyseUusi hiihtomatto ja ampumahiihtotestit ovat nostaneet Jyväskylän yliopiston Vuokatin yksikön huippu-urheilutasolle.Samanlainen hiihtomatto on Suomessa vain Jyväskylässä. Ampumasuoritus voidaan testata myös hiihdon jälkeen...

    Tästä on kyseUusi hiihtomatto ja ampumahiihtotestit ovat nostaneet Jyväskylän yliopiston Vuokatin yksikön huippu-urheilutasolle.Samanlainen hiihtomatto on Suomessa vain Jyväskylässä. Ampumasuoritus voidaan testata myös hiihdon jälkeen väsyneenä, mikä on tällä hetkellä ainutlaatuista maailmassa.Yliopistossa kehitetty palautejärjestelmä antaa palautteen välittömästi suorituksen aikana.Testilaboratorio on herättänyt kansainvälistä kiinnostusta.

    Ahveniston Ampumahiihtäjien Jenni Keränen tähtää aseellaan käytävän päässä olevaan tauluun. Naps, ja sähköinen taulu putoaa valkokankaalla.

    Samalla kankaalla näkyy arvokasta dataa, jonka pohjalta Keränen voi tehdä pientä hienosäätöä seuraavaan sarjaan välittömästi.

    – Valmentaja pystyy katsomaan todella hyvin lumipenkalta silmämääräisesti vaikka liipaisun toimimista, mutta täällä laboratoriossa siitä saa otettua voima-anturilla tarkat tiedot.

    Reaaliaikainen palaute auttaa esimerkiksi mielikuvaharjoittelussa, koska urheilija saa heti tietää, miltä tuntuu ampua oikein.

    – Siinä voi voittaa paljon, Jenni Keränen sanoo.

    Jyväskylän yliopiston Vuokatin liikuntateknologian yksikössä on tehty ampumahiihtotestejä keväästä lähtien. Tällä hetkellä Vuokatissa on maailman ainoa laboratorio, jossa ammuntasuoritusta voidaan tutkia myös hiihtomatolla hankitun rasituksen jälkeen.

    – Tässä todella uutta on se, että urheilija väsytetään hiihtämällä, jonka päälle myös ammutaan väsyneenä. Lisäksi meillä on muutamia antureita, joita ei ole muualla, sanoo professori Vesa Linnamo.

    Huippu-urheilun tutkimus kehittyy kuitenkin jatkuvasti muuallakin kuin Vuokatissa.

    – Kisa on kova ladulla ja laboratorioissa.

    Huippujen mattotreeni tuli Suomeen myöhässä

    Viereisessä tilassa projektipäällikkö, valmentaja Olli Ohtonen on juuri esitellyt uutta, keväällä käyttöönotettua hiihtomattoa kiinalaisille vieraille. Matto on aikaisempaa leveämpi, joten urheilija voi hiihtää siinä vapaalla tyylillä.

    – Matolla pystytään myös kontrolloimaan nopeutta ja kulmaa sekä tekemään erityyppisiä harjoituksia. Esimerkiksi pitkiä nousuja ja sellaisia nousukulmia, mitä Suomesta ei löydy.

    Jyväskylän yliopiston projektitutkija Teemu Lemmettylä hiihtää Vuokatin yksikön uudella hiihtomatolla myös työnsä puolesta. Maton huippunopeus on 50 kilometriä tunnissa.Lucas Holm / Yle

    Jyväskylän yliopisto on kehittänyt mattoympäristöön muun muassa Coach Tech -palautejärjestelmän, joka kuvaa urheilijan suoritusta sivusta ja takaa sekä mittaa hiihtosuorituksen aikana voimantuottoja ja syklimuuttujia.

    – Palaute tulee välittömästi suorituksen aikana, mikä on tekniikkatyökalu valmentajalle ja urheilijalle. Tämä on myös fysiologiasuorituskyvyn mittaamiseen hyvä ympäristä, koska urheilija pysyy paikallaan valmentajan silmien alla, Ohtonen kertoo.

    Samanlaisia mattoja kuin Vuokatissa on Suomessa vain yksi, Jyväskylässä Kilpa- ja Huippu-urheilun tutkimuskeskuksessa (KIHU). Molemmilla matoilla voidaan hiihtää virtuaalisesti vaikka tulevan talven MM-laduilla Itävallan Seefeldissä. Mattohiihto onkin yksi huippuhiihtäjien harjoittelumuodoista.

    – Maailmalla matolla on hiihdetty pidempään kuin Suomessa. Meillä tätä on harrastettu 7–8 vuotta, mutta muualla jo 2000-luvun taitteesta ja aiemminkin. Tulimme hieman myöhässä, mutta nyt alamme olla muun maailman tasolla tässäkin asiassa, Ohtonen kertoo.

    Perustyö tehdään yhä maastossa

    Kestävyyslajeissa kuten hiihdossa ja ampumahiidossa perusharjoittelu tehdään edelleen maastossa eli lenkkipoluilla ja asfalttiteillä rullahiihtämällä. Tiede ja tutkimus antavat kuitenkin viimeisen silauksen tulevaisuuden huippu-urheilijalle.

    – On oleellista osata harjoitella ja levätä oikein myös tutkimustiedon perusteella. Urheilija tekee työn, mutta huipulla erot ovat pienet. Jos pienellä teknisellä muutoksella pystytään auttamaan, niin se voi olla jo ratkaiseva ero, professori Linnamo sanoo.

    Projektipäällikkö, valmentaja Olli Ohtonen seuraa tietokoneen ruudulta hiihtosuorituksen etenemistä.Lucas Holm / Yle

    Vuokatin yksikön testilaboratorio on herättänyt myös kansainvälistä kiinnostusta. Tästä hyvä osoitus on Linnamon mukaan se, että Vuokatissa ovat parhaillaan koolla pohjoismaiset talvilajien asiantuntijat ja johtajat Post Olympic Winter Games 2018 -seminaarissa. Osanottajia seminaarissa on lähes sata.

    Kiina on tuomassa Vuokattiin 150 talvilajien urheilijaa. Kiinalla on kovat paineet saada omille urheilijoille menestystä Pekingin talviolympialaisissa vuonna 2022.

    – Olemme saaneet tänne ulkomaisia urheilijoita tutkimustyömme ansiosta, ja myös kansainväliset tutkimuskumppanit haluavat tehdä kanssamme yhteistyötä. Olemme hyvällä tiellä, Linnamo summaa.

    Samaan aikaan ampumahiihtäjä Jenni Keränen on saanut päivän ampumaharjoitukset päätökseen. Tällä kaudella hän on lähtenyt korjaamaan kyynärpäiden asentoa makuuammunnassa.

    – Kyllä asento on jo lähtenyt paranemaan. Katsotaan talvella, mutta varmasti ammunta lähtee sujumaan makuultakin paremmin, Keränen sanoo.

    Sienet ovat jo somessa, mutta todellista satoa saadaan vielä odotella – seuraavat viikot ratkaisevat

    Sienet ovat jo somessa, mutta todellista satoa saadaan vielä odotella – seuraavat viikot ratkaisevat


    Vaikka sosiaalinen media onkin ollut jo viikonpäivät täynnä sienikuvia, saadaan varsinaista kauden aloitusta vielä odotella, sanoo Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Kauko Salo. Kuiva ja lämmin toukokuu on viivästyttänyt sienikauden aloitusta....

    Vaikka sosiaalinen media onkin ollut jo viikonpäivät täynnä sienikuvia, saadaan varsinaista kauden aloitusta vielä odotella, sanoo Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Kauko Salo.

    Kuiva ja lämmin toukokuu on viivästyttänyt sienikauden aloitusta. Tällä hetkellä sato on kovin niukkaa.

    – Liian kuivaa on ollut. Vettä on tullut, mutta alkukesä oli kyllä poikkeuksellisen ankara.

    Mäntykankaat ovat edelleen kuivia, kosteimmilla alueilla sen sijaan on voinut löytää jo pieniä kanttarellin alkuja Etelä- ja Keski-Suomessa.

    – Ensimmäiset lehmäntatit ja kanttarellit ovat nousseet kosteilla paikoilla haistelemaan ilmaa. Ei voida kuitenkaan sanoa, että sienestyskausi olisi ollenkaan vielä alkanut, se jonkin verran odotuttaa itseään.

    Korvasienen sato on jäänyt heikoksi, ja se Salon mukaan ennakoi tulevaa sienisatoa. Salo kuitenkin muistuttaa, että elätään vasta kesäkuun loppua: kanttarellit, haperot ja tatit voivat vielä elpyä, kun päästään heinäkuun puoleenväliin.

    Seuraavat kaksi viikkoa ratkaisevat

    Lumien hidas sulaminen olisi auttanut rihmastoja, mutta tänä vuonna lumet sulivat kuuman toukokuun takia hyvin nopeasti.

    Tulevan sadon ennustaminen on kuitenkin kaikenkaikkiaan hyvin vaikeaa. Esimerkiksi loppuviikoksi luvatut sateet kostuttavat kyllä maaperää. Toisaalta liika vesikään ei tekisi hyvää, sanoo Salo.

    – Kun vettä tulee nopeasti, niin se lähtee pintavaluntana pois, eikä se ehdi imeytyä kunnolla humuskerrokseen ollenkaan. Humuskerroksessa elävät tarvittavat sienijuuret.

    Muutamalla seuraavalla viikolla onkin Salon mukaan merkitystä kesän sienisadon kannalta.

    – Sienestyskausi on useasti alkanut jo heinäkuussa: tatteja, haperoita ja kanttarelleja on ollut jo alkupuolelta lähtien. Ihmiset ovat tuudittautuneet siihen ajatukseen, että näin on aina. Ei ole. Vaihtelut ovat eri vuosina isoja, sekä ajallisesti että määrällisesti.

    Patrian uutukainen työllistää Hämeenlinnan tehtaalla –

    Patrian uutukainen työllistää Hämeenlinnan tehtaalla – "Uskomme, että tälle tulee tarvetta"


    Uuden Patria 6x6–nimisen ajoneuvon edeltäjä, Pasi-panssariajoneuvo on valmistettu 1980-luvulla. Uudella 6x6 –ajoneuvolla Patria tavoittelee sekä kotimaan että kansainvälisiä markkinoita. Patria Land Systemsin liiketoimintajohtaja Jussi...

    Uuden Patria 6x6–nimisen ajoneuvon edeltäjä, Pasi-panssariajoneuvo on valmistettu 1980-luvulla. Uudella 6x6 –ajoneuvolla Patria tavoittelee sekä kotimaan että kansainvälisiä markkinoita.

    Patria Land Systemsin liiketoimintajohtaja Jussi Järvinen vertaa Pasin ja uuden 6x6:n ominaisuuksien kehitystä vastaavaan tekniikan kehitykseen henkilöautoissa.

    – Uusi 6x6 on ihan toisella tasolla Pasiin verrattuna. Tämä pohjautuu isomman, panssaroidun ajoneuvon (AMV) tekniikkaan, liikkuvuus on aivan eri luokkaa. Tämä on myös halvempi ja kuistannustehokkaampi valmistaa. Kaikenkaikkiaan tässä on enemmän pohjana AMV kuin se vanha Pasi, jota Hämeenlinnassa on tehty.

    Patria on valmistanut Hämeenlinnassa toistaiseksi 6x6:n prototyypin.

    – Uskomme, että tälle tulee tarvetta. Meillä on hyvät yhteistyösuhteet Suomen puolustusvoimien kanssa ja uskomme, että jos Suomeen hankitaan 6x6 –ajoneuvoja, Patrialla on hyvät mahdollisuudet pärjätä siinä kilpailussa, toteaa Järvinen.

    Timo Leponiemi / Yle

    Yhtiö esitteli prototyyppiä kesäkuussa Pariisin Eurosatory-tapahtumassa.

    – Vastaanotto oli todella hyvä. Vaikka AMV on tunnettu, monet asiakkaat muistavat myös Pasin. Paseja myytiin aikanaan Suomen lisäksi Ruotsiin, Norjaan, Hollantiin ja YK:lle. Ihmiset myös tunnistavat Pasin ja 6x6:n yhdennäköisyyden. Me uskomme, että meidän 6x6:lle on tilausta markkinoilla.

    – Prototyypin jälkeen me valmistamme lisää ajoneuvoja, jotta pääsemme testaamaan sitä enemmän. Me olemme valmiita solmimaan kauppoja vaikka heti. Varsinaiset toimitukset vievät tietysti aikaa, mutta tällaisissa puolustusvälinehankinnoissa aikajänne on yleensä aika pitkä.

    Täydentämään Patrian valikoimaa

    Valmistusta ja huoltoa helpottamaan 6x6:ssa on pyritty käyttämään samoja osia kuin selvästi raskaammassa mallissa, 8x8 AMV:ssä.

    Järvinen vakuuttaa, ettei uusi ajoneuvo ole pois AMV-kaupoista.

    – 6x6 on noin puolet AMV:n hinnasta. AMV on ennen kaikkea taisteluajoneuvo eli sillä voidaan mennä tilanteeseen kuin tilanteeseen. Tottakai se sopii sellaiseen tarkoitukseen, johon 6x6 on suunniteltu eli joukkojen siirtämiseen varsinaisen etulinjan takana, mutta sellaiseen tehtävään soveltuu myös halvempi ajoneuvo.

    6x6:ssa on haettu myös helppokäyttöisyyttä. Sen kuljettamiseen riittää kuorma-autokortti, kertoo Järvinen.

    Järvinen uskoo, että Patria pärjää uuden ajoneuvon kanssa markkinoilla yhtä hyvin kuin isomman AMV:n kanssa. AMV:tä on myyty useampaan maahan kuin mitään muuta sen kilpailijaa. Tällä hetkellä AMV-ajoneuvoja valmistetaan Puolassa ja Etelä-Afrikassa. Uusista käynnissä olevista neuvotteluista Patriasta ei kerrota julkisuuteen.

    – Molemmat ajoneuvot tukevat toisiaan. Kun asiakas miettii omaa varustautumistaan, niin nyt Patriankin valikoimista on mahdollisuus valita myös halvempi vaihtoehto.

    Patria on myynyt 1600 AMV-ajoneuvoa. Tällä hetkellä niitä valmistetaan Puolassa ja Etelä-Afrikassa.Timo Leponiemi / YleHämeenlinnassa "kohtuullinen työllisyystilanne"

    Järvinen vakuuttaa, että Hämeenlinnan tehtaalla työllisyystilanne on tälle hetkellä "ihan kohtuullinen". Kaikki lisäkauppa on silti hyvästä.

    – Meidän henkilöstömäärä on pysynyt suurin piirtein samalla tasolla viimeiset kolme vuotta. 6x6 työllistää jo tällä hetkellä tuotekehityksen, suunnittelun ja tuotteistamisen kautta. Pitää myös muistaa, että Patria Landin strategia on keskittyä projektinjohtoon ja omien tuotteiden suunnitteluun.

    Järvinen sanoo Patrian keskittyvän siihen, mikä tuottaa sille eniten lisäarvoa.

    – Ne ovat pitkäkestoisia projekteja. Projektinhallinta vaatii valtavasti tekemistä. Me myös myymme omia tuotteita ja palveluita. Tämä on se Suomeen tuleva työllistävä vaikutus.

    Hämeenlinnassa Patria tekee ajoneuvojen esisarjoja ja testiajoneuvoja. Pasien eli XA-ajoneuvojen peruskunnostuksen lisäksi Patrialla on työn alla Puolustusvoimien siltapanssariajoneuvot. Niiden ajoneuvot tulevat Puolustusvoimilta, mutta Patria varustaa ne silloilla. Nämä työt tuovat paikkakunnalle työntekijätason tekemistä.

    – Meidän kilpailuetumme on siinä, että meillä on kokemusta teknologian siirrosta useampaan maahan. Usein asiakkaamme haluavat, että kokoonpano tehdään asiakasmaassa.

    Timo Leponiemi / Yle

    Koko Patria-konsernille on suuri merkitys Suomen huoltovarmuudelle, muistuttaa Jussi Järvinen. Yhdessä Millogin kanssa Patria huoltaa kaiken Puolustusvoimien kaluston. Patria Landin 300 työntekijän lisäksi Suomessa ei ole Puolustusvoimien ulkopuolella muita tahoja, joilla olisi teknologista osaamista panssaroiduista ajoneuvoista tai kranaatinheittimistä.

    – On myös tärkeää, että Land pystyy myymään tuotteitaan Suomen ulkopuolelle ja tekemään sitä kilpailukykyisillä ehdoilla. Täällä Suomessa me emme voi olla pelkästään sen varassa, että Puolustusvoimat hankkii meiltä ajoneuvoja tai kranaatinheittimiä.

    Jussi Järvinen muistuttaa, että asiakkaan hankkimaan pakettiin kuuluu ajoneuvon lisäksi aina asejärjestelmä ja siihen liittyvä johtamisjärjestelmä. Hyvien kauppojen syntymiseen Patria tarvitsee kumppaneita muihin osuuksiin.

    Kaupat voitettava omista lähtökohdista

    Viime aikoina Patria on hävinnyt tarjouskilpailuja muun muassa ranskalaiselle kilpailijalleen. Järvinen viittaa EU-komission tutkimukseen EU:n puolustusvälinehankinnoista. Sen mukaan vain kahdeksan prosenttia kaikista hankinnoista perustui täysin vapaaseen kilpailuun.

    – Se kertoo, että aika usein hankinta kohdistuu oman maan yritykseen. Kun miettii Suomen valtion tai puolustusvoimien kokoa, niin muilla mailla on etua meihin verrattuna. Saksan tai Ranskan kaltaisella valtiolla on sellaista tarjottavaa, jota Suomella ei ole. Se on tosiasia, jonka kanssa meidän on elettävä ja minkä kanssa me pärjäämme.

    Muistissa on Patrian häviämät kaupat Qatariin. Järvinen toteaaa, että samaan aikaan sovittiin metron rakentamisesta ja hävittäjien myymisestä Ranskasta Qatariin. Kauppojen kokonaisarvo oli noin kuusi miljardia euroa.

    – Siellä on taustalla muitakin tekijöitä kuin pelkkiä ajoneuvojen valmistaja, jota vastaan me kilpailimme. Liikaa me emme kuitenkaan voi mennä sen taakse, vaan meidän on mietittävä, miten me voitamme 8x8 tai 6x6 -hankkeita omista lähtökohdista. Meillä on hyvin osaavia ihmisiä ja tehokas organisaatio, tiivistää Patria Land Systemsin liiketoimintajohtaja Jussi Järvinen.

    Etelä-Suomen paras kuhavesi takaa himoitulle kalalle kuturauhan –

    Etelä-Suomen paras kuhavesi takaa himoitulle kalalle kuturauhan – "Täällä oli jigaajia, jotka ottivat illan aikana kuhaa kymmenittäin"


    Vaikka kuhalla ei ole yleistä rauhoitusaikaa, Hämeenlinnan ja Vanajanselän kalastusalueet ovat jo vuosia rauhoittaneet kalan sen kutuaikana. Käytännössä tämä tarkoittaa pyydyskieltoa toukokuun 15. ja kesäkuun 15. päivien välisenä...

    Vaikka kuhalla ei ole yleistä rauhoitusaikaa, Hämeenlinnan ja Vanajanselän kalastusalueet ovat jo vuosia rauhoittaneet kalan sen kutuaikana. Käytännössä tämä tarkoittaa pyydyskieltoa toukokuun 15. ja kesäkuun 15. päivien välisenä aikana.

    Tämän lisäksi neljänä viime keväänä kuhan parhailla kutupaikoilla Vanajanselän Kuhanselällä ja osassa Kernaalanjärveä on kielletty kaikenlainen kalastus.

    – Kiellot on laitettu kuhakannan elvyttämisen ja luontaisen lisääntymisen takia, sanoo Kernaalan osakaskunnan hoitokunnan puheenjohtaja Markku Keijälä.

    Kutupaikan vartija turhan helppo saalis

    Keijälällä on myös selkeät perusteet sille, että parhaat kutupaikat on rauhoitettu määräajaksi kaikelta kalastukselta. Kiellon taustalla on kuhan luontainen käyttäytyminen.

    Koiraskuhat vartioivat aggressiivisesti kutupaikkaa ja hyökkäävät kaiken lähellä liikkuvan kimppuun. Samalla ne ovat kalamiehille helppoa saalista.

    – Täällä oli jigaajia, jotka ottivat illan aikana kuhaa kymmenittäin per venekunta. Se on aika iso lovi näinkin pienen järven kuhakantaan.

    Vanajavedenreitti on perinteisesti tunnettu hyvänä kuhavetenä.

    – Sen voi päätellä siitäkin, että Itä-, Etelä- ja Keski-Suomesta asti ostavat viehelupia tähän Kernaalanjärvelle narratakseen kuhia, sanoo Markku Keijälä.

    Kalastuspaine eteläisen Suomen parhaalla kuhavesialueella on selvästi kovempi kuin muualla Suomessa. Toisin on esimerkiksi Pielisellä, missä kalastajia on selvästi vähemmän suhteessa vesialaan, eikä rauhoituksia tarvita, sanoo johtava kalatalousasiantuntija Timo Takkunen Pohjois-Savon Ely-keskuksesta.

    Rauhoituksilla halutaan varmistaa, että Vanajaveden vesistö säilyy Suomen ykköspaikkana kuhan suhteen. Myös kalastuksen määrää on rajoitettu, sillä verkkolupia myönnetään aiempaa vähemmän ja vain oman kunnan ihmisille.

    Pyyntimittaakin nostettiin

    Kuhan pyyntimitta (eli aiempi alamitta) nostettiin vuoden 2016 alusta 42 senttiin. Osa kalastajista on pitänyt pyyntimitan nostoa jopa haitallisena, mutta Vanajavedenreitillä ollaan päinvastaisella linjalla. Hämeenlinnan kalastusalueen reittivedessä kuhan pyyntimitta on yleisestä linjasta poiketen 45 senttiä. Isommalla pyyntimitalla halutaan silläkin turvata kuhan lisääntymistä.

    Hämäläisvesissä kuha kasvaa keskimääräistä nopeammin. Jos pyyntimitta on alhainen, voi helposti käydä niin, ettei kala ehdi kutea kertaakaan ennen pyydystystään.

    – Luontainen lisääntyminen on kalalle paras vaihtoehto. Täällä on ajateltu niin, että kuha kerkiäisi ainakin kerran kutea ennen kuin se pataan joutuu, tuumii Markku Keijälä.

    Tulokset lupaavia

    Kernaalanjärvellä kutuaikaisen rauhoituksen vaikutukset näyttävät lupaavilta. Nyt näyttää siltä, että kuhakanta on lähtenyt elpymään, arvioi Keijälä.

    Talven kalastusten perusteella Kernalanjärvessä on hyvin kilon–puolentoista kilon kokoisia, sekä kolmen kilon molemmin puolin olevia kuhia. Sen sijaan kahden kilon kokoista kalaa ei juurikaan ole. Se on merkki siitä, että joka kevät kuhan kutu ei ole onnistunut hyvin, toteaa Keijälä.

    Mutta onko Kernaalanjärvessä kuhasaalis sitten varma? SIihen Markku Keijälä vastaa itsevarmasti.

    – Sehän on kalastajasta kiinni. Itse sanoisin, että se on aina varma, kun käy järvellä.

    Kilpailu eläinlääkäribisneksessä kiristyy – lemmikinomistajalla on nyt enemmän valinnanvaraa kuin koskaan

    Kilpailu eläinlääkäribisneksessä kiristyy – lemmikinomistajalla on nyt enemmän valinnanvaraa kuin koskaan


    Tästä on kyseEläinlääkärialalla kilpailu kiristyy.Suomeen on perustettu reilussa neljässä vuodessa noin sata uutta eläinlääkäriyritystä.Eläinlääkäriliiton mukaan lääkäreitä lähtee isojen ketjujen palveluksesta perustamaan omia...

    Tästä on kyseEläinlääkärialalla kilpailu kiristyy.Suomeen on perustettu reilussa neljässä vuodessa noin sata uutta eläinlääkäriyritystä.Eläinlääkäriliiton mukaan lääkäreitä lähtee isojen ketjujen palveluksesta perustamaan omia vastaanottoja.Isoissa ketjuissa tätä ilmiötä ei ole nähty.Lemmikkieläinten määrä kasvaa, esimerkiksi rekisteröityjen koirien määrä on kasvanut vajaassa kymmenessä vuodessa lähes 100 000:lla.

    Hämeenlinna on hyvä esimerkki kiristyvästä kilpailusta eläinlääkäribisneksessä. Alan isoimmilla ketjuilla, Evidensialla ja Omaeläinklinikalla, on molemmilla vastaanotot kaupungissa. Lisäksi Hämeenlinnassa on liuta muita, pienempiä yrityksiä.

    Yksi niistä on reilu vuosi sitten ovensa avannut Eläinlääkäriin.com. Asiakkaita kuulemma riittää.

    – Pienenä vastaanottona voimme joustavammin sovitella vastaanottoaikoja ja järjestää kotikäyntejä nopeallakin aikataululla. Pääsemme lähelle asiakasta, ja kommunikointi on välitöntä, helppoa ja mutkatonta, listaa eläinlääkäri Johanna Lankila pienen yrityksen vahvuuksia.

    Suomessa on tällä hetkellä noin 500 eläinlääkäriyritystä. Eviran mukaan niiden määrä on kasvanut reilussa neljässä vuodessa yli sadalla.

    Eläinlääkäri Johanna Lankila tarkasti belgianpaimenkoira Taunon Eläinlääkäriin.comin vastaanotolla Hämeenlinnassa.Lauri Rautavuori / YleIsoista ketjuista lähdetään perustamaan omia yrityksiä

    Vaikka Evidensia ja Omeläinklinikka haukkaavat markkinoista isoimmat siivut, myös pienemmille yrittäjille riittää sekä potilaita että lääkäreitä.

    Eläinlääkäriliiton mukaan suuret ketjut eivät tällä hetkellä laajenna yhtä aggressiivisesti kuin vielä jokunen vuosi sitten. Lääkärit jopa lähtevät ketjuista ja perustavat omia yrityksiään.

    – Olen havainnut tuttavapiirissäni, että on lähdetty kokeilemaan siipiä perustamalla omia vastaanottoja, Johanna Lankila komppaa.

    Lankila on aiemmin työskennellyt isossa eläinlääkäriketjussa. Pieni yritys on hänelle mieluisampi työpaikka.

    – Ajatuksena on tietynlainen joustavuus asiakkaiden ja omankin elämän suuntaan. Saan paremman suhteen asiakkaaseen, kun ei ole välikäsiä. Se on minulle aika tärkeää.

    "Ei vastaa todellisuutta millään tavalla"

    Isoissa ketjuissa ei ole huomattu ilmiöitä, että lääkärit irtautuvat ketjuista perustaakseen omia yrityksiä.

    – Moni eläinlääkäriyrittäjä haluaa mieluummin keskittyä eläinlääketieteeseen ja potilaiden hoitamiseen. Markkinointi ja hallinto halutaan jättää niille, jotka tekevät sitä ammatikseen. Isommat toimijat tulevat vähitellen entisestään laajenemaan, puhuu Omaeläinklinikan toimitusjohtaja Kustaa Piha.

    Omaeläinklinikka avasi hiljan uuden vastaanoton Hämeenlinnaan. Sillä on nyt 13 toimipistettä Suomessa. Pihan mukaan yritys aikoo laajentaa harkiten ja varovasti, mutta määrätietoisesti koko Suomen alueelle.

    Omaeläinklinikan Kustaa Piha uskoo, että alan isoimmat toimijat tulevat jatkossa valtaamaan yhä enemmän markkina-alaa.Hannu Harhama / Yle

    Ruotsalaisomisteinen Evidensia on Suomessa suurin eläinlääkäriketju. Sillä on 43 klinikkaa ympäri maata, uusimpana toukokuussa Raisioon avattu ympärivuorokautinen eläinsairaala.

    Suomessa valmistuu noin 70 eläinlääkäriä vuodessa, ja myös ulkomailta tullaan tänne töihin. Maassamme oli vuoden 2018 alussa vajaat 3 000 laillistettua eläinlääkäriä, mukaan lukien eläkeläiset. Osa eläinlääkäreistä työskentelee monissa elintarvike- ja lääketeollisuuden tehtävissä.

    Evidensian varatoimitusjohtaja Anssi Tast uskoo, että lääkäreitä riittää sekä ketjuihin että pienempiin yrityksiin.

    – Toiset valmistuneet lääkärit näkevät Evidensiassa hyvät mahdollisuudet urakehitykseen, ammatilliseen jatkokoulutukseen ja erikoistumiseen. Toiset taas haluavat oman vastaanoton, jossa voi itse kontrolloida sitä mitä tehdään.

    Tastin mukaan lääkärit eivät lähde Evidensiasta perustamaan omia yrityksiään.

    Evidensia muutti toimintatapaansa vajaa vuosi sitten. Nyt yrityksen vastaanottoja johtaa paikallinen eläinlääkäri, jolla on myös tulosvastuu.

    – Olemme oppineet, että asemien toiminnan organisointi pitää jättää eläinlääkärille. Markkinamies ei voi ohjata niiden toimintaa, Anssi Tast selittää.

    Varatoimitusjohtajan mukaan noin 20 Evidensian ostamaa toimipistettä on ottanut tai ottaa uudelleen käyttöönsä vanhojen klinikoiden nimiä ja brändejä.

    Pitkät hoitosuhteet haluttuja

    Eläinlääkäribisneksen kasvun taustalla on se, että suomalaiset ottavat yhä enemmän lemmikkejä. Kennelliiton mukaan esimerkiksi rekisteröityjen koirien määrä on kasvanut vajaassa kymmenessä vuodessa lähes 100 000:lla. Suomessa on yhteensä noin 650 000 koiraa.

    Kun kilpailu kiristyy, myös asiakkaat vaativat enemmän.

    – Asiakkaat ovat entistä tietoisempia sekä laadun että hinnan suhteen. Asemilta vaaditaan diagnostista kykyä ja myös laajempaa palveluntarjontaa, Omaeläinklinikan toimitusjohtaja Kustaa Piha toteaa.

    Lemmikinomistajat arvostavat ja haluavat pitkiä hoitosuhteita lääkärin kanssa.

    – Se hyödyttää niin eläinlääkäriä, potilasta kuin asiakastakin. Kun tuntee potilaan ja asiakkaan ja tietää taustoja, on helpompi saada kokonaiskuva eläimen terveydentilasta ja tukea paremmin pidemmällä tähtäimellä, Johanna Lankila sanoo.

    Yksi menehtyi omakotitalon palossa Riihimäellä – kaksi pelastautui

    Yksi menehtyi omakotitalon palossa Riihimäellä – kaksi pelastautui


    Yksi ihminen on kuollut omakotitalon tulipalossa Hakakadulla Riihimäellä. Rakennuksessa oli palon syttymishetkellä kolme henkilöä, joista kaksi pelastautui. Pelastuslaitos sai hälytyksen palopaikalle yöllä ennen kahta. Kanta-Hämeen...

    Yksi ihminen on kuollut omakotitalon tulipalossa Hakakadulla Riihimäellä.

    Rakennuksessa oli palon syttymishetkellä kolme henkilöä, joista kaksi pelastautui.

    Pelastuslaitos sai hälytyksen palopaikalle yöllä ennen kahta.

    Kanta-Hämeen pelastuslaitokselta kerrotaan, että palo on nyt sammutettu, mutta jälkiraivaustyöt ovat edelleen käynnissä. Pelastuslaitoksen mukaan kyseessä oli puolitoistakerroksinen omakotitalo.

    Palon syttymissyytä ei tiedetä. Poliisi tutkii asiaa ja tiedottaa aiheesta myöhemmin.

    Naismotoristien määrä kasvaa – Rita Lönn toteutti teinivuosiensa haaveen:

    Naismotoristien määrä kasvaa – Rita Lönn toteutti teinivuosiensa haaveen: "Että tuuli suhisisi korvissa ja olisi voimaa alla"


    Melkein 30 vuotta sitten hämeenlinnalainen Rita Lönn ajoi ajokortin henkilöautoa varten – ja sai kaupanpäällisinä moottoripyöräajokortin. – Ajotaito on puuttunut. Se on harmittanut minua siitä lähtien. Se on ollut unelmana, että vielä sen...

    Melkein 30 vuotta sitten hämeenlinnalainen Rita Lönn ajoi ajokortin henkilöautoa varten – ja sai kaupanpäällisinä moottoripyöräajokortin.

    – Ajotaito on puuttunut. Se on harmittanut minua siitä lähtien. Se on ollut unelmana, että vielä sen hommaan.

    Aika ja raha – ne ovat olleet syitä, miksi projektia on siirretty yhä pidemmälle.

    – Olen aina miettinyt, että kun olen pieni, että onko sellaista pyörää, mikä sopisi minulle mitenkään.

    Nyt 47-vuotias Lönn ajaa tolppien välissä Riihimäen ajoharjoitteluradalla. Unelma on käymässä toteen.

    Meeri Niinistö / Yle

    Tänä keväänä Lönn istahti Kawasakin satulaan kuin varkain, ja huomasi, että jalat yltävät maahan. Omien sanojensa mukaan hän vietti unettomia öitä, erilaisia pyöriä selaten.

    Sitten löytyi ajo-opettaja, sopiva moottoripyörä ja aikaa teini-iästä asti kyteneen unelman toteuttamiseen.

    – Haastavinta on ollut se itsensä voittaminen. Merkittävin juttu, jonka olen oppinut, on se katseen voima: kuinka paljon se vaikuttaa ajamiseen ja tasapainoon. Pyörä menee sinne, mihin katsot.

    Ajo-opettaja Jyri Tengmanin mukaan Lönnin kaltaiset, aikuiset naiset ovat tyypillinen näky ajokoulutuksessa.

    – Kun äidillä on aikaa, palataan niiden toteuttamattomien haaveiden pariin, sanoo Tengman, joka on antanut ajo-opetusta vuodesta 1985.

    Rita Lönnin ikätoverit ovat viimeisiä, jotka ovat saaneet moottoripyöräajokorttinsa "ilmaiseksi" ajokortin kylkiäisenä. Tähän on tullut muutos syksyllä 1990.

    Edelleen Tengmanin mukaan liikenteessä on motoristeja, joilla ei ole välttämättä kaksipyöräisen ajokoulutusta pohjalla lainkaan.

    – Tämä on siitä jännä laji, että vaikka harrastajan kannalta seuraukset ovat yhtä tuhoisat kuin vaikkapa laskuvarjohypyssä, mutta kuka lähtisi hyppäämään laskuvarjoa käymättä ensin jotakin koulutusta?

    Meeri Niinistö / Yle

    Liikenneturvan mukaan naismotoristien määrä on viime vuosina ollut hienoisessa nousussa – näin voi päätellä uusien ajokorttien määrästä, vaikka naisten todellista lukumäärää liikenteessä ei osatakaan arvioida.

    – Ajokorttien suorittamisen määrä on lisääntynyt, ja naisilla se on lisääntynyt hieman enemmän viime vuosina kuin miehillä. Näppituntumalla voisi sanoa, että jonkin verran on naisten moottoripyöräily lisääntynyt, sanoo Liikenneturvan koulutusohjaaja Toni Vuoristo.

    Moottoripyöräonnettomuuksien määrä sen sijaan on tippunut puoleen viimeisen vuosikymmenen aikana. Onnettomuustilastoissa naisten määrä on seitsemän prosentin luokkaa.

    Rita Lönn ei ole tuossa tilastossa, mutta kokemus hänelläkin kaatumisesta on. Ennen ajotuntien ottamista Lönn osti Kawasakin odottamaan kuskin taitojen kehittymistä. Kotipihalla Lönn ei malttanut olla harjoittelematta liikkeellelähtöä, mutta raskas pyörä kellahti kumoon.

    – Ei jäänyt mitkään hyvät fiilikset. Mutta kun on oppeja kuunnellut, niin on löytynyt selvä syy, miksi niin pääsi käymään.

    Osa motoristeista päätyy Tengmanin tunneille vasta läheltä piti -tilanteen saattelemana. Miehet ovat useimmiten niitä, jotka kaatuvat viidesti, kun taas naiset haluavat tietää heti, mitä tekevät, toteaa Tengman.

    – Moottoripyöräily on laji, missä pitää hyväksyä, että joskus kaadutaan. Usein kaatumisiin ja ulosajoihin löytyy syy ohjaustangon ja satulan välistä. Tärkeintä on, millaisia ratkaisuja tehdään esimerkiksi nopeuden suhteen.

    Lönn tietää, mikä on pelin henki.

    – Onhan se kolaus itsetunnolle, mutta kyllä se siihen lajiin kuuluu.

    Meeri Niinistö / Yle

    Rita Lönn on oppinut jo paljon, seuraavaksi harjoitellaan vauhtia ja jarruttamista. Se, että Lönn on pienikokoinen, 156-senttinen, ei ajo-opettaja Tengmanin mukaan vaikuta ajoon.

    Sen sijaan Lönnin aiemmasta harrastuksesta, aikidosta, on hyötyä myös kaksipyöräisen selässä.

    – Ritalla on liikunnallinen tausta, se auttaa. Pitää muistaa, että kun ikää on yli 25 vuotta, niin koordinaatiokyky uusien asioiden oppimiseksi tulee haasteellisemmaksi. Tämä ei ole sukupuolikysymys, vaan muista liikunnallisista taustoista riippuva juttu, sanoo Tengman.

    Lönnillä on viides ajotunti on takana, ja kypärään on kertynyt itseluottamusta. Oma Kawasaki odottaa tallissa kuskin kesälomia.

    – Tykkään olla tien päällä ja autoilen jatkuvasti. Mietin, että joskus sen matkan voisi taittaa mukavammin. Että tuuli suhisisi korvissa ja olisi voimaa alla. Mahtavaltahan se tuntuu.

    HKScan aloittaa yt-neuvottelut – yli 200 työsuhdetta vaarassa päättyä eri puolilla maata

    HKScan aloittaa yt-neuvottelut – yli 200 työsuhdetta vaarassa päättyä eri puolilla maata


    Liha- ja ruokayhtiö HKScan suunnittelee tuotantotoimintojensa tehostamista ja sopeuttamista Suomessa. HKScan käynnistää suunnitelmaan liittyvät yhteistoimintaneuvottelut, jotka koskevat yhtiön tuotannon ja logistiikan työntekijöitä Vantaan,...

    Liha- ja ruokayhtiö HKScan suunnittelee tuotantotoimintojensa tehostamista ja sopeuttamista Suomessa.

    HKScan käynnistää suunnitelmaan liittyvät yhteistoimintaneuvottelut, jotka koskevat yhtiön tuotannon ja logistiikan työntekijöitä Vantaan, Forssan, Mikkelin, Paimion ja Outokummun yksiköissä. Vuoden 2017 loppupuolella käyttöönotettu Rauman yksikkö on yhteistoimintaneuvottelujen ulkopuolella.

    Vähennystarpeeksi arvioidaan Vantaan yksikössä 95, Forssassa 75, Mikkelissä 20, Paimiossa 6 ja Outokummussa 15 työntekijää.

    – Kyllähän tämä shokki on. Tietysti, kun aloitetaan puhe Yt-neuvotteluista ja henkilöstövähennyksistä, niin se koskee kovasti henkilöstöön, sanoo HKScanin Forssan työntekijöiden varapääluottamusmies Janne Nieminen.

    Yhteistoimintaneuvottelut toteutetaan paikkakuntakohtaisesti. Ne eivät koske edellä mainittujen toimipaikkojen tuotannon ja logistiikan toimihenkilötehtäviä eivätkä ylempiä toimihenkilötehtäviä.

    Työnantajan alustavan arvion mukaan suunnitellut toimenpiteet voivat toteutuessaan johtaa enimmillään 211 työsuhteen päättämiseen. Toimet saattavat aiheuttaa myös muita työsuhteisiin ja niiden ehtoihin liittyviä muutoksia.

    – Tavoitteenamme on lisätä huomattavasti tuotannon joustavuutta ja tehokkuutta, millä haemme vahvempaa kilpailukykyä ja parempaa kannattavuutta, sanoo HKScanin tuotannosta vastaava johtaja Sami Sivuranta yhtiön tiedotteessa.

    Suunnitelluilla toimilla yhtiö pyrkii parantamaan liiketoimintansa kannattavuutta ja kilpailukykyä. Mahdolliset henkilöstövaikutukset sekä niiden kohdentuminen täsmentyvät neuvottelujen kuluessa.

    Lue lisää:

    Paimion teurastamon työntekijät lakossa palkkakiistan takia

    Ensimmäiset sikakontit lähtivät Kiinaan HKScanilta Forssasta – sorkkineen päivineen

    Kalajokiimme nousevat lohet ovat pienentyneet – geenitutkijat etsivät syytä ilmiöön

    Kalajokiimme nousevat lohet ovat pienentyneet – geenitutkijat etsivät syytä ilmiöön


    Parin luokkahuoneen kokoisen hallin altaissa polskii yli 10 000 lohta. Hallin äänimaisema muodostuu tutkimusaltaiden lämpötilaa säätelevien laitteiden hurinasta ja Päijänteen vettä altaissa kierrättävien hanojen lorinasta. Lohista ei vielä...

    Parin luokkahuoneen kokoisen hallin altaissa polskii yli 10 000 lohta. Hallin äänimaisema muodostuu tutkimusaltaiden lämpötilaa säätelevien laitteiden hurinasta ja Päijänteen vettä altaissa kierrättävien hanojen lorinasta.

    Lohista ei vielä ole juuri elämöimään, sillä altaissa uivat kalat ovat vasta muutaman kuukauden ikäisiä. Niistä suurimmat ovat puolen pikkurillin mittaisia, ja niiden paino mitataan grammoissa.

    Lammin biologisella asemalla on käynnissä Helsingin yliopiston perinnöllisyystieteen professori Craig Primmerin johtama tutkimus, jonka tavoitteena on selvittää, miten lohen sukukypsyysikään vaikuttava säätelygeeni toimii.

    – Sukukypsyysikä on tärkeä monessa lajissa, myös ihmisillä. Näitä molekyyliprosesseja, jotka vaikuttavat sukukypsyyteen, ei tunneta vielä kovin hyvin.

    Lammilla selvitetään muun muassa, miten veden lämpötila vaikuttaa lohien kasvunopeuteen.Elina Rantalainen / Yle

    Itämerenlohet saavuttavat sukukypsyyden paljon entistä aiemmin. Aihe on kiinnostava myös vapaa-ajankalastajien näkökulmasta, sillä mitä aiemmin lohet tulevat sukukypsiksi, sitä nopeammin ne palaavat kotijokiinsa kutemaan. Toisin sanoen, sitä pienempiä vonkaleita lohijoissa uiskentelee.

    Jos lohi ehtii kasvaa meressä vain vuoden, painaa se palatessaan yhdestä kahteen kilogrammaa.

    – Jos ne jäävät kolmeksi vuodeksi tai pidemmäksi aikaa mereen, ne voivat olla yli 20-kiloisia. Tämä sukukypsyysikä vaikuttaa juuri siihen, kuinka pitkäksi aikaa ne jäävät mereen ja sitä kautta myös niiden kokoon, Primmer selittää.

    Primmer tutkimusryhmineen on saanut työlleen poikkeuksellisen suuret resurssit. Helsingin yliopiston kustannuksella rakennettiin tutkimustilat, ja itse tutkimuksen rahoittavat Euroopan Unioni ja Suomen Akatemia. Viiden vuoden projektiin on varattu yhteensä neljä miljoonaa euroa.

    – Kyllä tämä on aikamoinen satsaus. Vain kalojen ylläpitäminen vaatii kahden tai kolmen ihmisen työn. Ja kun otamme näytteitä, meillä voi olla kahdeksan lisäihmistä pyörimässä täällä.

    Tutkimuksen lopullisten tulosten odotetaan valmistuvan noin neljän vuoden kuluttua. Niitä voidaan hyödyntää muun muassa kalankasvatuksessa ja epäsuorasti myös muiden lajien, kuten ihmisen, sukukypsyyteen liittyvässä tutkimuksessa.